Minua on kutsuttu hippivaimoksi ja hippiäidiksi ja nyt myös hippimummoksi eikä siinä mitään. Hippi ei ole minun korvissani haukkumasana.
Täti kuulostaa pahemmalta.
Hippi juontuu sanasta hip, joka tarkoitti 60-luvulla ajan pulssilla olemista. Ihmisen katsottiin olevan hip, kun hän seurasi aikaansa ja kulki edistyksen etuvartiossa.
Hippiliike on peräisin beatnik-ilmiöstä. Opin tämän juuri Wikipediasta. Beatnik-sanan keksi amerikkalainen toimittaja Herb Caen. Se oli tarkoitettu pilkalliseksi väännökseksi neuvostoliitolaisesta Sputnikista.
Beatnik viittasi omissa maailmoissaan hengaaviin boheemeihin, joita oli aihetta epäillä kommunisteiksi, koska he vetelehtivät ja elivät epäsovinnaisesti ja polttivat pilveä sen sijaan, että olisivat sijoittaneet osakkeisiin. Silloin ajateltiin, että molempia ei voinut tehdä samanaikaisesti.
Eliittihippien puhallus
Tämän päivän Ilta Sanomissa ihailemani toimittaja Jyrki Lehtola esittelee kolumnissaan Kirsi Piha ja muut vaaralliset nykyajan hipit uuden hippikategorian: eliittihipit.
Lehtola on tunnettu ironisesta tyylistään, joten en tiedä, oliko kolumni tarkoitettu otettavaksi kirjaimellisesti vai oliko kyse läpänheitosta. Mutta jäin sen sanomaa kuitenkin miettimään.
Lehtola irvailee hyväosaisille itsensäkehittäjille, jotka meditoivat ”muutoksen uhreja kestämään sähkölaskut, inflaation, perintäkirjeet ja kylmyyden”.
Piha kuulemma kertoo Apu-lehdessä harjoittavansa buddhalaista Tonglen-meditaatiota, jossa hengitetään sisään muiden kärsimystä ja puhalletaan se sitten pois uloshengityksen mukana.
Ymmärrän kyllä, miten tämä saattaa triggeröidä niitä, joilla ei ole aikaa eikä varallisuutta eikä myöskään kiinnostusta mihinkään meditointiin – ei sillä, että meditoiminen mitään maksaisi, mutta sehän ei ollut Lehtolan kolumnin pointti.
Minä taas huomaan triggeröityneeni Lehtolan kolumnista.
Tyhmä yhteiskunta
Kuten ateistit ja erityisesti USAn ymmärrettävistä syistä aktiiviset uusateistit uskonnoista puhuessaan, myös Lehtola lankeaa kolumnissaan mielestäni olkiukkojen väsäämiseen.
Lehtola tulee heittäneeksi laskiveden mukana jorpakkoon kaikki ihmiskunnan tuhatvuotiset viisausperinteet. Mitäpä köyhät sellaisella hippihommalla tekisivät. Eihän sitä laskuja, etenkään toisten, meditoimalla makseta, vaikka Kirsi Piha kuinka istuisi tattarinkuorityynyllään ja puhaltaisi.
Viime aikoina olen ollut muutamaankin otteeseen kiistelytilanteessa sosiologien kanssa, joiden mielestä yksilön ei kannata tehdä mitään, ennen kuin yhteiskunta muuttuu.
Olen yrittänyt kysyä, miten yhteiskunnan rakenteita muutetaan.
Okei, äänestämällä, mutta mikään nopea keino se ei näytä olevan.
Poliititkothan käyttävät suurimman osan ajastaan riitelyyn siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Heidän riidellessään köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, sodat jatkuvat ja jääkarhut kuolevat.
Olen myös yrittänyt kysyä, mikä on yhteiskunta. Se ei liene mikään kognitiivisia kykyjä omaava olento, jolle voisi puhua järkeä? Sen verran luulen tietäväni, olen sentään valt.maist. ja minulla on cum laude sosiologiasta.
Yhteiskunta lienemme me.
Miten yhteiskunta muuttuu, jos ihmiset eivät muutu?
Ja miten ihmisten pitäisi muuttua että yhteiskunta muuttuisi parempaan suuntaan?
Pyhä pienuus
Vuonna 1972 taloustieteilijä Ernst Friedrich Schumacher kirjoitti kirjansa, jonka otsikko suomentuisi ehkä näin:
”Pieni on kaunista. Taloustiedettä niin kuin ihmiset jotain merkitsisivät”.
Schumacher esittelee siinä buddhalaisen taloustieteen konseptin. Sen ytimessä on Kultaisen keskitien ja Kiinnittymättömyyden periaatteet.
Lyhyesti: Elä kohtuullisesti äläkä kiinnity, mihinkään. Kaikki on ohimenevää.
Buddhalainen munkki Thic Nhat Hanh tuli Vietnamin sodan aikana tunnetuksi buddhalaisuutensa ja meditointiharjoittelunsa lisäksi myös kansalaisaktivistina. Hän teki todennäköisesti myös Tonglen-harjoituksia.
Buddhalaisuus kun on harjoitus. Siinä harjoitetaan mieltä, jotta se pysyisi kirkkaana ja keskittyneenä ja kykenisi ratkaisemaan esimerkiksi yhteiskunnallisia ongelmia, joita aktivistimunkki Thic Nhat Hanh ansiokkaasti ratkoi. Ja jotta saisimme etäisyyttä kärsimykseemme.
Kärsimystä on todistettavasti ollut tuhansia vuosia, eikä se, ihme kyllä, ole niin riippuvainen ulkoisista olosuhteista, kuin kuvittelisi. Hyvinvointivaltio Suomessa tehdään enemmän itsemurhia kuin umpiköyhässä Mosambikissa.
Ymmärrän kyllä, että Lehtolaa ei ehkä niinkään ärsytä buddhalaisuus, kuin Kirsi Pihan ja Mikael Jungerin tapaiset rikkaat ja hyväosaiset elämäntapahifistelijät, jotka ovat, no, rikkaita ja hyväosaisia. Köyhän kansan silmissä he näyttävät itsekeskeisiltä idiooteilta.
Ja rikkailta.
Halki, poikki ja pinoon
Iltapäivälehden kolumni ei ole oikea foorumi käsitellä syvällisiä asioita, kuten Tonglen-harjoitusta. Ei tämmöinen blogikaan ole. Syvälliset asiat mataloituvat, kun ne alistetaan klikkaussyöttijahdin palvelukseen.
Se harmittaa.
Pyhää ei pitäisi minusta pilkata. Saa tietysti koska sananvapaus mutta minusta ei pitäisi.
Lehtolan kolumni jäi harmittamaan.
Lähden siis tästä tattarinkuorityynylleni meditoimaan. Päästän irti harmituksestani. Olen tottunut toimimaan niin siitä lähtien, kun elämäni kulissit romahtivat eikä ollut mitään, mitä yhteiskunta olisi voinut hyväkseni tehdä, ei vaikka se olisi toiminut kuinka järkevästi.
Namasté, Lehtola. Kärsivä minussa näkee kärsivän sinussa.
Ja kaikissa muissakin.
P.S. Pyydän Lehtolalta etukäteen anteeksi, jos ymmärsin hänen viestinsä väärin. Mutta oli miten oli, hukkaan tämä ei mennyt. Hänen kolumninsa sai minut kirjoittamaan blogin aiheesta, jota olen pitkään pohtinut!