Nyt ystävällisyyden vuoden alussa olen miettinyt ystävällisyyden ja kiltteyden eroa.
Kiltteyttä pidetään joskus ystävällisyyden synonyyminä mutta kun lapsia kehotetaan olemaan kiltisti, heiltä odotetaan lähinnä tottelevaisuutta.
Sanonta ”kiltit tytöt pääsevät taivaaseen mutta tuhmat pääsevät joka paikkaan”, on mielestäni kuvaava.
Kiltti ihminen on ystävällinen mutta myös tunnollinen. Hän noudattaa sääntöjä ja toimii ohjeiden mukaan. Syystä tai toisesta tyttöjen odotetaan olevan kiltimpiä kuin poikien.
Koulussa palkitaan kiltteydestä. Siksi tytöt pärjäävät siellä poikia paremmin. Valitettavasti koulun ulkopuolisessa maailmassa vallitsevat toiset lait. Siellä pitää olla kunnianhimoinen ja rohkea.
Tottelevaisuus on hyväksi lapsille, koska he ovat villi-ihmisiä. Heidät pitää kesyttää, että he oppivat olemaan ihmisiksi. Mutta tottelevaisuus ei aina ole hyväksi aikuiselle.
Lapsen odotetaan tottelevan vanhempiaan, jotka ainakin yleensä haluavat lastensa parasta. Mutta ketä aikuisen pitäisi totella?
Viranomaisia?
Ystävällistä ihmistä ei välttämättä aja lainkuuliaisuus vaan halu lievittää kärsimystä. Ystävällinen ihminen saattaa vaikka varastaa, jos se auttaa kärsivää, kuten Hugon Kurjat-romaanin Jean Valjean, joka yritti varastaa leipäpalan sisarensa nälkäiselle lapsikatraalle. Tai Robin Hood, joka varasti rikkailta ja jakoi saaliinsa köyhille.
Ystävällisyys kumpuaa myötätunnosta. Kiltteys kumpuaa kuuliaisuudesta. Ystävällisyys vaatii joskus rohkeutta. Kiltteys taas saattaa muodostua rohkean teon esteeksi.
Mutta eikö ystävällinen ihminen ole vaarassa tulla hyväksikäytetyksi?
Niin voi käydä. Mutta kaikkihan me voimme joutua höynäytetyiksi.
Mosambikissa asuessani halusin auttaa kaikkia, vaikka se oli mahdotonta. Avuntarvitsijoita oli loputtomasti. Jouduin usein huijatuksi koska halusin uskoa ihmisten vilpittömyyteen. Olin siis hyväuskoinen. Masennuin aika tavalla.
Nyt olen antanut itselleni anteeksi. Yritin parhaani vaikeissa olosuhteissa.
Ajattelen nyt, että yleispätevä happotesti on se, millainen olo toiminnasta tulee. Jos olo on ahdistunut ja uupunut, on jotain pielessä. Jos päähänsä alkaa sovitella marttyyrinkruunua, on syytä pysähtyä niille sijoilleen.
Ystävällisyys ei ole uhrautumista. Se on yhteisen rikkinäisyytemme tunnistamista. Se on hyvän jakamista. Se on sekä itsemme että toistemme kunnioittamista. Se on rohkeutta tehdä se mitä tehdä täytyy, jotta maailmasta tulisi parempi.
Sanalla sanoen se on rakkautta. Ja kun antaa rakkauden ohjata, ei kertakaikkiaan voi mennä metsään.
Jaksetaan siis olla ystävällisiä, koska mikään muu ei tätä planeettaa pelasta.