Uusi translaki herättää keskustelua. Kriitikoiden mukaan sukupuolen vaihtaminen on nyt liian helppoa. Keskustelun ytimessä on naisten turvallisuus, jonka lain pelätään vaarantavan. Taustalla lienee kuitenkin myös vaikeus hyväksyä sukupuolen moninaisuutta.
Tapasin transnaisen ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa, järjestäessäni keskustelutilaisuutta transseksuaalisuudesta Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnassa.
Tilaisuudessa oli mukana entinen Tero, nykyinen Teresa ja hänen isänsä.
Teresa oli valovoimainen henkilö ja hänen tarinansa oli kiehtova. Mutta totta puhuakseni muistan tilaisuudesta paremmin hänen isänsä.
Teresan isä oli tavallinen suomalainen mies.
Hän kertoi lapsensa lapsuudesta ja nuoruudesta. Hän kertoi aina epäilleensä, ettei hänen Teronsa ollut niinkuin muut pojat.
Transseksuaalisuus ei tullut hänelle yllätyksenä. Tero ei leikkinyt sotaleikkejä. Hän leikki Barbeilla.
Oliko Teron transseksuaalisuuden hyväksyminen isälle vaikeaa?
Olihan se, isä vastasi. Mutta sitten hän kertoi huomanneensa, miten paljon paremmaksi Teresan elämä muuttui, kun hän sai olla se kuka oli ja asia oli sillä selvä.
“Me rakastamme sitä ihmistä, joka Teresa on. Ei sillä sukupuolella niin väliä ole.”
Tämän sanoi tavallinen suomalainen keski-ikäinen mies, värikkäästi pukeutuneen uuden tyttärensä vieressä.
Salissa ei ollut yhtään kuivaa silmää. Itkettää vieläkin, kun muistelen tapausta.
Terffit ja intersektionaaliset
Englantilainen toimittaja Suzanne Mooren otti lopputilin The Guardian -lehdestä, koska hänen kriittiset mielipiteensä “transideologiasta” eivät saanut toimituskunnalta ymmärrystä.
Mooren mielestä transnaiset uhkaavat hänen naiseuttaan.
“Naiseuden kokemus kuuluu ihmisille, joilla on naisen keho”, Moore kirjoittaa eräässä kolumnissaan.
Siis kohtu ja munasarjat.
Hän on siis samoilla linjoilla J.K.Rowlingin ja Päivi Räsäsen kanssa.
Jälkimmäisen syyt transseksuaalisuuden vieroksumiseen tosin ovat toiset kuin edellisten mutta ei nyt mennä siihen koska se, miksi kristillisiksi itsensä määrittelevät ovat niin kiinnostuneita erityisesti seksuaalisuudesta ja sukupuolikysymyksistä vaatisi aivan oman ja erittäin pitkän artikkelinsa.
Mutta en minä ymmärrä Mooreakaan ja olen kyllä yrittänyt.
Onhan olemassa ihmisiä, jotka ovat kromosomeiltaan naisia, mutta joilla ei ole kohtua ja munasarjoja. On myös naisia, jotka ovat syntymästään asti kokeneet olevansa naisia ja näyttäneet naisilta, mutta jotka ovat myöhemmin kuulleet olevansakin kromosomeiltaan miehiä, kuten intersukupuolinen tanssija Laura Allonen. Ja on kaikenlaisia muitakin tapauksia.
Moore kirjoittaa että sukupuoli ei ole tunne. Kaikki oliot ovat joko yhtä tai toista sukupuolta. Urous ja naaraus ovat selkeitä biologisia luokkia.
No aivan näin selkeä todellisuutemme ei ole eikä kukaan ole kai väittänyt sukupuolta tunteeksi, mutta Moore tuskin olisi irtisanoutunut pitkäaikaisesta työpaikastaan The Guardianissa vain biologian takia.
