Kymmenen syytä, miksi lopetin Ihmeiden oppikurssin kesken

Havaitsin viime viikolla, että en ollut moneen päivään muistanut Ihmeiden oppikurssia.

Muistelin aloittaneeni blogipostauksen kirjoittamisen kappaleista 134-140 mutta kun ryhdyin sitä etsimään, en löytänyt luonnosta mistään.

Muistin selvästi kirjoittaneeni sen, koska olin hieman tuohtuneessa mielentilassa (syystä, jonka kerron kohdassa 3) mutta ilmeisesti tulin heittäneeksi tiedoston roskiin (samoin kuin juuri saamani verkkopankin tunnuslukukortin, argh!).

Jäin miettimään asiaa ja minusta alkoi tuntua, että olin kuin olinkin päässyt projektini loppuun. Ja nyt maailmankaikkeuskin antoi minulle siitä signaalin.

Oloni oli 80% huojentunut ja 20% syyllinen.

Olin epäilemättä epäonnistunut projektissani.

Kenties olin jopa pettänyt jonkun odotukset!

Mutta en kyennyt opiskelemaan Kurssia yhtään tätä pidemmälle.

Lopettaminen kävi itsestään, joten en usko vastustamispaholaisen olleen asialla.

Keräsin kymmenen syytä, miksi näin kävi. Ne etenevät helpoimmasta vaikeampiin:

  1. En saanut suoritetuksi kurssin harjoituksia.

Tiedän, että tämä on hiukan veltto syy mutta aloitan nyt siitä, koska se on totta.

Olen useampaan kertaan kokeiltuani joutunut tunnustamaan, että Ihmeiden oppikurssin tehtävien suorittaminen ohjeiden mukaan on minulle mahdotonta.

Opetusalan ammattilaisena tekisi mieleni sanoa, että Ihmeiden oppikurssin pedagogiikka ei toimi.

En sano tätä kevyesti. Kurssi on sentään tullut suoraan Jeesukselta.

On stressaavaa yrittää muistaa toistella jotakin opinkappaletta, oli se kuinka valaiseva tahansa,  kerran tunnissa. Kaikkien päivien harjoitukset eivät tätä vaadi mutta ainakin aluksi tuntiset muistelut kuuluvat ohjelmaan.

Pääsin kappaleeseen 140 asti suoraan sanoen lintsaamalla. Luin usein päivän opetuksen kiireesti illalla ja sitten luin mitä Pam Grout (jonka kirjan avulla kurssia kävin) siitä sanoi. Ja sitten yritin pohdiskella opetusta parhaani mukaan. Usein se oli vaikeaa, syistä, jotka selvinnevät myöhemmin.

Minä stressaannuin kurssista! 

Tiedän, mitä Kurssi sanoisi tästä (stressi johtuu siitä, että olen erossa Jumalasta), ja minun olisi tietysti pitänyt käydä kurssi loppuun, että olisin päässyt stressistä eroon ja Jumalan yhteyteen. Tätä me emme koskaan saa tietää.

Ainakaan puoliväliin mennessä stressi ei ollut kadonnut.  

Jäin myös miettimään, voisiko Jumalan yhteyteen päästä ilman stressiäkin, esimerkiksi vain ottamalla Hänet vastaan?

2.  Ihmeiden oppikurssissa on jotain, joka ei resonoi.

Tämän olisi voinut nostaa ensimmäiseksi, joska se lienee perussyy siihen, ettei kurssin käyminen minulta onnistunut, mutta minusta tuntuu, että tämä teksti kulkee omaa mystistä polkuaan, joten menen nyt sen mukana.

Kurssissa on jotain luotaantyötävää. En osaa selittää, mikä siinä työntää luotaan, mutta – ja niin kamalaa kuin tätä on tunnustaa – kurssin tekstin lukeminen on koko ajan tuntunut minusta enemmän tai vähemmän vastenmieliseltä.

