Juttelin joku aika sitten muutaman nelikymppisen ystäväni kanssa ”nykyajan nuorista”. Ystävieni mielestä he ovat laiskoja ja saamattomia ja liikaa tunteidensa vietävinä.
Molemmat ystäväni ovat kokeneet työuupumuksen ja loppuunpalamisen. Aloin miettiä, miksi pidämme ihanteenamme systeemiä, joka selvästi ei toimi ja joka tekee ihmiset sairaiksi. Miksi haluamme työntää nuoret oravanpyörään, jota emme jaksa itsekään?
Olen lukenut Tricia Herseyn kirjaa Rest is Resistance (eli lepo on vastarintaa).
Kirja käsittelee “murskauskulttuuria” (grind culture) eli tätä ”kapitalistista järjestelmää, jossa elämme ja jonka juuret ovat pakkotyössä, työleireillä, plantaaseilla”.
Herseyn mukaan olemme yhä orjia. Kehoistamme on tehty koneita, joiden arvo lasketaan sen mukaan, miten paljon ne tuottavat.
Herseyn kirja on poleeminen mutta se herättää kyllä ajatuksia.
Työelämässämme ja arjessamme yleensä on selvästi jotain vikaa.
20 000 viisikymppistä jää työkyvyttömyyseläkkeelle joka vuosi. Uupuneita löytyy myös nuorten, jopa lasten keskuudesta.
Koko kulttuurimme kärsii unenpuutteesta ja on lopen uupunut, Hersey kirjoittaa. Me emme enää osaa emmekä saa levätä.
Tänä aamuna YLEn verkkosivuilla silmiini osui juttu, joka oli otsikoitu näin: ”Miksi tekisit superraskasta työtä pienellä palkalla?” kysyy tukien varaan heittäytynyt Alma Tuuva”
Voin vain kuvitella, millaisia tunteita jo jutun otsikko ns. kunnon kansalaisissa herättää. Juttu kannattaisi kuitenkin lukea loppuun.
Tuuva “heittäytyi” työttömäksi mutta ei jäänyt toimettomaksi. Hän alkoi maalata ja kirjoittaa. Molemmat polut osoittautuivat tuloksellisiksi: Tuuvan taide todettiin laadukkaaksi, hänen Instagram-tilillään on yli 30 000 seuraajaa ja hän sai kustannussopimuksen kirjalleen.
Nämä saavutukset ovat seurausta joutilaisuudesta:
“Haaveilin lapsena, että minusta tulisi kuvataiteilija ja kirjailija, ja nyt olen saavuttanut ne. Kaikki tämä on sen ansiota, että heittäydyin työelämän ulkopuolelle. Silloin jaksoin olla kiinnostunut maailmasta, jaksoin olla luova ja tein uusia oivalluksia.”
Jos Tuuva olisi toiminut kuten “pitää” ja hallitus toivoo, hän myisi nyt hampurilaisia pikaruokaravintolassa.
Mutta kumpi työ hyödyttää yhteiskuntaa ja maailmaa enemmän?
Olen monesta asiasta samaa mieltä kuin Tuuva. Esimerkiksi siitä, että kaikista meistä, esimerkiksi minusta, ei ole työelämään. Osa meistä, kuten Tuuva ja minä, olemme “sopeutumattomia”:
“Ehkä kyse ei olekaan siitä, että olisin jotenkin viallinen. Mietin, että ehkä työelämä itsessään on sellaista, että siellä on tosi vaikeaa pysyä terveenä ja huolehtia itsestään”, Tuuva pohtii.
Tämänhän me jo tiedämme. Työuupumus on nykyään lähes yhtä tavallista kuin kausiflunssat. Sitä pidetään aivan normaalina.
Nykyinen hallituksemme korostaa, että Suomi velkaantuu koska meillä on niin paljon vapaamatkustajia, eli Tuuvan kaltaisia tuilla eläviä.
Minusta asia ei ole näin yksinkertainen.
Maailmanmenoa katsellessamme harhaudumme yleensä ns naturalistiseen virhepäätelmään. Ajattelemme, että nykyinen systeemimme on paras kaikista mahdollisista.
Mutta eihän se ole.
Olemme päätyneet systeemiin, jossa suuri osa ihmisiä tekee uuvuttavaa työtä, josta ei saa minkäänlaista iloa monimutkaisen kehityskulun ansiosta, jota on vetänyt ahneus ja joka on tehnyt ihmisestä koneita.
Tämä systeemi on johtanut tilanteeseen, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät uupuvat. Pääoma valuu yhä harvempien käsiin.
Eihän tämä mikään terve systeemi ole.
Tuuva sanoo, “että työsuhde on usein toksinen valtasuhde, jossa työnantaja käyttää työntekijää hyväkseen”.
Tuo on ehkä kärjistys mutta on siinä tottakin.
Meidän pitäisi ajatella koko “työelämä” uusiksi. Meidän pitäisi ajatella koko kansantalous uusiksi.
En ole taloustieteilijä, joten en osaa sanoa mitä pitäisi tehdä, jotta nykyisestä tilanteesta päästäisiin, mutta on aivan mahdollista että Tuuvan kaltaiset innovaattorit tulevat kehittämään ratkaisuja. Keinoälystä on siitäkin varmasti tässä hyötyä.
Ehkä tulevaisuudessa ihmiset eivät enää raada itseään henkihieveriin työssä, jonka arvoa he eivät ymmärrä. Ehkä he sen sijaan ratkaisevat ongelmia ja keksivät ratkaisuja, joiden ansiosta hyvinvointimme kasvaa ja alamme elää mielekästä elämää suorittamisen sijaan.
Näitä aikoja odotellessamme voisimme ottaa Herseyn neuvoista vaarin ja levätä enemmän. Hersey ehdottaa ratkaisuksi nokkaunia. Naps. Hän on jopa perustanut järjestön, jonka nimi on Nap Ministry (torkkukirkkokunta).
Kuten Tuuvakin sanoo, ideat ja oivallukset syntyvät joutilaisuudessa. Levänneet aivot ovat luovat.
Tässä(kin) suhteessa eläkkeellä olevat ovat etuoikeutetussa asemassa. He voivat ottaa nokkaunia ja heillä on aikaa levätä. Juuri siksi he ovat valtava luova resurssi, joka kuitenkin jää enimmäkseen käyttämättä.
Mutta siitä lisää myöhemmin.
Nyt toivotan kaikille lepoa ja nokkaunia. Talvella pitää talvehtia ❄️. Talvi on annettu meille juuri siksi, että lepäisimme.