Moore nimittäin kuuluu ns. TERF*-feministeihin. Häntä huolestuttaa se, että naiseuden avaaminen ”kaikille” uhkaa cis-naisten turvallisuutta ja heidän oman, kehollisen naiseutensa kokemusta. Moore sanoo, että liberaalit translait vievät naisilta pois heidän ”sukupuolioikeutensa” koska kuka tahansa voi nyt koska tahansa väittää olevansa nainen. Tai mies. Tai jotain siltä väliltä.
Maailmankirjat ovat siis Mooren mielestä aivan sekaisin.
Olen yrittänyt selvittää, mitä naisten sukupuolioikeudet ovat mutta en ole vielä saanut asiasta selvää. Nainen on tietysti haavoittuvainen synnytyskykynsä ja pienikokoisuutensa takia mutta eivätkö ihmisoikeudet suojaa ainakin teoriassa kaikkien ihmisten oikeuksia, ikään, sukupuoleen jne katsomatta? Kaikkia ihmisiä on YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan kohdeltava ”veljeyden” hengessä, mikä tosin paljastaa, miten pitkä matka todelliseen tasa-arvoon vielä on.
Joka tapauksessa Moore on sitä mieltä, että transihmisten oikeuksien ajaminen on ideologiaa ja politiikkaa eikä aito yritys korjata mitään todellista epäkohtaa. Toisaalta feminismikin on ideologia ja Moore pitää itseään feministinä.
Feministit eivät ole mikään yhtenäinen porukka ja juuri suhtautuminen transnaisiin lyö sinne kiilaa. Intersektionaalisten feministien mukaan syrjintää tapahtuu jatkuvasti eri syistä ja sama ihminen voi joutua syrjityksi useamman ominaisuutensa takia. He toivottavat transnaiset naiseuteen siinä missä tummaihoiset ja vammaiset ja eri uskontoja edustavat naisoletetutkin.
Mutta Moore on huolissaan siitä, että naisilta viedään pois ”naisten omat tilat ja palvelut”, jos miesoletetut voivat koska tahansa väittää olevansa naisia ja tunkeutua naisten pukuhuoneisiin jne. Hiljattain eräs kokoomuksen kansanedustaja erosi translakia puoltaneesta puolueestaan juuri tästä syystä.
Naisia on suojeltava miesten väkivallalta ja tästä olen tietysti samaa mieltä Mooren kanssa. En vain millään käsitä miksi cis-naisia pitäisi suojella transnaisilta. Tietysti heidänkin joukossaan voi olla väkivaltaisia yksilöitä mutta niinhän voi olla cis-naaraidenkin joukossa?
Kokemuksen rintaääni
Vaikuttaa siltä, että en ihan ymmärrä Moorea, joten jätän sen asian siihen ja pohdin hetken käsitettä ”kokemus.”
Meillä ei ole omasta kehostamme, itsestämme eikä todellisuudestamme mitään muuta kuin kokemuksemme näistä.
Naiseuden kokemus on todella moniulotteinen asia. Ihminen voi kokea itsensä naiseksi hyvin eri tavoin. Minulle naiseus on erityisesti kehollinen kokemus. Se on myös tietenkin sosiaalinen ja kulttuurinen kokemus, koska elämme maailmassa, jossa jako miehiin ja naisiin on kaiken perusta ja jossa naisten syrjinnällä on monisatavuotinen historia.
Tunnen siis itseni naiseksi sisäisesti ja ulkoisesti. Minulla on munasarjat ja kohtu. Olen kokenut kuukautiset ja raskauden ja synnytyksen ja imetyksen ja vaihdevuodet. Minulle on myös huudeltu, minua on tytötelty ja minua on vähätelty.
En silti mistään hinnasta haluaisi olla mies. Pidän naiseuden kokemustani, erityisesti kehollista, todella arvokkaana.
