Olen viime päivinä pohtinut paljon ystävyyttä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Ystävyys määritellään ihmisten väliseksi kiintymykseksi. Kaksi ihmistä on joskus tavannut toisensa ja pitänyt sen jälkeen yhteyttä. Syystä tai toisesta. Pitkistä ystävyyssuhteista näyttää ajan kuluessa muodostuvan perhesuhteisiin verrattavia sidoksia. Siksi vanhat ystävät saattavat alkaa ottaa meitä myös aivoon, aivan samoin kuin perheenjäsenemme. Koska vanhat ystävät tuntevat toisensa hyvin, he usein käyttäytyvät kuin sukulaiset. He alkavat esimerkiksi neuvoa toisiaan. Hyvät neuvot ovat joskus kalliit mutta aina niitä ei tarvita. Sosiaalipsykologi Brené Brown erottelee sympatian ja empatian toisistaan. Sympatia on ylhäältäpäin katsovaa. Sympatia on neuvoja ja mielipiteitä. Empatia taas on Brownin mukaan paikka. Se on kuoppa, jossa me kaikki olemme joskus istuneet ja joudumme aika ajoin uudestaan istumaan. Empatia-kuopassa kohtaa toisensa kaksi rikkinäistä ihmistä, yhteisen rikkinäisyytensä äärellä. Sympatia lähettää kärsivälle kukkia. Empatia taas itkee itkevän kanssa. Kuten Brown niin osuvasti sanoo, me emme yleensä osaa ratkaista toistemme ongelmia. Mutta me osaamme olla toisillemme läsnä ja tukena. Ilman sanoja. Ilman neuvoja. Ja aivan erityisesti ilman mielipiteitä. En ole itse ollut kovin hyvä ystävä ystävilleni koska olen aina ollut kova neuvomaan. Minulla on pakkomielle yrittää ratkaista sellaisetkin asiat, joiden ratkaisemiseen minulla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä. Olen myös harmillisen kova puhumaan. Yritän siis yhä opetella ystävänäolemisen taitoa. Tiedän, mikä on siinä tärkeintä: Kuunteleminen. Ei meillä turhaan ole kahta korvaa mutta vain yksi suu P.S.Brené Brown tulee lokakuussa Nordic Business Forumiin. | 