Lehmät ja sananvapaus

Pappi Kari Kuula kirjoitti Kirkko ja kaupunki-lehteen kolumnin, josta seurasi hässäkkä. Eikä ihme sinänsä. Hän vertasi tehoeläintuotantoa “saatanan tuhoteoiksi” ja sanoi, ettei Jeesus hyväksy eläinten alistamista elintarviketeollisuuden raaka-aineeksi.

 “Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat”, hän Kuulan mukaan ajattelisi.

Eläimet kuuluvat Jumalalle, eivät meille. Niinpä niillä on oikeus vapauteen ja elämään.

Kolumni ei uponnut kaikkiin seurakuntalaisiin. Näkyvimmin kiivastui MTK, joka vaati kolumnin poistamista verkkosivuilta. Se poistettiinkin. Mutta se ei riittänyt MTK:lle. Se teki papista kantelun tuomiokapituliin.

Tässä Helsingin Sanomien raportti aiheesta.

En tiedä, mikä on tuomiokapituli ja miksi sillä on niin outo nimi, mutta tiedän kyllä, että se on paikka, jonne papeista kannellaan. Pastori Antti Kylliäisen kirjasta “Kaikki pääsevät taivaaseen” tehtiin sinne aikanaan viisi kantelua.

Kuulan kirjoitus ei ole minkäänlaisessa opillisessa ristiriidassa Raamatun kanssa. Mutta koska se asettaa maatalousyrittäjät ikävään valoon, sitä pidettiin hävyttömänä.

Ja taas oltiin joukolla eroamassa kirkosta vastalauseeksi sille, että seurakunnan lehden verkkosivulla oli pienen hetken mielipidekirjoitus, joka soti ihmisten oikeustajua vastaan.

Eiväthän kaikki kohtele eläimiä huonosti!

Ei niin eikä se ollut jutun pointtikaan.

Pointti on se, että olemme luoneet sairaan systeemin.

Olemme päätyneet siihen 10 000 vuotta kestäneen kehityksen seurauksena. Se alkoi silloin, kun Homo sapiens alkoi viljellä maata ja pitää kotieläimiä. Vuosituhansien aikana lisääntynyt ahneutemme on johtanut systeemiin, jossa ruokaa halutaan myydä alle todellisten tuotantokustannusten, halvalla ja paljon. Siitä on seurannut ylipainoa, sairauksia, ympäristöongelmia ja viruksia ja pandemioita, eettisten ongelmien lisäksi.

Siitä on seurannut myös työpaikkoja. 

Me olemme kaikki osa tätä systeemiä, minäkin, joka en syö lihaa enkä juo maitoa. Eläintilallisia ei voi tästä yksin syyttää. Mutta systeemiä voi ja pitääkin kyetä arvioimaan, koska se ei toimi. 

Miten tämä kaikki liittyy ihmeiden oppikurssiin?

Ja siihen, etten näe mitään niinkuin se on?

Minuun otti eilen yhteyttä eräs viidennen sukupolven maitotilallinen. Hän lähetti minulle poikansa tekemän videon, joka kuvaa tilan arkipäivää. Häneltä riitti ymmärrystä Kuulalle mutta myös maatalousyrittäjäkollegoilleen, joita kirjoitus loukkasi.

“Tuntuu pahalta, että maailma on näin rikki. Jokainen tarvitsee kuitenkin ruokaa elääkseen ja sen kasvattaja tekee sen työkseen sydämellään. Tällä hetkellä usein ilman riittävää korvausta ja moitteita kuunnellen milloin miltäkin taholta”.

Hän jatkoi:

harmittaa Karin puolesta, harmittaa että kaikki asiat pitää meidän aikana ajaa kärjistyksen ääripään kautta. Harmittaa tää törmäys MTK vs Kirkkolehti, harmittaa taas tämä asetelma me vastaan te. Mun mielestä ei ole te – vaan on vaan ME. Ymmärrän viljelijöiden tuohtumuksen. Miten olisi käynyt jos Kari olis kirjoittanut kaupunkilaisista jotka ottaa lemmikin, kissan tai koiran ja jos sanon että monen lehmän elinolosuhteet on paremmin kuin päivänsä yksinään viettävän koiran ollaan jo taas ikävissä poteroissa.”

Tässä se nyt sitten on, se toinen näkökulma asiaan, josta olin jo muodostanut vahvan mielipiteen. 

Minä en yhtään tiedä, miten maailma muutetaan paremmaksi mutta ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää muuttua ensin itse. Ja siitähän ihmeiden oppikurssissa on kyse.

…………….

Tässä blogisarjassa raportoin kokemuksiani vuoden kestävästä Ihmeiden oppikurssista

Oppitunnit 22-28

22. Se, mitä näen, on eräänlaista kostoa. 

23.  Voin paeta maailmaa kun luovun pakkoajatuksistani. 

24.  En ymmärrä omaa etuani

25. En tiedä, miksi mitään on olemassa

26.  Pakkoajatukseni hyökkäävät haavoittuvaisuuttani vastaan. 

27.  Enemmän kuin mitään muuta, haluan nähdä

28.  Enemmän kuin mitään muuta, haluan nähdä toisin.