|
Olen pitkään ajatellut, että aivan samoin kuin on (tutkitusti) aamu- ja iltaihmisiä, on myös kesä- ja talvi-ihmisiä, vaikka jälkimmäistä mahdollisuutta ei tietääkseni ole tutkittu.
Mutta jotkut meistä, kuten minä, eivät viihdy talvessa.
Minulle talvi on vaikeaa, työlästä ja raskasta aikaa.
Suomessa kesäihmisyydestään ei kuitenkaan kannata puhua. Jos ei tykkää hiihtämisestä ja toppahousuista saa helposti nynnyn narisijan maineen.
Minulle on huomautettu, että suhtautuminen talveen on asennekysymys. Jos talveen liittyviä haasteita ei ala vastustella, se sujuu hyvin.
Olen kirjoittanut kirjan vastustamisesta ja minua haastateltiin siitä juuri Askel-lehteen, joten – auts!!!
Tuli mieleeni intialainen naapurini Omanissa, joka aina sanoi, että kun rakastat kuumuutta, kuumuus rakastaa sinua. Omanissa nimittäin oli todella kuuma.
Ja ymmärrän, että talveakin pitäisi rakastaa. Mutta aivan kuin vaikeaa ihmistä, rakastaisin mieluummin matkan päästä.
Talvehtimisen kauneus
Olen siis ollut hieman kriisissä tämän talviongelmani kanssa mutta onneksi on Maria Popova 😍.
Popovalla on huikea The Marginalian kirjallisuusblogi, jossa hän esittelee lukemiaan kirjoja syvällisesti ja fiksusti.
Viimeksi hän esitteli Katherine Mayn kirjan Wintering. The Power of Rest and Retreat in Difficult Times. Suomeksi se olisi jotain sellaista kuin “Talvehtiminen. Levon ja vetäytymisen voima vaikeina aikoina”.
Wintering. Talvehtiminen. Mikä ihana käsite!
May vetää yhteyksiä surun ja talven välille.
Lapsesta asti meitä ohjataan jättämään suru huomiotta, tunkemaan se jonnekin, pois näkyvistä, hän kirjoittaa.
Talvehtiminen on surun ja alakulon hyväksymistä, vastaanottamista. Se on harjoitus, jossa opettelemme ottamaan kokemuksemme, ne pahimmatkin, vastaan.
Talvi on vetäytymisen, hiljaisuuden, levon aikaa. Kuin puut, me talvehdimme, pudotamme lehtemme ja pysähdymme, mutta emme kuole, vaikka siltä ulkoapäin näyttäisi.
Talvehtiessamme me olemme itseasiassa hyvin voimallisesti elossa. Olemme vain kääntyneet sisäänpäin.
On tutkittu tosiasia, että parhaat ideamme ja oivalluksemme syntyvät levossa. Tylsyys on aivoille terveellistä.
Talvi on ikävää, hiljaista aikaa niille, jotka kylmä kangistaa ja tekee jopa sairaaksi. Sellaisina aikoina alkaa luovuus kukkia. Ideat versota. Suunnitelmat kypsyä.
Talvi ei ole siis kuollutta aikaa. Se on hedelmällistä aikaa.
Talven syvyyksissä opin vihdoin, että sisimmässäni elää voittamaton kesä, sanoi Albert Camus.
Talvehtiessamme luomme syvällä sisuksissamme jotain uutta.
Nämä ajatukset auttoivat minut ulos talvikriisistäni. Lakkasin tuntemasta syyllisyyttä.
Olen viime viikot talvehtinut. Olen antanut itselleni luvan olla menemättä minnekään. Olen polttanut paljon kynttilöitä ja ollut itsekseni. Olen surrutkin ja se on ihan OK.
Olen tehnyt kyllä myös työtä ja mahdollisesti talvehtinut konseptin, joka ratkaisisi ongelman, jota olen pitkään pohtinut: miten muistaisimme arjessamme kaikki ne viisaudet, joita ihmiskunta on tuhansien vuosien aikana kehittänyt vähentääkseen kärsimystään, ja saisimme ne todella käyttöömme, jotta elämämme olisi kevyempää.
Mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt jatkan vielä talvehtimista.
Kuva: helsinkikuvia.fi
|
