Jumala on yksi suomalaisen kulttuurin suurimmista tabuista.
Kun muutama vuosi sitten ilmoitin eräälle ystävälleni aikovani kirjoittaa Jumala-suhteestani kirjan, hän kehotti minua luopumaan aikeistani.
Jos alat kirjoittaa jotain jumalajuttuja, kukaan ei enää ota sinua vakavasti, hän sanoi.
Ajattele brändiäsi.
No, kirjoitin kirjani ja siinä kävi juuri kuten ystäväni ennusti:
Kirja floppasi ja ”brändini” sai kolhun.
Kokemus masensi minut pitkäksi aikaa mutta nyt kun olen jo hieman toipunut, pystyn ottamaan kirjahankkeeseeni etäisyyttä ja arvioimaan murhenäytelmäni laajuutta.
Koska kirjani Iso ajatus. Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus (Atena, 2018) ei menestynyt eikä se herättänyt minkäänlaista keskustelua, se on mitä todennäköisimmin huono kirja. Eikä ainoastaan huono.
Se on yhdentekevä.
Mikä on vielä pahempaa.
On raskasta myöntää epäonnistuneensa mutta se on välttämätöntä koska muuten jää jumiin kipuunsa ja se muuttuu kärsimykseksi.
Kirjani siis epäonnistui mutta se ei mitenkään vähennä sen aiheen arvoa.
Epäonnistumiseni vain osoittaa, miten vaikeaa on kirjoittaa niin valtavasta asiasta.
Jumalasta olisi kuitenkin puhuttava, vaikka se olisi kuinka vaikeaa ja kiusallista.
Miksi?
Siksi, että olemme Jumala-kysymyksen kanssa pääsemättömissä.
Jumala ei, toisin sanoen, ole poistumassa minnekään.
Päinvastoin.
Ja tämähän on absurdia, koska Jumala-konseptia on vaikeaa sovittaa tähän keinoälyn ja kyborgien ja transhumaaniuden kvanttiaikaamme.
Vai onko?
Ilmeisesti ei, sillä Jumala-hypoteesi tai -harha, kuten antiteisti Richard Dawkins sanoo, ei ole häviämässä. Nyt kun ihmisyyden rajat ovat teknologian kehittyessä tulleet uudelleenarvioinnin kohteeksi, on myös maailmankuvaamme mietittävä uudestaan.
Keitä me olemme? Minne me olemme tällä avaruusalus Maallamme menossa?
Ja mikä tärkeintä: Mistä me oikein olemme tänne tulleet?
Jumalasta on puhuttava, koska Jumalasta puhuminen syöksee meidät liminaalitilaan eli epämukavuusalueellemme.
Kuten Karen Armstrong sanoo, me kuulostamme tyhmiltä aina kun puhumme Jumalasta.
Jumalapuhe johtaa samaan hämmennykseen kuin buddhalaisten koanit.
Koanit (esimerkiksi: Miltä kuulostaa kun taputtaa yhdellä kädellä? ) ovat järjettömiltä kuulostavia lauseita, joiden pohtiminen sekoittaa päätämme niin, että tulemme sekoillessamme oivaltaneeksi isoja asioita, joita emme täysissä järjissämme ikinä olisi oivaltaneet.
Jumalasta on puhuttava, koska kaikista asioista ja ilmiöistä on puhuttava. Vaikeneminen ei johda mihinkään.
On aivan mahdollista, ettei Jumalaa ole ja minä olen varmakin siitä, että ei, sillä “olla” verbi ei voi päteä johonkin, joka ylittää kaiken ymmärryksemme.
Jumala ei voi “olla olemassa” samoin kuin me ajattelemme olevamme (vaikka sekään ei ole sanottua tässä kollektiivisessa hallusinaatiossamme, jota kutsumme todellisuudeksi, vaikka emme tiedä siitä mitään ja ymmärrämme vielä vähemmän).
Mutta siinä mielessä Jumala on, että maapallon jokaisella ajatuskykyisellä ihmisellä on Jumalasta jokin mielikuva.
Jumalasta on puhuttava, jos Jumalan nimen julkinen lausuminen koetaan ahdistavaksi ja epäsopivaksi.
Jumalasta on puhuttava, jos kansa pahastuu siitä, että presidentti toivottaa uuden vuoden puheessaan Jumalan siunausta – mutta kastaa lapsensa, solmi avioliittonsa ja hautaa kuolleensa yhä Jumalan kasvojen edessä.
Jumalasta on puhuttava koska kun Googlen hakulaatikkoon kirjoittaa sanan God, saa 0,64 sekunnissa 6 670 000 000 osumaa.
Jumalasta on puhuttava koska Jumalasta koko ajan puhutaan, kaikkialla, joka puolella, jatkuvasti.
Jumalasta puhutaan eri kielillä ja eri sanoin ja eri tavoin koska Jumala merkitsee eri asioita eri ihmisille.
Suomalaisten on vaikea ymmärtää, että Jumala elää myös kristinuskon ulkopuolella eikä Jumala ole kristinuskon tuote.
Kristityt eivät keksineet jumalaa.
Jumala ylittää ajan ja paikan ja uskonnot ja uskomusjärjestelmät ja filosofiat.
Siksi Jumalasta on puhuttava.
Jumala on maailman vanhin mysteeri.
Jumala on ihmetyksen nimi.
Jumala on nimi sille, jolle ei ole nimeä ja joka ylittää ymmärryksemme.
Jumala on alku ja loppu.
Jumalasta on puhuttava, koska on tyhmää olla puhumatta Jumalasta vaikka Jumalasta puhuessaan kuulostaisi kuinka tyhmältä tahansa.