Kirjan kirjoittaminen on monen salainen toive. Saan silloin tällöin viestejä, joissa tämä toive esitetään ja minulta kysytään neuvoja.
En ole mikään asiantuntija, julkaisinhan ensimmäisen kirjani vasta 57-vuotiaana ja olen kirjoittanut vasta neljä ja yhteiskirjoittanut yhden, mutta joitain ajatuksia minulla on aiheesta. Ne perustuvat omiin kokemuksiini ja minua viisaampien neuvoihin.
1. Kaikki alkaa siitä, että aloittaa. Tämä kuulostaa simppeliltä mutta se on kaiken lähtökohta.
Kirjailija Stephen King kertoo tarinaa aivokirurgista, joka eräissä juhlissa sanoi Kingille haaveilleensa aina kirjan kirjoittamisesta. King vastasi, että hän puolestaan on aina haaveillut aivokirurgin työstä. Se ei ollut totta, mutta hänen pointtinsa oli, että jos haluaa tehdä jotain, on tavoitettaan kohti alettava kulkea, muuten se ei toteudu. Pelkkä haaveilu ei riitä.
2. Lakkaa siis haaveilemasta ja ryhdy hommiin. Se on aika yksinkertaista. Istu työpöydän ääreen, avaa tietokone tai lehtiö ja ala kirjoittaa.
3. Mutta kirjoittaa mitä? Jos ei ole ajatusta mistä kirjoittaa, niin voisi ajatella, ettei siinä tapauksessa pitäisi kirjoittaakaan. Olen eri mieltä. Kirjoittaminen jo sinänsä on terveellistä. Kirjoitan itse siksi, että kirjoittamalla saan vastauksia kysymyksiini ja myös siksi, että kun kirjoitan, voin paremmin. Aloitan aina jostain kysymyksestä, joka mielessäni on. Mutta jos fiktiota kirjoittaa, voi aloittaa vaikka jostain kokemuksestaan tai kuulemastaan, joka on jollain tavalla sykäyttänyt.
Kirjoittaessani pääsen virtaukseen ja virtaus, flow eli humina, kuten minä sitä kutsun, on läsnäoloa. Se on parasta, mitä tiedän. Kun kirjoitan, en ajattele huoliani enkä maailman murheita vaan keskityn kuuntelemaan sitä, mitä minulle sanellaan.
4. Kuuntelemaan? Aivan. Julia Cameron on sanonut, että kirjoittaminen on kuuntelemista, ei puhumista.
Kirjoittamisessa kuten melkein kaikessa muussakin suurin uhka on Ego, eli kuten buddhalaiset sanovat, minäistäminen. Siis se, että alkaa kuvitella liikoja itsestään ja siitä, mitä on tekemässä.
Cameronin mukaan Ego pysyy aisoissa, kun hiljentyy kuuntelemaan ja kirjoittaa, mitä kuulee. Kirjoitan itse kaiken kuuntelemalla eli kanavoimalla. Kirjoitan, mitä minulle sanellaan.
Olen siis eri linjoilla, kuin Charles Bukowski tunnetussa runossaan So you want to be a writer. Hän sanailee, ettei pidä kirjoittaa, jos joutuu istumaan tuntikausia tietokoneen tai kirjoituskoneen ääressä ”sanoja etsimässä ”. En usko, että kenenkään tarvitsee etsiä sanoja. Kyllä ne sanat tulevat kun niiden antaa tulla.
5. Mistä ne tulevat? Kuka kirjoitukset sanelee? Sitä ei minusta kannata liikaa miettiä. Luultavasti sanat kumpuavat alitajunnastamme, jonne kanavat aukeavat kun alkaa kirjoittaa. Steven Pressfield puhuu Muusasta, joka ilmaantuu paikalle, kun antautuu kirjoitusprosessille eli istuu alas ja kirjoittaa. Omat kokemukseni vahvistavat tämän. Kun aloittaa työt, jotain ihmeellistä tapahtuu eikä ihmeitä kannata alkaa selitellä.
6. Suosittelenko kirjan kirjoittamista? Kysymys on hankala.
Kirjoittamista suosittelen ehdottomasti, riippumatta siitä, mikä sen tavoite on.
Kirjan julkaiseminen on sitten toinen juttu. Se voi olla raskas ja tuskallinen prosessi. Jos kuitenkin tuntee voimakasta halua julkaista kirjansa, niin silloin on turha miettiä muuta kuin sen julkaisemista. Siinä tapauksessa kirja haluaa ilmeisesti tulla maailmaan ja sillä on siis tarkoitus ja tehtävä.
En ajattele itse omia kirjojani enkä kenenkään muunkaan minään yksityisinä saavutuksina vaan yhteisen tietoisuutemme tuotoksina. Tämä näkökulma rauhoittaa Egoa ja pitää nöyränä. Se poistaa kuviosta turhan draaman ja kilpailemisen tarpeen. Emmehän ole täällä kilpailemassa toistemme kanssa vaan lisäämässä yhteistä ymmärrystämme elämästä ja maailmankaikkeudesta.
