Hyvää sielujuhlan 16. päivää!

Pekka Himanen on ristiriitainen hahmo. Hän oli yhdessä vaiheessa tieteen supertähti ja hetkeä myöhemmin hylkiö. Hän mokasi ja menetti kaiken.

Suomessa mokaajille ei aina riitä ymmärrystä. Täällä konkurssi on häpeä. Amerikassa se on luonteva osa yrittäjyyttä. Epäonnistumisen pelko liitetään usein huonoon itsetuntoon ja siitähän suomalaisten sanotaan kärsivän.

Himasen tarinan tekee mielenkiintoiseksi se, että hän aikanaan puhui paljon mokaamisen pelosta, jota hän piti luovuuden esteenä.

Ihminen ei siis voi onnistua jos hän pelkää epäonnistuvansa.

Tai: onnistumisen edellytys on se, että sietää sitä edeltävät epäonnistumiset.

Himasella on käsite rikastava yhteisö. Se on paikka, jossa ihminen ”tuntee olevansa turvassa, kuuluvansa joukkoon, olevansa arvostettu, iloinen ja innostunut. Näin hänellä säilyy toivo siihen, että unelma on mahdollista toteuttaa”.

Tärkeintä on luottamus. ”Ihmisen on vähintäänkin voitava kokea olevansa turvassa, jotta uskaltaa olla luova”, Himanen sanoo.

”Uuden synnyttämiseksi tarvitaan kapinallisten verkostoja, jotka eivät perusta moitteettomuudesta ja munauksen estokulttuurista.”

Kaikki me haluaisimme toimia rikastavassa yhteisössä. Harvat yhteisöt kuitenkaan ovat sellaisia. Tarvitaan kapinallisten verkostoja.

Mitäpä jos tänään yrittäisimme olla vähän kapinallisia. Emme pelkäisi munaamista emmekä pyrkisi moitteettomuuteen vaan yrittäisimme luoda ilmapiiriä, jossa lähimmäisemme tuntisivat olonsa turvalliseksi, kuuluvansa joukkoon, olevansa arvostettuja.

Mehän olemme kaikki aina yhteisellä asialla: yritämme tehdä maailmasta paremman paikan.