Iskelmäviisaus

Helsingin Sanomissa oli vastikään juttu, joka oli otsikoitu:

Epävarmuuden hyväksyminen on viisaampaa kuin self help -oppeihin uskominen, sanoo filosofi Leila Haaparanta, joka haluaa ihmisten vastaavan suuriin kysymyksiin itse

Haastattelu herätti minussa paljon ajatuksia, koska olen peruskoulutukseltani filosofi, joka on sittemmin ryhtynyt self help-kirjailijaksi.

Miksi minulle niin kävi?

Siksi, että elämä.

Kun elämä heittää käyräpallon eteen, niin ei siinä ole mikään Immanuel Kantin “Puhtaan järjen kritiikki” ensimmäisenä mielessä.

Elämässäni oli aika, jolloin en ole jaksanut lukea muuta kuin Secrettiä ja sanotaan siitä mitä tahansa, se pelasti henkeni silloin. Minun piti uudelleen ja uudelleen saada kuulla, että elämäni voi muuttua, kun muutan ajatukseni siitä. Se oli minulle, filosofille, voimistava ajatus.

Minun on pakko sanoa, etten ymmärtänyt Haaparannan haastattelusta paljoakaan.

Esimerkiksi lause:

“Filosofiasta tulee selfhelpiä, kun ajattelulla aletaan vääntää omaa kokemusta toiselle mallille”.

Miten kokemusta voi vääntää toiselle mallille?

Ja sitten on tämä:

”Jos tunnetaan epämukavuutta jostain asiantilasta maailmassa, se on usein merkki siitä, että maailmassa on jotain vialla. On paljon tapauksia, joissa olisi parempi yrittää muuttaa maailmaa, kuin omaa kokemusta maailmasta.”

Olin Haaparannan rinnalla 80-luvulla taistelemassa naisten asemasta Helsingin yliopiston filosofian laitoksella mutta toivon, että olisin silloin tiennyt sen, minkä nyt tiedän: maailmaa ei voi muuttaa ellei ensin muuta itseään.

Olin niin epävarma ja onneton, että aikani ja voimani menivät turhaan kamppailuun sen sijaan, että olisin ryhdikkäästi edennyt omalla tielläni.

Haaparanta lienee minua vahvempi, koska hän onnistui mutta minä luikin yliopistolta katoliseen kirkkoon rukoilemaan Pyhää neitsyttä, koska en kestänyt sitä miehistä maailmaa, joka yliopisto ainakin silloin oli.

“Epävarmuus ei ole suosittua. Mutta epävarmuuden hyväksyminen on viisaampaa kuin self-helpin tarjoama oman kokemuksen manipuloiminen”, sanoo Haaparanta.

On kaikenlaista selfhelppiä ja varmaan sellaistakin, joka kehoittaa manipuloimaan omia kokemuksia mutta miksi ihmeessä kukaan sellaista yrittäisi tehdä? Omia kokemuksiaan lienee yhtä vaikeaa manipuloida kuin näkemäänsä ja kuulemaansa.

Epävarmuus ei todellakaan ole suosittua mutta epävarmaahan elämä lähtökohtaisesti on. Omat self help- kirjani tähtäävät rohkaisemaan lukijoitani elämään sen kanssa.

Eräässä Truffautin elokuvassa Fanny Ardantin esittämä nainen sanoo, että elämän totuus löytyy kaikkein banaaleimpien iskelmien sanoituksista. Olen samaa mieltä.

Esimerkiksi:

All you need is love.
Love is all you need.

Siinähän on sanottu kaikki, mikä ihmisen pitää tietää.

Aion vielä kirjoittaa self help-kirjan iskelmäviisaudesta.

Äitini, joka elää jo omassa maailmassaan, laulaa yhä uudestaan ja uudestaan iskelmää Syyspihlajan alla. Siinä puhutaan kurkiauroista, jotka

mukaansa ei mua ottaneet
ne maihin kaukaisiin,
saa siivettömät tyytyä
maan kylmän kahleisiin.

Kun äiti laulaa tuon kohdan, hän tekee käsillään siipien lentoa kuvaavan liikkeen. Se itkettää minua joka kerta.

Äiti haluaa pois täältä, maihin kaukaisiin, ja koska hänellä ei enää ole omia sanoja, hän lainaa niitä iskelmästä.

Kiitos Veikko Virmajoki!

Terv. Kati, entinen filosofi, nykyinen self help -kirjailija