7. On hyvä pitää mielessä, että kustannussopimuksen saaminen ja kirjan julkaiseminen eivät tee ihmistä onnelliseksi. Voi käydä päinvastoin.
Vaikka kirja menestyisi, sekään ei vielä tuo välttämättä onnea. Menestys nimittäin johtaa väistämättä Egon riehumiseen. Sille ei oikein voi mitään.
Puhtaan onnen tunteet syntyvät kokemukseni mukaan vain silloin, kun Ego on aisoissa, kuten auttaessamme muita ihmisiä.
Mutta toisaalta – emme me ihmiset onnea etsikään vaan mielekkyyttä.
8. Joten: jos tunnet pakottavaa halua kirjoittamiseen niin ala kirjoittaa. Anna mennä. Jalka pois jarrulta. Lahjakkuus on minusta rohkeutta. Älä siis himmaile äläkä sensuroi. Älä myöskään suunnittele liikaa. Älä mieti juonta ja henkilöhahmoja vaan anna niiden elää ja johtaa prosessia. Tämä on Stephen Kingin neuvo.
Ainakin aloittelijan on minusta parasta kirjoittaa virkkaamistyyliin eli aloittaa jostain kulmasta ja katsoa mitä syntyy. Saatat hämmästyä. Minä ainakin hämmästyn joka kerta ja usein tekstiäni lukiessani mietin, kuka tämän oikein on kirjoittanut.
9. Muista tämä: kaikkein suurin este kirjoittamiselle on resistanssi, eli aloittamisen vastustaminen. Vitkuttelulle löytyy aina hyviä syitä. Suurin niistä on omien kykyjensä epäily.
Kun epäily iskee, kannattaa pitää mielessä legendaarisen taidemaalari Helga Reinikaisen asenne. Hän opetti meille Taideteollisessa elävän mallin piirtämistä. Hän oli todella pelottava. Kun eräs opiskelijatoverini valitti, ettei osaa piirtää, Helga jyrähti: ”Jokainen osaa piirtää. Siihen ei tarvita kuin paperia ja hiiltä ja toimiva käsi!”
10. Ja vielä: koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! Päinvastoin: on hyviä syitä aloittaa kirjoittaminen vanhana. Silloin on yleensä aikaa kirjoittaa ja lisäksi on kertynyt paljon kokemuksia, joista kirjoittaa.
Ja loppuun hieno oivallus kirjailija Annie Dillardilta (minun vapaasti suomentamana):
“En niinkään kirjoita kirjaa vaan istun sen vieressä kuin istuisin kuolevan ystävän vieressä. Vierailuaikoina menen hänen huoneeseensa, hänen monista vaivoistaan kauhistuneena ja myötätuntoisena. Pidän häntä kädestä ja toivon, että hän paranee. Tämä hellä suhde voi muuttua hetkessä. Jos jätät väliin vierailukerran tai kaksi, keskeneräinen työ kääntyy sinua vastaan.”
Älä siis jätä väliin vierailukertoja. Kirjoita säännöllisesti, joka päivä jotain. Filosofi Alain de Botton on sanonut, että voimme illalla olla tyytyväisiä, jos kukaan ei ole päivän mittaan kuollut, kenenkään luita ei ole mennyt poikki ja olemme saaneet aikaiseksi pari riviä tekstiä. Sen enempää ei tarvita.
P.S. Vielä yksi juttu: Älä pyydä kirjoituksistasi palautetta ystäviltäsi ja tutuiltasi. Olen kokenut sen hyödyttömäksi. Muista, että toisen käsikirjoituksen lukeminen ja sen arvioiminen on raskasta ja vaativaa ja vie aikaa. Minä en näyttänyt ensimmäistä käsikirjoitustani kenellekään. Lähetin sen suoraan kustantajille. He ovat ammattilaisia ja heille maksetaan käsikirjoitusten lukemisesta. Jos välttämättä haluat palautetta ennen sitä, kokeile vaikka Nuoren Voiman Liiton arviointipalvelua tai vastaavia maksullisia palveluita. Mutta muista, että projektisi kohtalo on korkeammassa kädessä. Arvioinnit ja palaute eivät vielä sitä määritä.
Ja vielä toinen juttu: Jos haluat potkua takamuksiisi, lue kirjani Vastustamaton. Se on sellainen kieliposkessa self-help, joka auttaa sinua paitsi päästämään irti vastustamisesta, myös olemaan ottamatta itseäsi ja kirjoittamistasi liian vakavasti.
Kuva: Yksityiskohta Francisco Goyan maalauksesta Gaspar Melchor de Jovellanoksen muotokuva (Wikimedia Commons).