Yksi syy on, että olen lukenut sitä englanninkielellä, ja kurssin kieli on hyvin miehistä. Minua esimerkiksi kutsutaan  Jumalan pojaksi. Minun pitää sanoa veljilleni sitä ja tätä. Pyhä Henki on mies

Mutta tämä ei tietenkään ole ainoa syy. On muutakin.

Tekisi mieleni sanoa, että sisäinen viisauteni heiluttaa varoitusmerkkiä kurssin edessä. Tiedän, ettei tämä vakuuttava syy, mutta siltä minusta tuntuu.

No, mennään eteenpäin.

3. Ihmekurssi ei ole myötätuntoinen

Kaikkein hankalinta minulle on niellä Ihmekurssin opetukset sairauksista.

Esimerkiksi oppitunti 136: Sairaus on totuudelta puolustautumista (Sickness is a defense against the truth).

Ihmekurssin perusopetus on, että sairaudet ovat seurausta erostamme Jumalasta.

Me voimme kyllä sairastua (kuolihan ihmekurssin kirjuri Helenkin ennen aikojaan syöpään) mutta sillä ei ole merkitystä, koska todellinen (ikuinen ja muuttumaton) minämme ei voi sairastua, koska se elää ikuisesti siinä toisessa dimensiossa, joka toisin kuin tämä fyysinen, on ainoa todellinen.

Jollain tasolla voin hyväksyä tämän. En pidä mahdottomana, että meillä on ikuinen sielu. Mutta Ihmekurssi sanoittaa tämän ajatuksen kummallisen kalseasti ja minusta suorastaan epäempaattisesti niitä kohtaan, jotka parhaillaan kärsivät sairauksista joko itse tai joiden lähimmäiset kärsivät.

Kurssin eräs tunnetuista lähettiläistä on amerikkalainen Marianne Williamson. Kun häneltä Oprahin Kysy Mariannelta-sivulla kysyttiin, miksi viattomat vauvat sairastuvat tuskallisiin sairauksiin, vaikka heillä ei ole tarpeeksi egoa pitämään heitä erossa Jumalasta, oli Mariannen vastaus (hieman lyhennettynä ja editoituna) tämä:

Jumalan luoma maailmankaikkeus on täydellinen, ja olemme yhtä Jumalan maailmankaikkeuden kanssa. Kun mielemme on linjassa Jumalan rakkauden kanssa, Hänen rakkautensa ulottuu olemuksemme kaikkiin osa-alueisiin.

Kun keskitymme kehoon enemmän kuin henkeen, stressaannumme koska se ei ole Jumalan tarkoitus. Stressi on kaikkien sairauksien syy.  Kun keskitymme enemmän hengen asioihin, elämästä tulee kevyempää ja koemme vähemmän stressiä.

Vauvojen sairaus johtuu myrkyistä, joita kaadamme ympäristöömme. Sallimme valtaapitävien saastuttaa maailmamme. Asetamme rahan rakkauden edelle.

Ihmeiden oppikurssin mukaan meillä on vain yksi ongelma: se, että olemme erossa Jumalasta.

Kun luin tämän, raivostuin. Juuri tähän Marianne Williamsonin vastaukseen tyssäsi mielenkiintoni koko kurssia – ja myös häntä itseään – kohtaan.

Hänen vastauksensahan on aivan puuta heinää. Hän ei vastaa mihinkään ja toistaa ympäripyöreää henkisyysjargonia.

Mutta eteenpäin!

4. Ihmekurssi saattaa olla vaarallinen

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, että minua varoitettiin Ihmekurssista.

Eräs tuttavani sanoi tuntevansa ihmisiä, jotka kurssi on syössyt psykoosiin.

Tiesin myös, että Bill Thetford, joka Helen Schucmanin kanssa kanavoi Ihmekurssin tekstin, toimi 60-luvulla konsulttina USAn tiedustelupalvelu CIA:n ohjelmassa, jossa kehitettiin psykologisia mielenhallinnan menetelmiä.

