Lentoon ilmastoahdistuksesta

Monet ihmiset, etenkin nuoret, tuntevat syvää ilmastoahdistusta. Eikä ihme. Ennustukset ovat toinen toistaan synkempiä. Onko sivilisaatiomme todella tuhoutumassa?

Tällaisessa tilanteessa on avuksi, jos pystyy omaksumaan eternalistisen asenteen.

Eternalismi tarkoittaa näkökulmaa, jossa mennyt, nykyisyys ja tuleva ovat yhtä merkityksellisiä.

Eternalismia voi havainnollistaa itämaisella matolla. Mikään sen kuvioista ei ole toistaan tärkeämpi ja kaikki kuviot ovat läsnä samanaikaisesti.

Vaikka ennusteet tulevaisuudesta olisivat synkkiä, se ei poista sitä, että meillä on ollut menneisyydessä onnellisia hetkiä. Elämämme on kokonaisuus, aivan kuten persialainen matto.

Elämämme on aika-avaruudessa kokonaisuudessaan läsnä. Kaikki se, mitä olemme tehneet menneisyydessä, on yhä olemassa. Ja olemassa on jo kaikki sekin, mitä tulemme tekemään. Niinhän Einstein meille opetti.

Eternalismi vaikuttaisi ensi kuulemalta olevan ristiriidassa mindfulnessin kanssa. Mutta ei se ole. Aika-avaruus sikseen, meidän elämämme tapahtuu aina tässä ja nyt.

Aina kun pohdimme tulevaisuuttamme, ahdistumme, koska me emme voi mennä sinne järjestelemään asioitamme.

Jos haluamme, että tulevaisuutemme on erilainen kuin nykyisyytemme, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä mahdollisimman hyviä valintoja juuri nyt.

Vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, istutan tänään omenapuun, sanoi Martti Luther.

Pystymme antamaan parastamme vain, jos olemme täysin läsnä siinä hetkessä, jossa asiat teemme. Olemme silloin flowssa, virtauksessa, huminassa.

Huminassa ollessamme alamme toimia. Kun alkaa toimia, alkaa nähdä toivoa joka puolella, sanoo ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Toivo tarttuu. Toivo myös motivoi. Toivottomuus taas tekee passiiviseksi.

Toivottomasta ihmisestä ei ole ilmastotalkoissa paljonkaan hyötyä. Hän ei esimerkiksi kykene ottamaan vastaan eikä prosessoimaan tietoa. Kuten esimerkiksi sitä, että joka puolella maailmaa hyvin älykkäät ihmiset pohtivat jatkuvasti keinoja saada ilmaston lämpeneminen hallintaan.

Sivilisaatiomme pelastaminen ei ole yhdenkään teinin harteilla, ei edes Greta Thunbergin. Se on kaikkien meidän harteilla. Ja meitä on paljon. Ja me olemme todella kekseliäitä.

Jos sinua juuri nyt ahdistaa, tee meille kaikille palvelus:  Mieti, mikä tekisi sinut onnelliseksi juuri nyt.

Onko se kupillinen kahvia? Ystävällinen sana jollekin läheiselle? Pieni meditointihetki? Tai kävely metsässä?

Juuri tuollaisista hetkistä itämaisen mattomme kuvio muodostuu. Mitä kauniimmat kuviot, sitä kauniimpi matto. Ja mitä kauniimpi matto, sitä korkeammalle se lentää.

Lentävältä matolta näkee kauas.

Sieltä näkee kaikki ne mahdollisuudet, jotka meillä on ilmastomme pelastamiseksi.

Lentämään, siis!

ARKISTO: