Kiitos, herra Trump!

Tämän viikon opetukset jatkavat ajatustemme kyseenalaistamista mutta toisaalta meitä lohdutetaan: emme ole yksin harhoinemme.

Lisäksi meille väläytetään toivoa ja muistutetaan, että meissä on toinenkin puoli: me haluamme muuttua ja nähdä maailman kirkkaammin. Me olemme vain olleet unessa.

Me voimme muuttua. Voimme katsella ympärillemme uusin silmin ja antaa asioille uusia merkityksiä.

Mieleeni tulee maallisen mindfulnessin opettaja, sosiaalipsykologi Ellen Langer ja hänen “viisi uutta asiaa” -harjoituksensa.

Langer määritteli mindfulnessin yksinkertaisesti asioiden rauhalliseksi tarkkailemiseksi.

Hän kehotti etsimään tutuista asioista ja ihmisistä viisi uutta ominaisuutta. Mehän kiinnitämme huomiomme aina samoihin asioihin. Siksi näemme vain noin 2 prosenttia ympäristöstämme ja siksi me olemme niin ikävystyneitä.

Uusin silmin tai kuten buddhalaiset sanovat, aloittelijan mielellä, asioista paljastuu uusia, innostavampia puolia.

Nyt kun USAssa on uusi presidentti, voimme ehkä kokeilla menetelmää edelliseen. Trump oli kiistanalainen ja monet inhosivat häntä syvästi, mutta oliko hänessä mitään hyvää?

Tänä aamuna luin meditaatio-ohjaajani Sarah McLeanin Facebook-postauksen juuri tästä asiasta.

Sarahin mielestä voimme kiittää Trumpia ainakin siitä, että hän osoitti miten tärkeää on äänestää. Hän teki selväksi myös sivistyksen ja koulutuksen merkityksen ja mitä tapahtuu, kun luulo alkaa olla tiedon väärti. Hänen ansiostaan me kaikki nyt näemme, miten yleistä rasismi, homovastaisuus ja valkoihoisten ylivalta on ja mitä seurauksia niillä on.

Minä lisäisin tähän vielä sen, että Trump on kuin peili. Häntä seuratessamme näemme mitä tapahtuu, kun annamme Egomme ohjata meitä ja tavoittelemme vain omaa etuamme. Me saamme kyllä menestystä ja vaikutusvaltaa mutta ne eivät pitkälle kanna.

Amerikkalainen moraalifilosofi John Rawls osoitti oikeudenmukaisuusteoriassaan, että ne yhteiskunnat,  jotka pitävät parhainta huolta heikoimmista, ovat paitsi oikeudenmukaisimpia, myös menestyvät parhaiten.

Myötätunto on se voima, jonka ansiosta lajimme on selvinnyt tähän saakka.

Eikä riitä, että myötätuntoa jakaa vain joillekin. Sitä on jaettava yli jakolinjojen.

Joten Herra Trump: Toivotan teille hyvää jatkoa!

Ellen Langerin menetelmät eivät tietenkään ole Ihmeiden oppikurssin näkökulmasta riittäviä. Ei riitä, että etsimme asioista uusia puolia. Meidän pitää opetella näkemään  ne aivan uudella tavalla. Mutta koska kokemus osoittaa, että se on äärimmäisen vaikeaa, Langerin harjoituksesta on kyllä mielestäni apua.

Ainakin aluksi.

Oppitunnit15-21

15. Ajatukseni ovat kuvia, jotka olen itse luonut

16. Minulla ei ole neutraaleja ajatuksia

17. En näe neutraaleja asioita

18. En ole näköhavaintojeni vaikutusten kanssa yksin

19. En ole ajatusteni vaikutusten kanssa yksin

20. Olen päättänyt nähdä.

21. Olen päättänyt nähdä asiat toisin

ARKISTO: