Juhannuksena ei saisi ehkä puhua masennuksesta, mutta minä puhun nyt kuitenkin.
En saanut viime yönä unta.
Kello oli kaksi. Avasin tietokoneen. Facebookissa silmiini osui artikkeli, jossa näyttelijä Jim Carrey kertoi Egosta ja masennuksesta.
Nehän kulkevat aina rinnakkain.
Carrey sanoo, että kaikki ongelmat johtuvat siitä, että kuvittelemme itsemme jonkinlaiseksi.
Haluamme olla jotain erityistä. Tästä seuraa se, että alamme tuntea itsemme irrallisiksi ja erillisiksi muista. Siitä seuraa myös se, että unohdamme, että kaikki muuttuu, jatkuvasti. Mekin. Ja lopulta siitä seuraa, ettemme muista omaa hyvyyttämme. Emme muista, että olemme tarpeeksi, vaikka emme tekisi yhtään mitään.
Meidän ei pidä tuntea itseämme erityisiksi.
Meidän pitää tuntea itsemme kokonaisiksi.
Näin Carrey kuvaa masennusta:
”Masennus on sitä, että kehosi sanoo sinulle: Hemmetti – en halua enää olla tämä tyyppi. En halua roikkua tässä mielikuvitushahmossa, jonka olet kehittänyt. En jaksa enää!”
Sitten hän sanoo, että englanninkielen sana ”depressed” pitäisi ajatella syvänä lepona: deep rest.
Masennus on merkki, että kehon pitää levätä. Se tarvitsee etäisyyttä siitä roolista, jota olemme näytelleet.
Ajattelen, että suomenkielen sanan masennus voisi muuttaa muotoon maa-asennus. Eli maadoitus. Palaaminen maan pinnalle.
Kesä on hyvää aikaa maa-asennukseen.
Sitä voi vaikka heittäytyä nurmikolle tai auringon lämmittämälle kalliolle ja muuttua pelkäksi massaksi, jota painovoima vetää puoleensa.
Sitä voi olla olematta mitään erityistä ja siksi juuri yhtä hienoa, kuin ötökkä, joka kulkee ruohonkortta pitkin.
Jos sinua kaiken tämän luonnonkauneuden keskellä masentaa, et ole yksin eikä sinussa ole mitään vikaa.
Sinun pitää ottaa vain pientä etäisyyttä siihen mielikuvitushahmoon, jonka olet kehittänyt.
Maa-asennetaan yhdessä.
Nyt nimittäin on juuri oikea aika maa-asennukseen.
Hengenmenoissa ensi pyhänä vieraana kestävän kehityksen asiantuntija, apulaisprofessori Arto Olavi Salonen.
Juttelemme paitsi kestävästä kehityksestä myös siitä, miten saisimme Suomesta todellisen hyvinvointivaltion, eli maan jossa on paitsi edellytykset hyvinvoinnille, myös voidaan hyvin. Se tapahtuu Salosen mukaan, kun aletaan tarinan kulissien lisäksi puhua myös sen juonesta.