Hyvää sielujuhlan 17. päivää!

Sain viestin, jonka lähettäjä kertoi, ettei hän ymmärrä tietoista läsnäoloa.

”Rakastan elokuvia ja kirjoja, olen aina päässyt pakoon”, hän kirjoitti.

Jäin miettimään tätä. On totta, että kuvataiteen äärellä, kirjaa lukiessa tai musiikkia kuunnellessa uppoaa usein elämykseen niin, ettei enää ole tietoinen, mitä muualla tapahtuu.

Mutta onko se pakenemista?

Koulukriitikko Sir Ken Robinson on puheissaan korostanut taiteen merkitystä kasvatuksessa juuri siksi, että se tekee ihmisestä ”läsnäolevan”.

Taide voi johdattaa ihmisen ulos omien ajatusten vankilasta, kohti yhteistä tietoisuuttamme.

Eckhart Tolle sanoo, että ”musiikki on hieno tapa päästä yhteyteen sisäisen hiljaisuutemme kanssa”.

Taiteilija Marina Abramovićin tunnettu performanssi The Artist Is Present (taiteilija on läsnä), jossa hän istui tuolilla New Yorkin modernin taiteen museossa ja katseli vastapäätä istuvia henkilöitä silmiin, on hieno esimerkki läsnäolon voimasta. Marinan katse laukaisi ihmisissä erilaisia reaktioita, itkusta nauruun, ilosta hysteriaan ja muistutti, miten paljon voimaa aidossa läsnäolossa on.

Mutta liika voi olla liikaa. Jos meitä ajaa tarve ”päästä pakoon” ja uppoutua taiteeseen, koska emme kestä elämäämme, voi taiteesta tulla vain läsnäolon korvike. Tietoinen läsnäolo on sisäisen tyyneyden tila. Silloin ollaan sovussa kaiken sen kanssa, mitä juuri nyt on. Tähän päästäksemme emme tarvitse mitään ulkoisia apukeinoja, taidettakaan.

Tarvitsemme vain hiljaisuutta.

Mutta joskus taide voi johdattaa meidät sinne.