Kirjassani Lyhyt matka perille on seuraava pätkä:
Neurologi ja buddhalainen munkki James Austen koki Lontoon metrossa valaistumisen kokemuksen, jota eräässä asiaa käsittelevässä artikkelissa kuvataan seuraavalla tavalla:
Hänen käsityksensä itsestään fyysisestä maailmasta erillisenä olentona haihtui kuin aamusumu päivän koittaessa. Hän näki asiat sellaisina kuin ne todella olivat. Käsitys minästä, minusta katosi. Aikaa ei ollut. Oli ikuisuus. Vanhat kaipuut, inhot, kuolemanpelko ja minuuden häivähdykset katosivat. Häntä siunattiin ymmärryksellä asioiden todellisesta luonteesta.
Austenin kokemus kuulostaa melko esoteeriselta. Hän on kuitenkin kertonut ottaneensa kokemuksensa osoituksena »ei Jumalan, vaan aivojen olemassaolosta».
Austenin kokemus tuli mieleeni, kun kuuntelin aivotutkija ja lääketieteen tohtori Tara Swartin haastattelua.
Eräs amerikkalainen LinkedIn ikäaktivistikontaktini nimittäin lähetti minulle linkin videoon, jossa Tara kertoo kirjastaan “The Source. The Secrets of the Universe. The Science of the Brain”.
Tara Swart on samanlainen kahden maailman kansalainen kuin minäkin: Tieteen ja Viisauden. Hänen tulokulmansa vetovoiman lakiin ei avaudu kvanttifysiikasta eikä mistään atomien värähtelyistä vaan aivotutkimuksesta ja kognitiotieteestä ja psykologiasta – ja ehkä hieman mystiikasta.
Mikä helpotus! Olen nimittäin todella surkea matematiikassa mutta psykologia ja aivotutkimuskin menevät edes jotenkin jakeluuni.
Tara Swartin mukaan voimme taivuttaa todellisuutta opettamalla aivomme uusille tavoille.
Kielteisyysharha
Pitkä tarina lyhyesti: Olemme visuaalisia olentoja. Aivomme suhtautuvat epäluuloisesti sellaiseen mitä emme näe, edes sielumme silmillä.
Meidät on myös ohjelmoitu keskittymään vaaroista selviämiseen, ei voittojen saavuttamiseen. Olemme kielteisyysharhan vallassa.
Tätä harhaa on kiittäminen maailman viisausperinteiden rikkaudesta. Jos emme olisi luonnostamme niin negatiivisia, ei yhdenkään gurun oppeja olisi koskaan tarvittu.
Tässäkin tragediassa on siis hopeareunus.
Meidän pitää näyttää negatiivisille aivoillemme, mitä haluamme, oikein kuvan kanssa.
Swart kannattaa aarrekartan väsäämistä. Hän tosin kutsuu sitä toimintakartaksi. Aarteita ei löydä ellei niitä ala etsiä, hän sanoo. Pelkkä kartan tuijottaminen ei vielä vie minnekään mutta kun alkaa pienin askelin kulkea tavoitettaan kohti, sinne voi joskus päästäkin.
Mutta tärkeää on, että aivoille näytetään (eikä vain kerrota) mitä halutaan. Kun aivot näkevät tavoitteen ja kun kaikki ei tästä mitään tule -ajatukset korvataan kylläpäs tulee -ajatuksilla, alkaa aivoihin syntyä uusia hermoratoja, jotka ohittavat kielteisyysharhan tallaamat polut.
Lepo ja rauha
Taran jälkeen kuuntelin David Bayerin haastattelun. Bayer on näitä supermenestyneitä valmentajia, jotka tienaavat seitsemännumeroisia summia jakamalla ihmisille omia kokemuksiaan. Eikä siinä mitään. Hyvä, että jakavat.
Bayerillakin oli hyviä oivalluksia. Esimerkiksi tämä:
Suhtautumisemme elämään voi kummuta kahdesta paikasta, jotka molemmat sijaitsevat aivoissa: joko kehittyneestä Levon ja rentoutumisen paikasta (aivokuori) tai alkukantaisesta Taistele tai pakene-paikasta (liskoaivot). Näihin paikkoihin meitä eivät johdata ulkoiset tapahtumat, vaan ajatuksemme niistä.
Kun mielen valtaa ahdistus, pelko tai jokin muu epämiellyttävä tunne, Bayer kehottaa kysymään, mikä on se ajatus, joka tunteen laukaisi. Jo tämä kysymys usein helpottaa, vaikka vastausta ei löytyisikään. Ja jos se löytyy, voi sitä tarkastella lempeästi ja antaa sen sitten leijua sinne, mistä kaikki ajatuksemme ovat peräisin: tyhjyyteen.
Ja sitten voimme rauhoittua ja palata takaisin aivokuoreemme.
Ja mitä manifestointeihin tulee, Bayer neuvoo samaa mitä kaikki vetovoiman lakia ja Tara Swart opettavat:
Pitää kuvitella haluamansa niin kirkkaasti, että tuntee jo saavuttaneensa sen. Tässä ei ole mitään mystistä. Kun tavoite on kirkas (ja sen on oltava kristallinkirkas, jotta se manifestoituisi) aivot alkavat muistella tulevaisuutta. Ne eivät tiedä, ettei haluttua asiaa ole vielä tapahtunut vaan alkavat rakentaa uusia hermoratoja jotka muodostavat ikäänkuin kuin muiston tulevaisuudesta.
Eiikö ole huikeaa!
Bayer tuli myös määritelleeksi pelon hienolla tavalla.
Pelko on sitä, että haluaa ennustettavan lopputuloksen kokemukselle, jollaista ei ole koskaan vielä kokenut.
Wow!
Kolmen sarakkeen harjoitus
En ole vielä ehtinyt lukea Taran kirjaa, joten kirjoitan siitä lisää myöhemmin, mutta nyt jaan tehtävän, jonka Tara opettaa videolla.
Se on nimeltään Kolmen sarakkeen harjoitus.
Se tehdään näin:
Kirjoitetaan paperille se, mitä tavoitellaan.
Sitten piirretään sen alle kolme saraketta.
Ensimmäiseen sarakkeeseen kirjoitetaan kaikki ne asiat, joiden ajattelemme estävän tavoitteemme toteutumista.
Toiseen sarakkeeseen kirjoitetaan näiden esteiden vastakohdat.
Kolmanteen sarakkeeseen kirjoitetaan, mitä me nyt tekisimme toisin, jos uskoisimme toisen sarakkeen väittämät täysin tosiksi.
Avainsana on siis NYT eikä viidestoista päivä.
Tein harjoituksen ja totesin sen hyväksi.
Ja mitä Jumalaan tulee, usko Häneen/Heihin toimii Bayerin mukaan ainakin apukeinona. Elämästä tulee paljon helpompaa, kun voi turvautua Korkeampaan voimaan. Ehkä Jumala asuu aivoissamme, siellä Levon ja rentoutumisen paikassa, aivokuoressa?
Koska jostainhan sellainen paikka on meidän alkukantaisten luolaihmisten aivoihin tullut?