Oletteko kuulleet tämän tarinan: Nainen tapaa miehen, joka tuntuu täydelliseltä. Hän on suoranainen unelmien täyttymys. Ei mitään vikaa.
Kunnes sitten kulissit romahtavat ja niiden takaa paljastuu alkoholisti. Narsisti. Huijari. Auervaara. Häntäheikki.
Mitä opimme tästä: Jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on.
Olen eri mieltä.
Mikään ei voi olla liian hyvää ollakseen totta. Maailmankaikkeus on hyvien asioiden runsaudensarvi. Täällä vallitsee yltäkylläisyys, ei puute. Hyvällä ei ole mitään kattoa. Hyvistä kumppaniehdokkaista ei myöskään ole pulaa. Heitä riittää aivan kaikille ja lisää syntyy ja kasvaa koko ajan.
Mutta mietitäänpä hetki määritelmää ”täydellinen”.
Oliko naisen tapaama mies täydellinen vain siinä mielessä, että hän vastasi täydellisesti naisen odotuksia? Nainen oli haaveissaan muokannut ihannemiehen. Hän oli tehnyt listaa ihannemiehen ominaisuuksista. Huomaavainen. Hellä. Hurmaava. Hauska. Sitten vastaan tuli näitä haaveita vastaava henkilö – joka ei tarkemmin katsottuna ollutkaan todellinen ihminen vaan Avatar. Hän oli naisen unelmien projektio.
Illuusio.
Elämä illuusion kanssa on ihanaa, koska siinä ei ole todellisuudelle ominaisia hankauskohtia. Se on kaunista valhetta vainen. Kaikki sujuu kuin tanssi. Askelkuviot ovat valmiina. Musiikki vie. Tanssin pyörteissä on helppo sulkea silmänsä siltä, mitä ympärillä tapahtuu. Erityisen helppoa on sulkea kanavat omalta sisäiseltä viisaudeltaan. On niin ihanaa kun joku vie, vaikka veisikin turmioon.
Kun pettymys sitten kohtaa, kipu on suuri. Tuntuu kuin koko Maailmankaikkeus olisi vetänyt maton jalkojen alta. Tuntee tulleensa petetyksi elämän edessä, koska on uskaltanut rakastaa ja luottaa.
Petetyn kohtalo koskettaa. Voi voi! Siinä se nyt kieriskelee itsesäälissä ja tuntee itsensä tyhmäksi. Se ei tajua, että itsensä soimaaminen on paljon tyhmempää kuin petetyksi tuleminen. Rakastaminen ja luottaminen eivät ole koskaan tyhmyyttä.
Mutta. Itseään olisi kyllä opittava suojelemaan. Miten? Olemalla epäluuloinen kaikkea ja kaikkia kohtaan?
Ei. Mutta on erittäin hyvä ymmärtää, että se osa meistä, joka tulee petetyksi eli Tietoinen Mielemme, on vastuussa vain hyvin pienestä osasta toimintaamme. Alitajuntamme on paljon viisaampi. Se tietää koko ajan mitä on meneillään. Se on aina esimerkiksi tiennyt, että Herra Täydellinen on huijari.
Kun huijaus paljastuu, huijatuksi tullut alkaa vähitellen muistaa nähneensä merkkejä. Miten saatoinkaan olla niin tyhmä, etten huomannut sitä tai tätä punaista lippua, siitä Teksasin kokoisesta hälytysmerkistä puhumattakaan, joka oli edessäni koko ajan?
Kyse ei ole siitä, etteikö merkkejä olisi nähty! Kyse on siitä, että niitä ei haluttu nähdä. Ihmisen tietoinen mieli ”näkee” vain noin 2-3 prosenttia ympäristöstään. Me itse asiassa näemme melko lailla vain sen, mitä haluamme nähdä. Kun haluamme uskoa johonkin, vaikkapa puolison uskollisuuteen vaikka hän tekstailisi toisen naisen kanssa joulupöydässä (kokemusta on), niin emme ”näe” tosiasioita.
Muistamme merkit vasta sitten, kun totuus on tullut ilmi.
Miten siis suojella itseään pettymyksiltä?
Se ei ole kovin vaikeaa mutta vaatii harjoitusta. Meidän on herkistyttävä kuulemaan alitajuntamme viestit. Ja meidän on kerättävä rohkeutta nostaa kissa pöydälle silloinkin kun tuntuu, että voimia ei ole.
Sillä se, joka pitää meidät kiinni valheessa, ei ole voimattomuus tai tyhmyys vaan pelko. Jos jättää jotain tekemättä pelon takia, voi olla varma, että siitä joutuu myöhemmin maksamaan. Joskus korkeankin hinnan.
On aivan mahdollista löytää haaveitaan vastaava kumppani senkin jälkeen, kun on tullut takkiin. Menneisyydellämme ei ole meihin mitään valtaa ellemme sitä sille anna. Pelolle ei pidä antaa pikkusormeaan. Muuten se vie koko sydämen.
Se, että matkan varrella saattaa törmätä suklaasydämeen aidon sijaan, ei suinkaan tarkoita, etteikö aitojakin olisi. Se tarkoittaa vain, että on suklaasydämiäkin. Pienellä harjoittelulla oppii erottamaan ne toisistaan.
Pelko pois ja eteenpäin, rakkaudella!