Baba Jaga, tyhmä Ivan ja Vasnetsovin lentävä matto

Kuvassa on Victor Mikhailovich Vasnetsovin maalaus Lentävä matto vuodelta 1880. Taiteilijan mukaan se kuvaa Venäjän kansan vanhaa unelmaa vapaana lentämisestä.

Maalauksen tilasi Savva Ivanovich Mamontov, tehtailija, filantrooppi ja taiteen ystävä, joka oli eräs Abramtsevon piirinä tunnetun taiteilijayhteisön taustahahmoista.

Mamontov oli Donetskin rautatieyhtiön puheenjohtaja. Hän tilasi Vasnetsovilta kolme maalausta, joista Lentävä matto on yksi. Se symboloi Mamontovin mukaan uusien rautateiden tulevaisuuden mahdollisuuksia, onhan lentävä matto huikean nopea kulkuväline.

Lentävä matto on yleismaailmallinen myytti ja se esiintyy myös slaavilaisessa kulttuurissa. Siellä seikkailee myös esimerkiksi noitahahmo Baba Jaga. 

Baba Jaga auttaa muiden muassa Typeränä Ivanina tunnettua tarinahahmoa antamalla tälle erilaisia lahjoja, kuten juuri lentävän maton, jonka avulla pilkattu Ivan selviää vastoinkäymisistään.

Baba Jaga ei nimittäin ole ilkeä muille kuin pahoille ihmisille eikä Ivan ole tyhmä vaan hyväntahtoinen ja lempeä, sydäntään kuunteleva antisankari.

Donetski on yksi alueista, joiden kohtalosta Ukrainassa nyt taistellaan.

Löysin Vasnetsovin maalauksen eilen illalla googlaamalla.

Prenikat  

Kun ajattelen Venäjää nyt, mieleeni tulee ensimmäiseksi koppalakkinen kenraali, prenikat rinnuksissa.

Eihän se tietenkään ole ihme. Minut kasvatettiin ryssävihaan.  En silti koskaan oikein oppinut vihaamaan venäläisiä. Neuvostoliitto oli minusta kyllä kamala paikka mutta ihailin suuresti venäläistä kulttuuria, jopa teininä 70-luvulla, kylmän sodan ollessa jäätävimmillään.

Olin yksinäinen nuori eikä minulla juuri ollut kavereita. Pakenin isäni sotatrauman varjostamia perhekriisejämme Hämeenlinnan kaupunginkirjastoon. 

Se sijaitsi rakennuksessa, joka oli aikanaan ollut venäläisiä sotilaita varten rakennettu ortodoksinen kirkko. Hämeenlinna toimi nimittäin 1800-luvulla venäläisen varuskunnan sijoituspaikkana.

Kirkko pyhitettiin Aleksanteri Nevskille ja vihittiin käyttöön vuonna 1867.

Siellä, entisessä venäläisten sotilaskirkossa,  minä istuin lukemassa esimerkiksi Dostojekvskia, jonka koko tuotannon luin viininpunaisiin muovikansiin sidotuista teoksista.

Rakastin erityisesti Rikos ja rangaistus -romaania ja sen traagista sankaria Raskolnikovia.

Kuuntelin myös paljon musiikkia. Kuuntelin yhä uudelleen ja uudelleen Shostakovitsin ja Rachmaninovin pianokonserttoja, erityisesti kumpienkin numero kahta. 

Ajattelin, että taivas on paikka, jossa kuunnellaan ikuisesti tuollaista musiikkia. 

Ihmeellinen valo

Opiskeluaikoina kävin elokuva-arkistossa katsomassa venäläisiä elokuvia. Tarkovskin elokuvat Stalker ja Andrej Rublev ovat mielestäni aina olleet vertaansa vailla. Ajattelin jo nuorena, että vaikka venäläiset hurahtivat sosialismiin, heidän kulttuurinsa on aivan toisella levelillä kuin se angloamerikkalainen turruttava ajanviete, jota meille on ylen määrin tarjolla.

Ja silti, kun nyt ajattelen Venäjää, ensimmäiseksi mieleeni tulevat kenraalit prenikoineen. Tankit. Ydinaseet. Sortuneet talot.

Tuho.

Aleksanteri Nevski, jolle Hämeenlinnan kirjastona toiminut kirkko oli pyhitetty,  oli Venäjän kansallissankari, pyhimys, jonka venäläiset äänestivät merkittävimmäksi venäläiseksi televisiokanava Rossijan järjestämässä äänestyksessä vuonna 2008.

Kolmanneksi äänestettiin Josef Stalin.

Äiti-Venäjä on ristiriitojen maa.

Mutta uskon Äiti-Venäjän nyt itkevän. Minäkin itken.

Ja yritän edes joskus, keskellä tätä hirveyttä, muistaa Dostojevskia, Rachmaninovia ja Shostakovitsia ja Tarkovskia ja kaikkia niitä, joiden kautta tähän kurjaan maailmaan tulvi, ja yhä tulvii valoa, viisautta ja rakkautta.

Laitan tähän loppuun lainauksen kirjastani Iso ajatus, jossa siteeraan Dostojevskia. En ole koskaan unohtanut tuota Marmeladovin monologia. Se on ehkä hienoin kuvaus ikinä siitä, mitä armo tarkoittaa.

Ja nyt kuuntelen Shostakovitsin toisen pianokonserton osaa Andante. Sekin tulvii armoa.

 

Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin surkuteltava juoppo Marmeladov, joka ajaa tyttärensä Sonjan prostituoiduksi, ennustaa viimeisellä tuomiolla tapahtuvan seuraavaa:

”Ja hän tuomitsee kaikki ja antaa anteeksi kaikille, sekä hyville että pahoille, sekä viisaille että tyhmille… ja kun hän on langettanut tuomionsa heistä kaikista, silloin hän myös kutsuu meidät esille: »Astukaa lähemmäksi,» sanoo hän, »myös te! Astukaa lähemmäksi, te juoppolallit, te huorintekijät!» Ja silloin tulevat kaikki pelotta esiin ja astuvat hänen eteensä

Ja hän sanoo: »Te viisaat, te jotka käyttäydytte kuin eläimet ja olette niiden kaltaisia, tulkaa myös te tänne luokseni!» Ja viisaat ja ymmärtäväiset vastaavat: »Herra, miksi suvaitset aina myös heidän tulla luoksesi?» Ja hän vastaa heille: »Siksi annan heidän tulla luokseni, te viisaat ja ymmärtäväiset, kun ei kukaan heistä pidä itseään arvokkaana tulemaan luokseni»… Ja hän ojentaa kätensä heitä kohti, ja me kumarrumme sen puoleen, ja me itkemme ja ymmärrämme kaiken!”

P.S. Sana prenikka muuten tulee venäjänkielestä, piparkakkua tarkoittavasta sanasta.

(Kuva: Viktor Vasnetsov. Lentävä matto / Wikimedia Commons)