Clarissa Pinkola Estés kirjoittaa kirjassaan ”Naiset jotka juoksevat susien kanssa”, että satujen pahisnaiset, noidat ja pahat äitipuolet ovat itseasiassa hyviksiä, koska he valmentavat sankarittaria saamaan yhteyden omaan voimaansa.
Herttaisten äitien hempeily ei auta nuoria naisia ja siksi äidit ovatkin satujen alussa yleensä kuolleet.
Pinkola Estésin kirja perustuu jungilaiseen villin naisen arkkityyppiin. Sen mukaan naiseuden ytimessä sykkii susinaaraan sydän.
Nainen ei ole Punahilkka. Nainen on susi, kirjoittaa puolestaan jalkapallotähti Abby Wombach kirjassaan Wolfpack (Susilauma).
Äitiminen
Englanninkielessä on sana ”mothering”. Luulin, ettei sille ole suomennosta ja käänsin sen äitimiseksi. Yllätys oli suuri, kun havaitsin, että sana oli jo käytössä.
Esimerkiksi YLEn verkkosivuilla oli juttu Astrid Joutsenon väitöskirjasta, joka käsittelee äitibloggareita.
Jutussa sanotaan, että mothering / äitiminen on ”feministinen termi, jota käytetään korostamaan äitiyden aktiivista luonnetta”. Se on kehitetty vastineeksi äitiyden käsitteelle, joka henkii sitä herttaista hoivaa ja hempeyttä, joka äiteihin perinteisesti on liitetty.
Koska äidinrakkaus. Se on se saduista tuttu kummallinen voima, jonka ajatellaan tekevän lisääntyneestä naisesta pehmeäpäisen.
Kun ajattelen omaa 37 vuotta kestänyttä taivaltani äitinä, on se todellakin ollut enemmän äitimistä kuin äitiyttä.
Olen ollut ongelmanratkaisija, fiksaaja, tiedonhankkija, siivooja, ruokkija, pyykkäri, autokuski, järjestyksenvalvoja, (ero)tuomari, psykologi jne.
Mutta ennen kaikkea olen ollut soturi. Olen taistellut lasteni puolesta kuin mikä tahansa eläinnaaras pentujensa puolesta.
Olen vaatinut heille hoitoa ja oikeutta ja mahdollisuuksia.
Enkä ole puolustanut vain omia pentujani vaan kaikkia niitä, joiden olen nähnyt kärsivän ja kokevan vääryyttä.
Isoäitiminen
Arvelin itsekin, että lastenlasteni kanssa toimisin toisin. Että ehkä tästä vähän pehmenen ja herttaistun.
Niin ei ole käynyt. On käynyt päinvastoin.
Ja tämä tulee selväksi Iso äitiys -kirjassani.
Vaikka en käytä kirjassani sanaa äitiminen, siitä kuitenkin kirjoitan.
Kirjoitan isosta äitimisestä, joka ei kohdistu vain “omiin” jälkeläisiin vaan kaikkiin suojelua tarvitseviin. Äitiminen on elämää suojeleva voima.
Suojeleminen vaatii joskus kovia otteita.
Se ei kuitenkaan ole koskaan hyökkäävää. Iso äiti ei käy sotia. Hän ei kosta hyökkäämällä viattomien kimppuun, kuten sodissa tehdään, koska hän ei tiedä mitään järjettömämpää kuin se.
Iso äiti puolustaa viattomia, olivat he sitten millä puolella raja-aitaa tahansa.
Iso äiti ei tartu aseeseen. Hänellä on aseinaan järki ja sydän mutta se ei suinkaan tarkoita, että hän olisi pehmeäpäinen.
Päinvastoin. Hän voi olla hurja ja pitelemätön.
Äitiminen kuulostaa sanana kieltämättä vähän oudolta, mutta toivoisin silti, että se otettaisiin käyttöön. Toivoisin, että äitimisen voima vihdoin ymmärrettäisiin ja päästettäisiin vapaaksi.
Toivoisin, että äitiminen tukahduttaisi sotimisen tarpeen ja voisimme elää sovussa tai ainakin aiheuttamatta kärsimystä viattomille.
Olen niin loputtoman kyllästynyt sotiin.
Kuvan nainen on keinoälyn tuotosta. Käskin sitä tekemään kuvan soturi-isoäidistä. Tuon näköinen haluan olla kahdeksankymppisenä. Sitä kohti siis!