En voi mitenkään ymmärtää transnaisen kokemuksia enkä siksi voi mennä sanomaan niistä mitään. Onhan se kieltämättä outoa, että jotkut meistä syntyvät ulkoisesti miehinä mutta kokevat olevansa naisia. Ja päinvastoin.
Mutta maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Jostain syystä transihmisiä on. Heitä on populaatiosta noin 0,6 %. Se on fakta. Piste. Heitä ei saa eliminoiduksi millään laillisilla keinoilla. Ja miksi pitäisikään? Hehän eivät mitenkään uhkaa mitään eivätkä aiheuta vaaraa eivätkä haittoja, toisin kuin luonnehäiriöiset ihmiset.
Väkivaltaisia, julmia, ilkeitä ja suvaitsemattomia ihmisiä on paljon enemmän kuin transihmisiä ja he saavat hirveää tuhoa aikaan, kuten nyt sota-aikana on nähty.
Mieheksi ja naiseksi
Jos joku miehen kehoon syntynyt kokee olevansa nainen niin tervetuloa vaan!
Transnaiset eivät vie ainakaan minulta mitään pois. He eivät mitenkään vähennä tai muuta minun kokemustani minun naiseudestani.
En pelkää transnaisia enkä translakia. Väkivaltaisia ihmisiä kyllä pelkään. Jos kävisin uimahallissa tai kuntosalissa, olisi kauheaa jos pukuhuoneeseen tulisi joku perverssi ahdistelija. Jos hän olisi kaksimetrinen ja lihaksikas niin varmasti pelkäisin enemmän kuin jos hän olisi pieni ja hento. Mutta en tajua, miten nykyinen translaki tekisi tästä tilanteesta yhtään todennäköisempää. Kaksimetrisellä lihaksikkaalla transnaisella luulisi olevan riittävästi haasteita ilman hankkiutumista lisävaikeuksiin cis-naisia ahdistelemalla – mutta mistä minä sen toisaalta tiedän.
Oli miten oli, lopputulos on tämä: Nykyinen translaki ei aiheuta minussa turvattomuuden tunnetta. Mutta empaattisena ihmisenä ymmärrän, että joitakin se voi ahdistaa.
Se varmasti ahdistaa ainakin niitä, jotka eivät ymmärrä sukupuolen moninaisuutta ja jotka ovat tottuneet ajattelemaan, kuten meistä useimmat, että on vain kaksi sukupuolta eikä niiden välillä voi sukkuloida.
Mutta ei asioiden hyväksyminen aina edellytä niiden ymmärtämistä. Tässä ihmeellisessä maailmankaikkeudessa on monta asiaa, joita en ymmärrä mutta joiden kanssa kuitenkin elän, aivan sovussa. Kuten esimerkiksi se, että kun tässä tätä tekstiä näpyttelen, joku voi sen myöhemmin lukea omalta tietokoneeltaan tai puhelimeltaan vaikka asuisi Timbuktussa.
Se on minusta todella ihmeellistä.
Yhtä ihmeellistä on, että joidenkin ihmisten on niin kauhean vaikea hyväksyä maailmankaikkeuden monimuotoisuutta vaikka me emme tutkitusti elä mustavalkoisessa todellisuudessa. Tämä banaaninkuoriuniversumi ei koostu vastakohdista. Tämä ei ole joko/tai -maailmankaikkeus vaan sekä/että -maailmankaikkeus. Tämä on vuorovaikutus-universumi: ajan ja avaruuden, massan ja energian, elämän ja kuoleman, mieheyden ja naiseuden vuorovaikutusta.
Maailmankaikkeus on intersektionaalinen!
Marja-Sisko Aalto, pappi ja transnainen, on osuvasti kirkastanut tämän huomauttamalla, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei mieheksi tai naiseksi.