Sivuutin nämä seikat koska aivan todella halusin kokeilla, voisiko kurssi olla se juttu, joka herättäisi minut lopullisesti transsistani ja jonka kautta saisin pysyvän rauhan sieluuni.

Olihan se pelastanut Pam Groutin, Marianne Williamsonin ja Gabrielle Bernsteinin – ja tehnyt heistä miljonäärejä.

Koska ajan myötä kävi yhä selvemmäksi, ettei niin kävisi, aloin etsiä tietoa asiasta.

Löysin entisen kurssilaisen ja nykyisen kulttitutkijan (!) Matthew Remskin artikkelin, jossa hän kuvaa kurssia “hypnoottiseksi ja pään sekoittavaksi”. Hän sanoo sen eristävänsä lukijansa muusta maailmasta ja johtavan itsemanipulaatioon.

Sana hypnoottinen nosti kylmän hien pintaani.

Havaitsin, että vastemielisyyteni syy oli juuri kurssitekstin outo hypnoottisuus.

Tekstiä lukiessa tuntuu kuin kuuntelisi jotain kulttijohtajaa. Kun aloin tutkia asiaa, havaitsin, etten ollut tuntemukseni kanssa yksin.

5. Ihmeiden oppikurssissa on kulttimaisia piirteitä

Jos kurssin ympärille alkaa muodostua ryhmä, juokse vastakkaiseen suuntaan.

Kuulin, että Ihmekurssin oppilaat toistelevat usein tätä lausetta.

Ihmekurssi antaa ymmärtää olevansa totuus. Visakorttia mainostettiin aikanaan sanomalla, että et tarvitse muita kortteja. Samaan tyyliin Ihmekurssi antaa ymmärtää olevansa ainoa autuaaksi tekevä. Se ei, itselleen tyypillisesti, ilmaise tätä suoraan vaan pyörittää lukijan sanahelinällään uskomaan, että tässä on nyt kaikki, mitä pitää tietää.

Ehdottomat totuudet ovat vaarallisia maailmassa, jossa niistä muodostuu hyvin usein vallan ja alistamisen välineitä.

Lisäksi ehdottomista totuuksista ei voi keskustella. Tämä näkyy selvästi nykyisessä polarisoituneessa keskusteluilmapiirissä. 

Joillekin ihmekurssista saattaa tulla sisäpiirin juttu, joka vetää puoleensa samalla mekanismilla kuin salaliittoteoriat. Ne, jotka eivät ymmärrä kurssin sanomaa, suljetaan ulos.  Vastalauseet tulkitaan Egon kuuntelemiseksi. Minkäänlainen keskustelu ei sitten enää ole mahdollista.  

6. Ihmeiden oppikurssi johtaa viettävälle pinnalle

Kurssi toistelee näkyväisen maailman harhaisuutta ja näkymättömän todellisuutta kyllästymiseen saakka. Tämä ei tietenkään ole uskontojen ja uushenkisyyden piirissä mikään uusi ajatus. Edes nykyisen fysiikan näkökulmasta se, mitä pidämme todellisuutena, ei ole kiveenhakattu.

Elimme kollektiivisessa hallusinaatiossa tai emme (ja näinhän aivotutkijat nykyään arvelevat) tämän kollektiivisen hallusinaation reunaehdot on kuitenkin arjessa parasta ottaa huomioon, koska muuten ajaudumme kaaokseen.

Tilalle, jossa ei enää ole mitään ankkuria siihen yhteiseen kokemukseemme, jota kutsutaan todellisuudeksi, on nimitys: psykoosi.

Henkisten piirien rokotuskriittisyydessä on paljon ihmeidenoppikurssimaisia piirteitä: Emme tarvitse rokotteita, koska pystymme parantamaan itsemme ilman lääkkeitä – kun vain keskitymme valoon ja rakkauteen. Koronapandemiaa ei ole. Se on vain vallanpitäjien pelolla johtamista,  juoni, jolla saadaan ihmiset alistetuiksi.

