Saattohoitokodissa työskennelleen sairaanhoitaja Bronnie Waren blogikirjoituksesta ”Mitä kuolevat katuvat” tuli aikanaan suuri hitti. Hän kirjoitti blogin perusteella kirjan “The Top Five Regrets of the Dying”
Blogikirjoitus perustuu keskusteluihin, joita Bronnie kävi kuolevien kanssa. Hän havaitsi, että viisi asiaa nousivat esille aina kun ihmiset pohtivat mitä he eniten katuivat, kun oli jo liian myöhäistä tehdä millekään mitään
Nämä viisi asiaa ovat:
1. Olisinpa elänyt niin kuin itse halusin, enkä kuten muut odottivat
2. Kunpa en olisi tehnyt niin paljon töitä
3. Kunpa olisin rohjennut ilmaista tunteitani
4. Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini
5. Kunpa olisin antanut itseni luvan olla onnellinen
Mietin nyt erityisesti numeroa 1, koska se on kaiken katumuksen ytimessä. Kun oman elämäni kulissit romahtivat, ensimmäinen oivallukseni oli, että olin elänyt koko elämäni toisten odotusten mukaisesti.
Sisuksissani oli lapsuudestani asti kytenyt kekäle, jota en ollut päästänyt liekkiin.
Miksi?
Vastaus on oikeastaan aika helppo: meitä ei kasvateta, kouluteta eikä ohjata elämään omaa elämäämme.
Miksi?
Luultavasti siksi, että yhteiskuntarauha vaatii tottelevaisia ja kuuliaisia kansalaisia.
Mitä siitä nyt tulisi, jos kaikki alkaisivat jo koulussa pohtia, mitä he oikeastaan haluavat tehdä sen sijaan, että tekevät mitä sanotaan?
Jätän tämän kysymyksen väreilemään ilmaan, koska vastaan siihen perusteellisesti tulevassa kirjassani Vastustamaton.
Mistä sitä sitten tietäisi, mitä haluaisi tehdä, jos koskaan ei ole rohkaistu pysähtymään tämän kysymyksen äärelle?
Minä pääsin jyvälle omasta kutsumuksestani, kun opettelin ottamaan etäisyyttä ajattelevan mieleni (eli Einon) höpötyksiin. Siinä on meditointi (eli nollaus) ollut suurena apuna.
Meditoidessa nimittäin alkaa väistämättä vapautua minän harhasta, eli minäistämisestä, kuten buddhalaiset sitä kutsuvat.
Oivalsin vähitellen sen, minkä myöhemmin havaitsin aivotutkimuksenkin vahvistaneen: minää ei ole. Aivoni ovat kehittäneet tällaisen hahmon, jolle on annettu nimeksi Kati ja joka näkee itsensä tietynlaisena.
Koska minua ei oikeasti ole olemassa eikä siten Einoakaan, miksi ihmeessä noudattaisin sen ohjeita? Ne ohjeethan perustuvat vinoutuneeseen näkemykseen elämästä ja maailmasta.
Paljon fiksumpaa olisi hiljentyä ja antaa aivoilleen niiden tarvitsema rauha. Kun niin tapahtuu, alkaa tietoisuuteen nousta oivalluksia. Tämä on puhdasta tiedettä.
Se, mikä ei ole puhdasta tiedettä, on, että näiden oivallusten myötä alkaa tapahtua mielekkäitä yhteensattumia. Tulee tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, joita ei olisi ikinä tullut ajatelleeksi, jos olisi pysynyt oman pienen mielensä sisällä.
Tähän liittyy kiinnostava ilmiö serendipiteetti. Ensi viikon blogikirjoitukseni käsitteleekin sitä.
Huminameditaationi auttaa hiljentymään ja saamaan yhteyden siihen sisäiseen viisauteen, joka tätä koko systeemiä näköjään pyörittää. Se löytyy täältä.
Toivon sinulle oivalluksia ja rohkeutta lähteä niitä seuraamaan.