Aallon tulkinta sopii hyvin kvanttiteoriaan, joka on uskottavin malli maailmankaikkeudestamme ja jonka mukaan mikään ei ole absoluuttista ja pysyvää vaan jatkuvaa virtausta ja muutosta. Superpositioita ja aaltofunktioiden romahtamisia ja kissoja, jotka ovat yhtä aikaa kuolleita ja eläviä.
Omakin naiseuteni on nyt post-menopaussissa muuttunut. Munasarjani eivät enää tuota estrogeeniä, joten lienen oikeastaan vähemmän nainen kuin korjaushoidossa olevat transnaiset. Etsiskelen tässä juuri uudenlaista tapaa olla nainen, ilman hormonien tukea.
Tervetuloa naiseuteen!
Elämä on meille kaikille, cis-heteroillekin aika raskasta. Transihmisten on lisäksi käytävä läpi raskas korjausprosessi, yritettävä saada läheisensä ymmärtämään, mistä on kyse ja vielä kestettävä vihapuhe, kiusaaminen ja jopa väkivalta ihmisiltä, jotka eivät uskalla tai halua katsoa ennakkoluulojensa ulkopuolelle
Se on aivan kohtuutonta. Vähintä, mitä voisi lähimmäisiltään odottaa, on tuki ja ymmärrys vaikeassa paikassa.
Toivotan kaikki transnaiset jakamaan naiseutta ainakin minun kanssani! Ei haittaa sitten yhtään, että käytämme samoja vessoja ja pukuhuoneita.
Enkä usko sen haittaavan Jumalaakaan, joka meidät kaikki on luonut just sellaisiksi kuin olemme.
Ja mitä siihen urheilukilpailu-argumenttiin tulee, niin jos joku oikeasti on valmis tekemään digi- ja väestötietorekisteriin sukupuolenvaihtoilmoituksen ja elämään toisena sukupuolena ainakin vuoden vain urheilukilpailuissa menestyäkseen, niin toivotan voimia kestämään sen pilkan, mitä selvästi miehenä naisten sarjassa kilpaileminen varmasti tuottaisi.
Se olisi varmasti kuitenkin pienempi kärsimys, kuin se julmuus, mitä transihmiset saavat jatkuvasti kokea joka päivä, myös urheilukenttien ulkopuolella.
Kristillisdemokraattien kansanedustajan Sari Tanuksen avustajan Jukka Salmen taannoinen (ja nyt poistettu) Facebook-postaus, jossa hän ilmoitti vaihtavansa sukupuolensa heti kun se on mahdollista, ja aikovansa sitten ”viettää paljon aikaa eduskunnan naisten saunassa”, osoittaa millä tasolla tästä asiasta keskustelua käydään jopa parlamentaarisella tasolla. Lisäksi se on mitä epäkristillisin.
Onneksi on fiksumpiakin esimerkkejä.
Jade Nyström on kolminkertainen korkeushypyn Suomen mestari ja transnainen. Hän kilpailee edelleen miesten sarjassa koska ei halua hormonihoitoihin, jotka vaikuttaisivat hänen urheilusuorituksiinsa.
Jade on ulkoisesti täysi nainen mutta siellä hän pitkine vaaleine hiuksineen ja rakennekynsineen ja vaaleanpunaisine verkkareineen urheilee miesten porukoissa. Minusta se on jotenkin ihanaa.
Ja välähdys siitä, miten kaunis maailma olisi, kun kaikki saisivat vapaasti olla juuri niinkuin haluavat.
P.S. Blogin kuva on valokuva Lili Elbestä (1882-1931), tanskalaisesta taiteilijasta, joka ensimmäisten joukossa kävi läpi sukupuolenkorjausleikkauksia. Hänelle jopa siirrettiin kohtu, mutta hän kuoli siirrännäisen hylkimisestä aiheutuneeseen tulehdukseen. Hänen tarinastaan on tehty elokuvakin, The Danish Girl.
* TERF tulee englanninkielen sanoista, jotka tarkoittavat transihmiset ulossulkevaa radikaalifeminismiä.