Elämme paitsi digiaikaa, myös diagnoosien aikaa.
Paitsi vaivojamme, myös luonteenpiirteitämme selitetään erilaisin syin ja sitten meidät laitetaan lokeroon.
Minä olen muun muassa ADHD-lokerossa. Olen myös vaihdevuodet ohittaneet -lokerossa. Olen pian eläkeiässä -lokerossa.
Ja ties missä muussa lokerossa.
Olen ajatellut tätä lokerointia Ihmeiden oppikurssin (IOK) valossa, jota tässä blogisarjassa pohdiskelen. Sehän opettaa, että me emme ole mitä kuvittelemme olevamme. Olemme maailman valo.
Tätä on vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi omaksua.
Meillä on hormonit ja meillä on aivot ja aivoissa hermoradat ja ties mitkä systeemit, jotka määrittävät kokemustamme todellisuudesta.
Voimme esimerkiksi olla autisteja. Autismin syytä ei tiedetä, mutta Wikipedian mukaan siinä voi olla kyse aivojen hermosolujen glutaminergisen viestinvälitysjärjestelmän säätelyhäiriöstä, joka aiheuttaa aivosoluja tuhoavan autoimmuunityyppisen aivojen tulehdustilan.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön syynä taas saattaa olla kemiallinen häiriö, joka syntyy aivoissa olevien välittäjäaineiden, kuten noradrenaliinin, serotoniinin ja dopamiinin välisestä epätasapainosta.
Mutta tätäkään ei tiedetä.
Pam Groutin kirjassa, jonka avulla Ihmeiden oppikurssia nyt käyn, kerrotaan miehestä, joka vapautui kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä IOKin avulla. Hän ymmärsi, ettei ole oireensa ja tuntemuksensa vaan Jumalan valo.
Hän siis käveli ulos lokerostaan.
Noin vain.
Pam Grout korostaa, ettei IOKin opetuksia tarvitse uskoa. Kun harjoituksia kärsivällisesti tekee, mieli muuttuu kyllä.
En ole tästä lainkaan varma mutta koska olen sitoutunut tähän projektiin, en nyt anna periksi.
Yritän olla ajattelematta ADHD-oireiluani ja kaikkea sitä, mikä outoudestani seuraa. Yritän keskittyä siihen, mitä runoilija Rakel Liehu sanoo elämän tarkoitukseksi: olemme täällä lämmitämässä toisiamme olemassaolollamme.
Lokeroitiin meitä miten tahansa, me emme ole koskaan vain yhdessä lokerossa. Meissä on loputtomasti ominaisuuksia eikä useimpia niistä voi lokeroida.
Useimmat meistä haluavat toisille vain hyvää, vaikka tahtomattaan aiheutammekin toisillemme toisinaan harmia.
Lohdutin kerran erästä masentunutta nuorta sanomalla, ettei hän ole masentunut. Hänellä on masennus. Se on tilapäinen tila, samoin kuin päänsärky. Eihän kukaan sano olevansa päänsärkynyt. Hän kertoi myöhemmin, että tuo havainto oli auttanut häntä toipumaan.
Lokeroiden sijaan voisimme ehkä yrittää keskittyä siihen, mistä IOK meitä muistuttaa: lokeroilla on seinät mutta sielulla ei.
Me olemme sitä ja tätä mutta ennenkaikea jotain, jota ei koskaan voi ymmärtää eikä vangita.
Lopuksi vielä vinkki ADHD-ihmiselle: Jos et kykene kuuntelemaan toista ihmistä etkä keskittymään siihen, mitä hän sanoo (koska uskot tietäväsi mitä hän aikoo sanoa) ja tunnet siksi palavaa halua keskeyttää hänet, katso häntä silmiin ja ala laskea hiljaa mielessäsi sadasta alaspäin.
Näin luot vaikutelman, että keskityt hänen sanomiseensa ja annat sille arvoa. Ja muista, että se, ettei kykene keskittymään EI tarkoita, ettei antaisi toiselle arvoa. Se tarkoittaa vain sitä, että et kykene keskittymään.
Ja toinen vinkki: Jos sinua jälleen kerran moititaan siitä, että et kuuntele/keskity/ole tarpeeksi tarkkaavainen jne, anna sekä arvostelijallesi että itsellesi HETI anteeksi. Te kumpikin teette parhaanne. Arvostelija ei voi mitään sille, että hän ärsyyntyy etkä sinä sille, että ärsytät.
Olette kumpikin Jumalan valoja. Tai ehkä olette niitä säröjä, joiden kautta valo tulee maailmaan.
Kuten Leonard Cohen, vakavasti masentunut runoilija, lauloi:
There is a crack in everything/ That`s how the light gets in.
(Kaikessa on särö/ Ja sen kautta valo tulee sisään).
……………
IOK oppitunnit 57-63:
63 Maailman valo tuo rauhaa kaikkien mieliin anteeksiantoni kautta
62 Anteeksianto on tarkoitukseni maailman valona
61 Olen maailman valo
60 Kertaus 46-50
59. Kertaus 41-45
58. Kertaus 36-40
57. Kertaus 31-35ku