Hei yksinäinen!

Ihminen on laumaolento. Hän ei selviä yksin.

Miksi sitten joillekin käy niin, että he jäävät lauman ulkopuolelle?

Onko heissä jotain vikaa?

Ei.

Yksinäisyys ei ole kenenkään syytä. Yksinäiset eivät ole viallisia tai epäonnistuneita.

Jossain vaiheessa heidän mieleensä vain on juurtunut ajatus, että he eivät ansaitse lauman jäsenyyttä.

Se on kauhea ajatus!

Mutta se on silti vain ajatus.

Yksinäisyys-ajatuksen taustalla on kokemuksia. On ehkä ollut kiusaamista, vähättelyä, pilkkaa. Ne ovat hyvin todellisia kokemuksia mutta niillä ei ole suoraa yhteyttä yksinäisyys-ajatukseen.

Ajatukset elävät aina omaa elämäänsä.

Tiedämme tämän siitä, että olomme vaihtelevat vaikka tilanteemme pysyisi samana ja päinvastoin. Olot johtuvat ajatuksistamme, eivät olosuhteista. Ajatukset ovat tulkintoja olosuhteistamme.

Mikään tilanne ei tallennu aivoihimme sellaisena kuin se on. Kaikki kokemuksemme ovat enemmän tai vähemmän virheellisiä tulkintoja eikä niihin siksi ole luottamista.

Mutta jos on 50 vuotta tuntenut itsensä laumaan kelpaamattomaksi, ei sen tunteen taustalla olevaa ajatusta muuteta hetkessä.

Mitä siis tehdä?

Ensimmäiseksi pitää sisäistää edellä esitetty tosiasia: yksinäisyyden tunne johtuu yksinäisyys-ajatuksesta eikä mistään tilanteesta tai sinussa olevasta viasta. Se ei ole aivan helppoa mutta onnistuu kyllä kun tätä tosiasiaa tarpeeksi toistelee.

Sitten olisi hyvä pohdiskella sitä tosiasiaa, että me kaikki tunnemme itsemme enemmän tai vähemmän yksinäisiksi. Se on yhteinen peruskokemuksemme. Yksin me synnymme ja yksin kuolemme.

Toisaalta maailman viisausperinteet opettavat, että kaikki on yhteydessä kaikkeen. Tai kuten Marianne Williamson sanoo: meitä on täällä vain yksi.

Olemme kaikki ammoin sitten sammuneiden tähtien pölyä. Olemme yhtä ja samaa tietoisuutta. Olemme yksin mutta yhdessä.

Sen jälkeen pitäisi vaihtaa häpeä myötätuntoon. Yksinäisyyden tunteeseen liittyy nimittäin yleensä, outoa kyllä, häpeää. Yksinäisillä on tapana ruoskia itseään siitä, että he ovat yksinäisiä. Mikään ei voi olla sen julmempaa eikä turhempaa.

Ruoskimisen sijaan yksinäiselle itselleen voisi sanoa vaikka, että voi sinua! Oletpa sinä liemeen joutunut. Mutta ei huolta. Kyllä tästä vielä noustaan.

Sitten on alettava ottaa pieniä varovaisia askelia lauman suuntaan. Siellä on paljon meitä muitakin yksinäisiä.

Samassa liemessä olemme kaikki. Ja meitä kaikkia pelottaa.

Siksi on hyvä aloittaa varovasti. Voi opetella esimerkiksi hymyilemään ventovieraille. Sitten voi alkaa tervehtiä naapureita. Ja sitten tarjota apuaan jollekin, esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle.

Me autamme nimittäin itseämme kaikkein parhaiten auttamalla toisiamme.

Lopuksi voisit mennä peilin eteen ja katsoa silmiin sitä ihmettä, joka sinä olet. Mitä vikaa sinussa muka on? Sinähän olet aivan kelvollinen ihminen. Eikä sinunlaistasi ole toista. Kuulut laumaan siinä missä muutkin. Siellä on paikka juuri sinulle.

Ja siellä se paikka sinua odottaa. Koska kukaan muu ei voi sitä viedä, mitään kiirettä ei ole.

Me muut yksinäiset odotamme sinua. Aivan, juuri sinua eikä ketään muuta.