Tällaiset pelkässä valossa leijuvat ajatukset ovat mielestäni vaarallisia. Ne johtavat viettävälle pinnalle, jolla ei enää tarvitse välittää minkäänlaisista näkyvää maailmaa koskevista faktoista – koska mitään faktoja ei ole.

Me jokainen pääsemme totuuteen kiinni vain ottamalla yhteyksiä Pyhään Henkeen, joka sitten ohjaa meidät oikealle tielle ja kertoo meille, kannattaako esimerkiksi koronarokote ottaa ja viranomaisia kuunnella – missään asiassa.

En väitä, etteikö Pyhää Henkeä tulisi ottaa huomioon mutta ihmettelen vain, miten tässä maailmassa kykenee elämään, jos ei millään lailla ankkuroidu tähän yhteiseen hallusinaatioomme?

7. Kurssi on täynnä henkistä ohittamista

Ihmekurssi opettaa, että mikään kärsimyksemme ei ole todellista, että se on Egon luomaa harhaa, eikä maallisilla kokemuksilla ole loppupeleissä mitään merkitystä.

Tällaiselle puheelle on termikin: henkinen ohittaminen (spiritual bypassing).

Se tarkoittaa toisen kärsimyksen vähättelemistä ja asettautumista hänen yläpuolelleen. Peruste on se, että todella valaistunut/ henkinen/ rakkaudessa ja valossa elävä ihminen ei kärsi, koska tietää, miten asiat todella ovat ja ne jotka kärsivät, vaeltavat pimeydessä.

Vrt. Kohta 3.

8.  Kurssi ei kuulosta Jeesuksen puheelta

Matthew Remski kirjoittaa, että ihmekurssin tekstistä 75% on kirjoitettu jambiseen pentametriin, eli runomitaan, jota esimerkiksi Shakespeare käytti soneteissaan. Hän epäilee, että tekstin hypnoottisuus johtuu tästä.

Oli tämän asian kanssa miten oli, teksti on kieltämättä jankkaavaa – ja hypnoottista.

Ihmekurssin kerrotaan tulleen suoraan Jeesukselta, mutta Jeesuksen ihailijana minusta ei tunnu, että Jeesus puhuisi kuin kulttijohtaja.

Ymmärrän itsekin, miten heppoiselta tuo lause kuulostaa. Se, miltä minusta tuntuu, ei ole kovin väkevä argumentti ja monet pitävät Jeesusta nimenomaan kulttijohtajana.

Ja silti.

Jeesus esittäytyy minun silmissäni opettajana, joka oli ehdoton mutta myös lempeä. Nyt en halua keskustella siitä, miten suuri osa Uuden testamentin teksteistä todella tuli Jeesus Nasaretilaisen suusta ja mitä hänestä oikein voimme tietää. (Suosittelen lämpimästi Paul Verhoevenin kirjaa Jeesus Nasaretilainen).

Mutta jos historiallinen Jeesus oli läheskään samanlainen kuin hänestä kirjoitetut raportit, en kykene sijoittamaan Ihmekurssin tekstiä hänen suuhunsa.

9. Ihmekurssi passivoi

Koska mikään maallinen ei ole mitään ja näkyvä maailma on ylipäänsäkin karmea paikka (lue tästä pohdintaani ihmekurssin suhtautumisesta maailmaan) ja nälkään kuolevat lapset ovat vain väärää ajattelua, on vaikea käsittää, miksi millekään maalliselle epäkohdalle pitäisi – tai voisi – tehdä mitään.

Ihmekurssin suhtautuminen juuri kärsiviin lapsiin on niin vaikeasti ymmärrettävä, että olen valmis myöntämään, etteivät henkiset voimavarani riitä siellä piilevän pointin kaivamiseen.

