Tämä aika tarjoaa todella hyvät puitteet Ihmeiden oppikurssin sanoman pohdiskelulle.
Me elämme keskellä kaikenlaisia kriisejä ja toisin kuin aikaisemmin ihmiskuntamme historiassa, me olemme niistä jatkuvasti tietoisia.
Minä esimerkiksi olen hyvin tietoinen paitsi tietenkin koronapandemiasta, myös ilmastonmuutoksesta, tuotantoeläinten kärsimyksestä, nuorten syrjäytymisestä, Jemenin lasten hädästä, lasten nälkäkuolemista, äärioikeiston noususta, juutalaisvihan lisääntymisestä, rotusorrosta jne jne jne
Ei ihme, että olen uupunut.
Mitä tässä pitäisi vastuullisen kansalaisen tehdä?
IOKin mukaan meidän pitäisi aloittaa maailmanparantaminen muuttamalla katsantokantamme maailmanmenoon.
Samalla pitäisi luopua meille niin rakkaasta uhriutumisesta.
Vielä ei oikein kerrota, miten meidän pitäisi asennoitumisemme muuttaa. Meidän pitäisi nyt vain katsella ympärillemme ja luopua vanhoista ajatusmalleista.
Ja taas nousee se vanha kysymys: eikö tästä seuraa passiivisuutta? Eikö pidä toimia kun näkee epäkohtia?
Oma kokemukseni on tämä: saatan reagoida hyvinkin voimakkaasti johonkin näkemääni epäkohtaan. Reaktioistani ei ole kuitenkaan koskaan seurannut juuri mitään muuta kuin lisää reaktioita.
Siksi olen alkanut ajatella aktivismia eri näkökulmasta, jonka esittelen myös kirjassani Vastustamaton ja josta olen jo blogissanikin kirjoittanut: ehkä onkin niin, että meidät kutsutaan toimintaan, kun sen aika tulee.
Jätän tämänkin ajatuksen nyt purjehtimaan pilvenä ajatusten sinitaivaalle.
Tällä viikolla meille alettiin kurssilla myös puhua Jumalasta. Mutta en mene nyt vielä siihen, koska tiedän sen olevan vaikea kysymys.
Jumala on monelle yllättävän vaikea asia.
Oppitunnit 28-34
28. Haluan ennenkaikkea nähdä asiat eri lailla
29. Jumala on kaikki, minkä näen
30. Kaikki, mitä näen on Jumala koska Hän on mielessäni
31. En ole uhri tässä maailmassa, jonka näen
32.Olen keksinyt maailman, jonka näen
33. On olemassa toinen tapa katsoa maailmaa
34. Voin nähdä rauhan sen sijaan, mitä nyt näen