Tällä viikolla Ihmeiden oppikurssissa on taas muistuteltu totena pitämämme todellisuuden harhaisuudesta.
Se, mikä on totta ja arvokasta, ei ole täällä vaan tämän näkyväisen maailman tuolla puolen. Ja koska meidän ajatuksemme pyörivät lähinnä näissä näkyväisen maailman asioissa, niillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä.
Ihmekurssi opettaa, että kun mielensä päästää vapaasti leijailemaan, se osaa kyllä lepattaa totuuden luo. Tarkoitus ei ole päästää irti tästä maailmasta vaan vaihtaa se maailmaan, joka on tyydyttävämpi, täynnä iloa ja rauhaa.
Tähän on pakko pysähtyä. Kun Raamatussa sanotaan, että Jumala loi maailman, niin minkä Hän itseasiassa loi? Illuusion?
Ihmekurssilla ei ole hääviä käsitystä tästä näkyväisestä illuusiomaailmasta. Se pitää sitä armottomana, epävakaana, julmana, välinpitämättömänä, kostonhaluisena ja vihassaan säälimättömänä.
Huh.
Raamatussa sanotaan Jumalan olleen luomistyöhönsä tyytyväinen, mutta onko niin, että me ihmiset tärvelimme kaiken? Niinhän Hän Vanhan Testamentin Jeremiaan kirjassa pauhaa: “Minä toin teidät hedelmätarhojen maahan syömään sen hedelmää ja hyvyyttä, mutta sinne tultuanne te saastutitte minun maani ja teitte minun perintöosani kauhistukseksi”
Toisaalta ihmekurssin suhde Raamattuun on epäselvä.
Oli sen asian kanssa miten oli, huomaan provosoituvani Ihmekurssin negatiivisesta suhtautumisesta siihen todellisuuteen, jota minut on opetettu pitämään ainoana todellisena.
Voi olla, ettei sitä mitä ympärilläni näen, ole tarkkaan ottaen olemassa, mutta ei tämä nyt aivan hullu paikka ole.
Juuri nyt Suomen luonto on kauneimmillaan ja aurinko paistaa. Lähi-idässä tosin soditaan taas ja julmuutta ja välinpitämättömyyttä löytyy tietysti lähempääkin.
Mutta silti – en ole valmis heittämään tätä versiota todellisuudesta jäteasiaan.
Minusta tällekin todellisuudelle voi aivan hyvin antaa mahdollisuuden.
Ihmekurssi ei tosin ehdotakaan näkyväisen maailman heittämistä minnekään. Sen mukaan tämä maailma jotenkin lakkaa olemasta kun alamme elää todellisessa, näkymättömässä maailmassa. Kahdessa maailmassa kun ei voi elää samanaikaisesti.
Kun ryhdyin tähän Ihmekurssi-projektiin, eräs ystäväni varoitti minua. Hän kertoi joidenkin tuttaviensa päätyneen psykoosiin kurssia käydessään. En enää ihmettelisi, jos niin jollekin käy.
Jos ottaa kurssin ohjeet kirjaimellisesti, on suuri vaara alkaa laiminlyödä tämä maailman asioita.
Ymmärrän kyllä, ettei kurssin tavoite ole tämä vaan se, että alamme uusin silmin tutkailla elämäämme ja otamme etäisyyttä ajatuksiimme, jotka kieltämättä ovat harhaisia.
Maailmamme on ajatustemme projektio mutta kuten runoilija William Blake runoili, maailman voi nähdä hiekanjyvässä ja taivaan kedon kukassa, äärettömyyttä voi pitää kämmenellään ja ikuisuutta yhdessä tunnissa.
Olen yhä, ihmekurssin kolmanneksen käytyäni sitä mieltä, että tämä planeetta on ihmeellinen ja arvokas enkä ole valmis vaihtamaan sitä mihinkään muuhun.
Mutta toisesta näkökulmasta voin sitä kyllä katsoa.
Voin ihastella sitä väylänä siihen todellisuuteen, jota me emme koskaan tässä ajassa tavoittane vaikka sitä Ihmekurssi meille kyllä lupailee.
Minusta päivänkakkarassa voi nähdä aavistuksen todellisuudesta, kun vain katsoo sitä hyvin tarkasti.
…..
Ihmeiden oppikurssi
127. Ei ole muuta rakkautta kuin Jumala.
128. Maailmassa, jonka näen, ei ole mitään, mitä haluan.
129. Tämän maailman ulkopuolella on maailma, jonka haluan.
130. On mahdotonta nähdä kahta maailmaa.
131. Kukaan, joka pyrkii saavuttamaan totuuden, ei voi epäonnistua.
132. Vapautan maailman kaikesta, mitä luulin sen olevan.
133. En arvosta sitä, mikä on arvotonta.