Hyvien ihmisten juhla

Tulen kaapista. Olen joulustressaaja.
 
Näen ympäri vuoden joulupainajaisia. Niissä on aina jouluaatto ja luomukinkku on ostamatta. Lahjoja ei ole. Yhtäkään. Laatikot paistamatta. Olen myöhässä. Paniikki iskee. Säntäilen sinne tänne pala kurkussa ja tiedän epäonnistuvani tämänkin joulun suhteen.
 
En avaudu tässä asiassa kuullakseni järkipuhetta.
 
Tiedän, että joulustressi on tyhmää. Tiedän, että pitäisi ottaa rennosti. Tiedän, että voin delegoida tehtäviä. Jättää jotain tekemättä. Ostaa valmiina. Lorauttaa kermaa valmislaatikoihin. Nostaa jalat pöydälle. Juoda lasin viiniä.
 
Jne jne jne.
 
Avaudun siksi, että tässä on minun haavani.
 
Meillä kaikilla on joku haava. Minä pelkään joulua ja verenpainemittareita. Joku toinen jotain muuta.
 
En halua neuvoja.
 
Haluan empatiaa.
 
Brené Brown kuvaa empatiaa paikaksi. Se on eräänlainen kuoppa, jossa kärsivä istuu ja jonne on laskeuduttava, jos häntä haluaa lohduttaa.
 
Siellä kuopassa sitten halaillaan. Siellä sanotaan: “Hei – mä en tiedä, mitä sun mielessä nyt liikkuu mutta mä oon tässä. Istutaan tässä hetki yhdessä ja ollaan sellasia kuin ollaan.”
 
Kun olen tällanen Jeesus-fani niin ajattelen, että Jeesus toimii juuri noin. Se tulee sinne kuoppaan ja sanoo kuten se sanoo Ylva Eggehornin ihanassa runossa Ska vi dela:
 
Pannaanko tasan?
 
Ja sitten me siinä vaan istutaan ja juodaan kokispullo puoliksi, kunnes käy ilmeiseksi, että kyllä ne jouluhommat taas tulevat tehdyiksi kuten joka vuosi ja niitä seuraa se hetki, kun kynttilät palavat ja lasissa on se viini ja jalat on siinä pöydällä.
 
Eli hei sinä siellä: Pelätään yhdessä. Stressataan yhdessä. Ollaan yhdessä sekopäitä.
 
Eli kuten Ylva niin kauniisti kirjoittaa:
 
“Tahtoisin tulla lähellesi,
kuin kuppi teetä ja parvekkeelle sytytetty lyhty
ja parvekkeen likainen ja pehmeä räsymatto
tai vähän lerpahtaneet kukat illan suussa.”
 
Ihana Ylva. Ja ihana Jeesus ❤
 
Tein pienen joulunollauksen kaikille, jotka haluavat viettää hetken kanssani.
 
Jaksetaan taas – yhdessä 🙂