Ronja Salmen YLE-kolumnia ”Suomessa pääsee asiantuntijaksi kirjoittamalla kirjan” on tiuhaan jaettu sosiaalisessa mediassa.
Salmen kolumnin pointti on ilmeisesti tässä:
”On mahdotonta tulla hyväksi kirjailijaksi ilman lukuharrastusta. Lukemattomuus näkyy osassa esikoiskirjoista, joiden tekijät haluavat hyötyä kirjailija-tittelistä.”
Olenko ainoa, joka ei ihan ymmärtänyt tätä pointtia?
Onko se se, että jos ei lue kirjoja eikä osaa kirjoittaa vaan tekee virheitä, ei saisi kirjoittaa tai ainakaan kutsua itseään kirjailijaksi?
Ja ettei kirja-alan ulkopuolelta tulevien, esim some-influenssereiden, pitäisi kirjoittaa kirjoja, koska he eivät osaa?
Olenko ainoa, joka on eri mieltä?
Minusta kirja-ala on samalla lailla kirjava ala kuin visuaalinen ala.
On taiteilijoita, jotka muuttavat maailmaa taiteellaan ja jättävät taidehistoriaan pysyvän jäljen.
Sitten on kaikenlaista muuta.
On kuvantekijöitä, joiden teokset päätyvät ihmisten olohuoneisiin, heidän ilokseen, ja jäävät sinne, ehkä perikuntien riesaksi.
On kaupallista kuvaa ja mainoskuvaa jne.
On toritaidetta ja ITE-taidetta ja kansantaidetta ja vaikka mitä.
Ja hyvä että on!
Sama juttu kirjoissa.
On Pirkko Saisio, joka kirjoittaa lumoavasti.
On Joel Haahtela, joka kirjoittaa kauniisti.
On suosikkini Jonathan Franzen, jonka kirjassa ”Freedom” on niin täydellisiä lauseita, että niitä on vaikea kestää.
He varmasti päätyvät kirjallisuushistoriaan.
Mutta sitten on kaikenlaista muuta kirjaa.
On esimerkiksi self-helppiä (öhöm), jonka tarkoituskaan ei ole muuttaa kirjallisuushistoriaa tai viedä sanataidetta eteenpäin vaan kertoa jostain asiasta tai ilmiöstä tai menetelmästä, joka voi olla muille hyödyksi, iloksi ja pelastukseksi.
Elämäni mustimmalla hetkellä minut pelasti Louise L. Hayn itsehoitobestselleri You Can Heal Your Life.
Sehän on kirjallisilta arvoiltaan hyvin vaatimaton ja sanomaltaan yksinkertainen.
Mutta en ehkä olisi enää tässä, jos se kirja ei olisi tarttunut käteeni päivänä, jolloin jokainen hengenveto sattui.
En olisi jaksanut lukea sen vaativampaa kirjallisuutta.
Halusin vain että kipu loppuu ja Louisen sanat tyynnyttivät sen.
Ne ihmiset, jotka ostavat yhden asian heppoisia ”keynote-kirjoja” ja formulakuskien elämänkertoja, eivät ehkä osta Saisiota ja Haahtelaa ja Franzenia.
Eri kirjoilla on eri ostajat.
Mutta bestsellerit pitävät kustannusalan hengissä ja mahdollistavat vähemmän myyvien mutta taiteellisesti ansiokkaiden teosten kustantamisen.
Tilanne on win-win. Kaikki voittavat.
Ainakin minun mielestäni. Siitä vaan kaikki minun puolestani kirjoittamaan ja jakamaan osaamistaan ja oivalluksiaan muille.
Kyllä se arvokas aines sieltä sitten siivilöityy.Ja lopuksi vielä:
On ihan mahdollista, että joku nuorikin somevaikuttaja osaa ihan oikeasti kirjoittaa.
Minusta esimerkiksi nuoren influensserin Natalia Kallion ”Kotileikki” oli hieno!
Kuva: A man kneeling and placing a laurel branch upon a pile of burning books (Marco Dente) Wikimedia Commons