Eräs huikemmista selityksistä oli tämä eräältä kurssilaiselta kuulemani:

Afrikan nälkäiset lapset ovat “väärän mielen ja Egon pelon symboleja” (symbols of the wrong minds and Ego fear).

Afrikan nälkäiset lapset eivät ole nälkäisiä, koska heillä ei ole kehoa vaan vain mieli, samoin kuin meillä hyväosaisilla?

OK.

Olen nähnyt Mosambikissa lapsen kuolevan nälkään, joten en kykene kommentoimaan tuota ajatusta yhtään millään tavalla.

Paitsi sanomalla, että mitä metafyysisiä ulottuvuuksia siinä sitten onkin, minua ne eivät enää kiinnosta.

Maailmassa on paljon fiksumpia, humaanimpia ja rakkaudellisempia oppeja, jotka kannustavat ihmisiä toimimaan köyhyyden ja kärsimyksen poistamiseksi eikä vain pohdiskelemaan sen metafysiikkaa.

Tiedän kyllä, että on Ihmekurssin oppilaita, kuten Pam Grout, jotka harjoittavat hyväntekeväisyyttä mutta epäilen, ettei se johdu Ihmekurssista vaan terveestä järjestä, joka ihmekurssista huolimatta saattaa joillain sitä opiskelevilla vielä toimia.

10. Kurssin teksti on paitsi tylsää, saarnaavaa, täysin huumorintajutonta, se on mahdotonta ymmärtää

Toisin kuin Shakespearen sonetit ja Jeesuksen evankeliumipuheet, Ihmekurssi on tylsä. Se on lisäksi todella vaikeatajuinen. Ainakaan minä en kykene lukemaan sitä mielikseni vaan ainoastaan velvollisuudentunnosta. Se ei inspiroi.

Sana inspiraatio on suomeksi henkeytys. Pyhien tekstien kirjoittajien ajateltiin kirjoittaneensa tekstinsä ollessaan yhteydessä Pyhään Hengen – joka on Ihmekurssinkin keskeinen toimija.

Pyhä Hengen ohjaukseen saa ja voi minun puolestani luottaa mutta en usko Sen pyrkivän irrottamaan meitä tästä todellisuudesta koska miksi Se sen tekisi? Jumalahan on itse luonut maailman ja sitä katsoessaan totesi sen olevan kauniin ja hyvän.

Me ihmiset olemme sittemmin sotkeneet paikkoja mutta ne eivät siivoudu sillä, että lähdemme leijumaan jossain metafyysisessä rinnakkaistodellisuudessa, kun yhä selvästi ja todistettavasti elämme tässä fyysisessäkin. 

Tässä maailmassa, oli se hallusinaatio tai ei, on kärsimystä. Kärsimykseen on voitava puuttua. Kärsiviä on autettava.

Jotenkin uskon Ihmeiden oppikurssinkin lähtevän tästä mutta sen tapa ilmaista tällainen yksinkertainen asia on kyllä toivottoman vaikeaselkoinen.

11. Lopuksi

Ihmekurssin perusopetukset (esimerkiksi, että maailma on kuin sen ajattelemme, vain rakkaus on todellista, anteeksianto on tärkeää jne) ovat aivan päteviä ajatuksia. Kurssi vain välittää ne oudolla ja tarpeettoman monimutkaisella tavalla. 

Pam Grout onnistuu ihmekurssikirjassaan A course in miracles experiment (jonka avulla siis ihmekurssia kävin) paljon paremmin. Hän kierrättää siinä näitä yleisiä perustotuuksia helposti nieltävässä ja kepeässä muodossa. Hänen kirjansa on hauska ja nopealukuinen, joskaan ei kovin syvällinen. Sanoisin, että se on mukavaa henkisyysviihdettä, jonka lukeminen varmasti piristää ankeina hetkinä.

Sen kirjan aion lukea loppuun. Mutta Ihmekurssi jääköön, ainakin toistaiseksi.

Ehkä jonain päivänä palaan siihen. Mutta nyt annan itseni hieman levätä.