Kun on viettänyt elämästään vuosia lukien, pohtien ja tutkien päätoimisesti elämän mysteeriä, sitä luulee jo tietävänsä kaiken.
Mutta yhä sitä joutuu sen tosiasian eteen, että elämiseen löytyy aina uusia näkökulmia. Yhä uudestaan löytyy kirjoja, joissa on mullistavia ajatuksia.
Muutama päivä sitten eräs tuttavani kertoi minulle Vernon Howardin ”ymmärtämättömyyden filosofiasta”. En tuntenut Howardia entuudestaan lainkaan. Nyt tiedän että hän oli amerikkalainen henkinen opettaja, joka kuoli 17 vuotta sitten.
Tuttavani lähetti minulle kuvakaappauksen Gay Finleyn kirjasta Irtipäästämisen salaisuus, jossa oli Howardin ajatuksia. Ne täräyttivät tajuntaani, samoin kuin niin monet lukemani kirjat.
Kun kohtaatte jotain ylivoimaista, Howard opettaa, älkää edes yrittäkö ymmärtää sitä – koska teillä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä minkään ymmärtämiseen.
Raskaan vastoinkäymisen kohdatessa meidän tulisi Howardin mukaan päästää kokonaan irti ja sanoa: En ymmärrä tätä kriisiä ja sydänsurua, joka juuri ilmeni.
Ja jättää se sitten Herran huomaan.
Näin tehdessämme vapaudumme harhaisista ajatuksistamme ja tilalle ilmestyy oivalluksia.
Minä en ymmärrä mistään mitään. Miten vapauttava ajatus! Se on myös totta vaikka kuulostaa ristiriitaiselta.
Meillä on fysiologinen taipumus niin sanottuun kognitiviiseen kontrolliin. Meillä on pakkomielle järkeistää ja käsittää.
Ja meillä on pakkomielle kysymykseen Miksi.
Miksi minua petettiin? Miksi sejase kuoli? Miksi menetin työpaikkani? Miksi tämä sairaus? Miksi miksi miksi?
Entä jos rentoutuisimme, ottaisimme mukavan asennon ja sanoisimme vain Minä en tiedä miksi ja se on ihan OK.
Koska tosiasia on, että me emme tiedä.
Oikeastaan mistään. Oikeastaan yhtään mitään.
Jos olet nyt vaikeassa tilanteessa, kokeile Howardin neuvoa. Älä yritä ymmärtää. Anna olla.
Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut niin monisyisen tapahtumaketjun seurauksena, että siihen on parasta olla puuttumatta.