”Vasta, kun lakkasin laihduttamasta, aloinkin laihtua.”
Anniina Lappalainen (HS 10.11.22)
Luin juuri Raisa Omaheimon kirjan “Ratkaisuja läskeille.” Se on raivokas, vimmainen ja loistava kirja, jonka toivoisin jokaisen ja erityisesti ei-läskien lukevan.
Omaheimo puhuu läskifobiasta ja läskien syrjinnästä ja siitä, miten vähän lihomista ymmärretään ja miten huonosti läskejä kohdellaan terveydenhuollossa.
Hän puhuu erityisesti laihdutuskuurien vaarallisuudesta.
Omaheimo käyttää lihavuudesta sanaa läski, joten minäkin käytän tässä nyt sitä termiä. Se on kamala sana, joka oivallisesti kuvaa sitä, miten isokokoisiin ihmisiin suhtaudutaan.
Heitä pidetään nimenomaan läskeinä.
Läski on halventava sana. Jos joku asia menee läskiksi, se menee pilalle.
Läski ihminen on siis pilalla.
Miksi luin Omaheimon kirjan?
Luin sen siksi, että vaikka olen aina ollut painoindeksiltäni “normaali”, tiedän yhtä ja toista läskien elämästä.
Minulla on läheisiä, jotka ovat olleet pahasti ylipainoisia.
Tiedän, mitä ylipaino aiheuttaa ihmiselle maailmassa, jolle painoindeksi on tärkeämpi persoonallisuuden markkeri kuin esimerkiksi älykkyysosamäärä tai lahjakkuus tai hyvyys.
Lihavuus syö ihmistä.
Ylipainolla on yhteyksiä terveysongelmiin mutta ei niin suuressa määrin, kuin lääkärit väittävät. Läski ihminen saa silti ensisijaiseksi ohjeekseen aina laihduttamisen, joka on yhtä järkevä ohje kuin neuvoa masennuksen hoidoksi masentumisen lopettamista.
Läski ei ole minun kokemukseni mukaan niinkään syy kuin seuraus.
En ole itse koskaan ollut läski mutta minulla on ollut ja on yhä useita ylipainoa suurempia terveysriskejä. Olen stressaaja, murehtija ja neurootikko. Olen myös taipuvainen raskasmielisyyteen.
Nämä terveyshaasteet ovat siinä mielessä erilaisia kuin läski, että ne eivät (välttämättä) näy ulospäin.
Voin ainakin teeskennellä tervettä ja seksikästä.
Mutta ne ovat aivan yhtä tappavia, elleivät vieläkin tappavampia.
Ja silti, kun menen lääkäriin, minua ei ensimmäiseksi kehoiteta lopettamaan esimerkiksi murehtimista.
Läski pysyy läskinä
Eräs lapsuudesta asti läski lähimmäiseni laihtui 50 kiloa puolessa vuodessa.
Hän kuuluu niihin harvoihin, jotka eivät rajun ja nopean laihtumisen jälkeen ole lihonneet takaisin. Hänestä kuoriutui huippumallin näköinen henkilö, jonka ulkonäkö herättää ihastusta niissäkin, jotka eivät tiedä hänen menneisyydestään läskinä.
Valitettavasti hän ei itse kuulu näihin ihastuneisiin. Hän on nimittäin omissa silmissään yhä läski.
Hän sanoi minulle kerran toivovansa ihmisten ymmärtävän, ettei kilojen katoaminen mitenkään parantanut hänen henkistä hyvinvointiaan. Se alkoi parantua vasta, kun hän alkoi hoitaa mielenterveyttään.
Ja se on ollut vuosia kestävä, pitkä ja kivulias tie.
Eikä siinä ole yksikään dieetti auttanut.
Faktoja ja tosiasioita
Ihminen lihoaa kun hän syö enemmän kuin kuluttaa. Tämä on fakta.
Fakta on myös se, että stressi nostaa verenpainetta. Huono nukkuminen lisää dementiariskiä. Ylisuorittaminen johtaa loppuunpalamiseen. Yksinäisyys tekee sairaaksi. Väkivalta tappaa.
Ja ilkeys tekee elämästä helvettiä. Vihapuhe se on varsinainen terveysriski, sekä sen suoltajalle että kohteelle.
On väärin, että kaikista maailman terveysriskeistä juuri lihavuus on kaikkien, myös terveydenhuollon, pakkomielle.
Tämän pakkomielteen takia läskit lihovat entisestään.
Dieetit eivät nimittäin toimi. Ne johtavat jojoiluun, joka on vielä suurempi terveysriski kuin ylipaino. Dieetit eivät toimi koska ne eivät pysty ylipainon syyhyn.
Ylipainon syy ei nimittäin minun kokemukseni mukaan ole mitä ja miten paljon ihminen syö vaan miksi.
Mutta jostain syystä tätä kysymystä ei kukaan näköjään läskeiltä kysy.
Namasté
Kiitän sydämestäni Raisa Omaheimoa ja sanon edelleen: lukekaa hänen kirjansa! Erityisesti lääkärit, lukekaa se!
Läski ei ole häpeä. Ilkeys on.
Kun seuraavan kerran kohtaamme ihmisen, mitä jos emme tekisi minkäänlaisia johtopäätöksiä hänen ulkoisen olemuksensa perusteella? Mitä jos keskittyisimme katsomaan häntä silmiin? Kysyisimme, mitä hänellä menee?
Tervehtisimme häntä intialaisen Namasté -tervehdyksen muunnelmalla: Ihminen minussa näkee ihmisen sinussa.
Rikkinäisen ja vajavaisen mutta silti aika mahtavan.
Sellaisiahan me kaikki olemme. Jokaikinen.
Laihatkin.
Kuva: Wikimedia Commons