Suomessa on yli miljoona yksineläjää. Kaikki heistä eivät tunne itseään yksinäiseksi ja toisaalta yksinäiseksi voi itsensä tuntea sekin, joka elää ihmisten parissa.
Minä kuulun niihin ihmisiin, joiden yksinäisyyden tunne usein vahvistuu porukassa.
Minulla on taipumus tuntea itseni irralliseksi, jopa omituiseksi ihmisten parissa ollessani.
Yksin ollessani taas tunnen harvoin yksinäisyyttä.
Mutta joskus tunnen.
Olen sitä mieltä, että yksinolemista on hyvä opetella.
Viimeistään pandemia on osoittanut, että me saatamme joutua pärjäämään yksin.
Kokosin seitsemän yksinolemiseen liittyvää seikkaa, joita olisi hyvä pohdiskella, siltä varalta, että joutuu – tai pääsee – jossain vaiheessa olemaan ja ehkä elämäänkin itsekseen.
1.Yksinolemisessa sinänsä ei ole mitään vikaa.
Minä tunnen itseni yksinäiseksi vain, jos ajattelen asiaa tai esimerkiksi törmään asiaa käsittelevään juttuun tai ohjelmaan.
Yksinolemisestahan puhutaan yleensä kielteisesti eikä siitä puhuta muuten kuin liittämällä se yksinäisyyden tunteeseen.
Mutta eihän yksinolemisessa ole sinänsä mitään vikaa. Päinvastoin. Omassa rauhassaan ihminen saa olla juuri se, joka on, ilman suorituspaineita ja vuorovaikutusongelmia.
Ajattelen itse yksinolemista paikkana, jossa vallitsee rauha ja hiljaisuus. Siellä voi keskittyä tekemään itselleen tärkeitä asioita ja nauttia elämän kokemuksesta täysillä, ilman häiriöitä.
2. Yksinoleminen on tuloksellista.
Se on hyväksi esimerkiksi luovuudelle. Kirjoittaminen ja kuvataide ovat luovan työn muotoja, jotka tehdään yleensä yksin. Toimistotyökin tehdään yleensä yksin.
Tiimityöllä on ansionsa mutta virtauksessa eli flowssa ollessamme muut ovat tavallisesti vain häiriöksi.
3. Yksinolo on hyvä tilaisuus tutustua itseensä.
Silloinhan ei tarvitse teeskennellä eikä esittää mitään roolia.
Sooloseksi taas on hyvä tilaisuus tutustua omaan seksuaalisuuteensa. Sitä harrastaessaan ei tarvitse tuntea häpeää, esimerkiksi kehostaan, ja pystyy antautumaan vapaasti nautinnolle, ilman häveliäisyyttä ja estoja.
4.Masennuksen ja yksinolemisen yhteyttä on tutkittu ja jonkinlainen yhteys onkin löytynyt.
Jos ei viihdy yksin, yksinoleminen tietysti masentaa. Samoin käy, jos kokee yksinolonsa rangaistukseksi tai pitää sitä epäonnistumisen merkkinä.
Mikä tahansa alkaa masentaa, jos siihen suhtautuu ongelmana.
On kuitenkin tutkimuksia, joissa on todettu, että yksinolemisesta nauttivilla on vähemmän masennusta kuin niillä, joita vaivaa jatkuva seurantarve.
Omasta seurastaan nauttivat ovat myös muita tyytyväisempiä ja heillä on parempi stressinsietokyky.
5. Ja sitten merkillinen seikka: kun oppii nauttimaan yksinolosta, alkaa oudosti vetää muita puoleensa.
Ilmeisesti kyse on siitä, että tyytyväiset, tasapainoiset ja itsenäiset ihmiset koetaan puoleensavetävinä.
Elämästä nauttiva, sitä arvostava ja elämässään viihtyvä itsenäinen ihminenhän on hyvää seuraa.
Seurankipeä henkilö saattaa taas karkoittaa muita, koska hänet koetaan ehkä takertuvana ja epäitsenäisenä.
6. Yksinolo on hyvä tilaisuus harjoitella nondualistista maailmankatsomusta eli ykseyttä.
Jos hengaa jatkuvasti kaveriporukoissa ja on heidän seurastaan riippuvainen, saattaa syntyä “me vastaan muut” -asetelma.
Yksinollessaan, vaikkapa tähtitaivaan kauneuteen uppoutuessaan, voi sen sijaan syntyä vahva kokemus kaiken yhteydestä – tai ainakin sen juuri yksinollessaan selkeimmin huomaa.
7. Yksinolon hetkiä pitäisi opetella arvostamaan arvokkaana “minä-aikana”, omalle itselleen omistettuina tuokioina tai ajanjaksoina.
Niitä voisi juhlia tekemällä jotain mieluisaa, hemmottelemalla ja vaalimalla elämänsä tärkeintä henkilöä: minua itseäni, jonka arvo ei riipu kenestäkään muusta.
(Sain tähän kirjoitukseen tietoa ja henkeytystä tästä Forbesin artikkelista)
P.S: Mitä ajatuksia yksinoleminen sinussa herättää? Kerro se minulle vaikka sähköpostilla me@katireijonen.com