Kiroilemisen taito

Mark Mansonin blogikirjoitus The Subtle Art Of Not Giving A Fuck levisi aikanaan viruksena.

Kirjoituksesta kasvoi kirja, joka on suomennettu nimellä Paskat siitä. Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Nurinkurinen opas hyvään elämään.

Mansonin viesti on yksinkertainen: me piittaamme liikaa turhista asioista.

Manson ei ohjaa meitä välinpitämättömyyteen. Hän ei neuvo meitä olemaan piittaamatta paskaakaan elämästä. Hän neuvoo meitä olemaan piittaamatta vastoinkäymisistä. Ja jotta se onnistuisi, pitäisi opetella piittaamaan tärkeimmistä asioista.

Palaan Mansonin ajatuksiin Vastustamaton -kirjassani. Nyt keskityn Mansonin kielenkäyttöön.

Hänen blogikirjoituksessa mainitaan sana ”fuck” 116 kertaa. Suomennoksessa on käytetty sanaa ”paska”, joka ei osu aivan maaliinsa. V:llä alkava sana olisi ollut parempi, vaikkei sekään ole kirjaimellinen käännös, mutta ilmeisesti se olisi ollut liian hävytön. Suomenkielisen version kannessa on sanan paska toinen kirjain töhritty. Paskakin oli siis kirjamarkkinoilla vähän liikaa.

Mansonin kirjoitus on hyvä mutta siitä tuskin olisi tullut hittiä ilman rohkeaa kielenkäyttöä.

Kiroilu on huonojen tapojen vastaista. Meistä monet tuntevat ärsytystä kuullessaan nuorison toistelevan v-alkuista sanaa esimerkiksi metrossa. Se on vakiintunut osaksi ainakin ruotsinkieltä, arabiaa ja somalia. Eräs opettaja kutsuikin yläasteikäisiä Vittulan väeksi.

Tämä ärsytys piilottaa alleen sen useimpien tunteman salaisuuden, että kiroilu on hyvin vapauttavaa.

Miksi ihmeessä?

Ryhdyin tutkimaan asiaa ja kuinka ollakaan, löysin kirjan, jonka suomenkielinen otsikko kuuluisi suunnilleen näin:  ”Kiroilu on terveellistä”. Sen on kirjottanut Emma Byrne.

Emma ryhtyi pohtimaan kiroilua päästäkseen eroon lapsuutensa traumasta. Hän oli saanut äidiltään korvatillikan sanottuaan ruman sanan. Emma ei ymmärtänyt miksi. Hän oli vain toistanut mitä oli jostain kuullut. Korvapuustilla äiti opetti Emmalle, että sanailulla on rajat.

Aikuisena Emma alkoi kiinnostua näistä rajoista.

Hän havaitsi tutkimuksissaan, että rajojen ylittäminen on joskus ihan hyvä asia. Esimerkiksi yhdessäkiroilu on merkki luottamuksesta ihmisten välillä. Se, että uskaltaa ylittää verbaalin soveliaisuuden rajan, osoittaa, että tuntee toisen, ja tietää, mikä hänen tunnetilassaan on sopivaa käytöstä ja mikä ei.

Kiroilu on terveellistä siksikin, että se lisää taistelutahtoamme. Englantilaisessa yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa koehenkilöiden piti pitää käsiään jääkylmässä vedessä mahdollisimman pitkään. Ne, jotka kiroilivat, kestivät jääveden puraisua kaksi kertaa pidempään kuin muut.

Monet naiset kiroilevat synnyttäessään. Eikä ihme – he ovat synnyttäessään hyvin primitiivisessä tilassa. Siinä estot katoavat. On todettu, että jopa simpanssit oppivat kiroilemaan, kun niitä hieman ohjastaa.  Eräässä kokeessa opetettiin simpanssille kakka-viittoma. Pian se alkoi käyttää tätä viittomaa paitsi ilmaisemaan sanaa kakka, myös aivan puhtaassa kiroilumielessä.

Kiroilu on tapa päästää höyryjä ulos. Se voi myös olla avuksi masennuksessa. Masennus saattaa aiheutua tunteiden, erityisesti raivon ja vihaisuuden kieltämisestä. Tämä johtaa usein lannistumisen ja toivottomuuden tunteeseen.

Meidän kulttuurissamme vihaisuus ei ole toivottua eikä se hyvä asia olekaan silloin kun se kohdistuu ihmisiin ja muihun eläviin olentoihin. Mutta eihän sitä tarvitse muihin purkaa. Sen voi purkaa asioihin, jotka tekevät vihaiseksi.

Ja niin kannattaisi tehdäkin.

Havaitsin itse hiljattain, että sain käännetyksi alakulon (johon minulla on taipumusta) toiminnaksi kun lietsoin itseni vihaiseksi. Tajusin, että alakulollani oli syy. Päätin raivostua siitä. On se nyt hemmetti, ajattelin. Toistelin muutamia paljon rumempiakin sanoja. Hetken päästä tunsin itseni kumman vapautuneeksi. Minuun latautui energiaa. Sain yhteyden sisäiseen soturiini. Päätin alkaa tehdä jotain asialle, joka minua masensi.

Kiroileminen on taito. Sekin pitää osata. Tässä muutama sääntö, jotka varmistavat, ettei kiroilusta aiheudu kenellekään haittaa:

  • Kiroile ääneen vain yksin tai luotettavan ystävän seurassa. Muulla kiroile hiljaa mielessäsi.
  • Älä kohdista suuttumustasi kehenkään ihmiseen, ihmisryhmään tai elävään olentoon. Sinuahan raivostuttavat asiat, eivät olennot. Voit siis raivota epäoikeudenmukaisuudelle, ilkeydelle, roskille, koirankakalle ja yleiselle ääliömäisyydelle.  Se riittää oikein hyvin.
  • Älä kiroile käyttämällä rasistisia/seksistisiä/halventavia sanoja tai ilmaisuja. Käytä vanhoja hyviä kirosanoja. Niitä löytyy suomalaisesta kansanperinteestä yllin kyllin.

Perkele on muuten suomalaisen Ukko-jumalan toinen nimi. Sen toistaminen ei siis ole varsinaisesti kiroilua mutta kokemus on osoittanut sen tehokkaaksi voimasanaksi. Jos sisäistä lastasi pelottaa olla tuhma ja puhua rumia, valitse joku leikkisämpi ilmaus. Vaikka Uppo-Nallen käyttämä “voi vessanovenkahva”.