Tällä viikolla Ihmeiden oppikurssin (IOKin) keitto alkaa jo vihdoin lämmetä ja niin minäkin.
Alkuviikko oli vielä raskas mutta tänään meille tarjottiin palkinto.
Meille kerrottiin, että olemme oikeutettuja ihmeisiin.
Mitä tämä tarkoittaa? Voimmeko me nyt alkaa odotella, että haaveemme toteutuvat? Pääsemmekö todistamaan yliluonnollisia tapahtumia?
Parasta hillitä hevosiaan. IOKissa liidellään hieman eri taajuuksilla kuin mihin me välitöntä mielihyvää jahtaavat nykyihmiset olemme tottuneet.
IOK määrittelee ihmeen muutokseksi havaitsemisessa (shift in perception). Me emme siis osaa tunnistaa ihmeitä. Emme näe niitä.
Mutta IOKissa sanotaan myös, että ihmeet ovat – rakkautta.
Tämä ajatus jotenkin pysäytti.
Tämän päivän opinkappaleessa opetetaan, että ihmeet ovat oikeutemme ja niitä pyytäessämme emme oikeastaan pyydä mitään vaan ilmoitamme vain vastaanottavamme sen, mikä meille kuuluu. Meitä kehotetaan pyytämään ihmettä “aina kun olemme tilanteessa, joissa niitä tarvitaan”. Me kuulemma kyllä tunnistamme nämä tilanteet.
Tein työtä käskettyä. Pyysin ihmettä, joka jotenkin liittyisi kirjoihini, koska se tuli ensimmäisenä mieleen.
Päätin olla ajattelematta asiaa sen enempää, jotta en sabotoisi ihmeen ilmaantumista epäuskollani ja kärsimättömyydelläni.
Menin Facebookiin. Luin sieltä ensimmäiseksi postauksen, joka käsitteli – rakkautta. Eräs keskustelija oli linkannut viestiketjuun opiskelukaverini filosofi Sara Heinämaan haastattelun, jossa hän määrittelee rakkauden ihmetykseksi:
Ihmetys on se oleellinen tekijä, joka poistaa rakastamisesta itsekkyyttä. Ihmetys auttaa näkemään rakkauden kohteen omalakisena itsenään. Se auttaa rakastamaan riippumatta siitä, mitä rakkauden kohde meille antaa tai pyrkimyksiämme edistää.
Iso ajatus-kirjassani ilmaisen pitäväni amerikkalaisen älykön ja salauskovaisen Alfred Kazinin määritelmää Jumalasta kaikkein osuvimpana. Hän kutsuu Jumalaa Ihmetyksen nimeksi.
Jäin miettimään tätä asiaa. Jumala on rakkaus ja rakkaus on ihmetystä ja Jumala on ihmetys.
Minusta alkoi tuntua, että olin todellakin kokemassa ihmettä.
Olin oivaltanut jotain.
Joka liittyi kirjaani, kuten olin pyytänytkin.
Me ihmiset otamme oivalluksemme itsestäänselvyyksinä, mutta tosiasiassa ne ovat ihmeitä. Me emme tiedä, mistä ne tulevat. Ne tulevat yhtäkkiä. Me emme osaa selittää niitä. Ne täyttävät siis kaikki ihmeen tunnusmerkit.
Oivalsin jotain hyvin olennaista rakkaudesta, jota en osaa juuri nyt oikein selittää.
Mutta ajatelkaa, mitä tapahtuisi, jos kykenisimme kohdistamaan rakkautemme kohteeseen omistamisenhalun sijaan ihmetystä. Jos kykenisimme katsomaan häntä kuin katsomme vastasyntynyttä – ihmeenä.
Ihmetys on ikään kuin vastavoima rakkauteen ja moniin muihinkin tunteisiin liittyvälle mekanismille, jossa tunne käynnistyy meidän omista tarpeistamme lähtien.
Näin kirjoittaa Sara, jonka kanssa aikoinaan istuimme pitkiä iltoja filosofian laitoksen kirjastossa. Sarasta tuli ammattifilosofi ja minusta ties mikä mutta samaan osoitteeseen me kuitenkin päädyimme:
Ihmetykseen.
………………..
Ihmeiden oppikurssin kappaleet 71-77:
71. Ainoastaan Jumalan pelastussuunnitelma toimii
72. Kaunaisuus on hyökkäys Jumalan pelastussuunnitelmaa vastaan
73. Haluan, että valkenee
74. Ei ole muuta tahtoa kuin Jumalan
75. Valo on tullut
76. Olen ainoastaan Jumalan lain alainen
77. Olen oikeutettu ihmeisiin