Mikä on ihme?
Se on jonkin mahdottoman asian toteutumista.
Ihmeiden oppikurssi näkee asian toisin. Sen mukaan ihme on näkökulman muutos. Se on samoilla linjoilla Albert Einsteinin kanssa, joka tunnetusti sanoi, että voimme elää kuin kaikki olisi ihmeellistä tai kuin mikään ei olisi.
Tiukasti tieteellisestä maailmankuvasta kiinnipitävät eivät usko minkään olevan ihmeellistä. Kaikki mikä on, voidaan selittää tieteellisin menetelmin. Ihmeillä ei ole matemaattista kaavaa, joten niitä ei ole.
Onneksi Einstein ei pitänyt kiinni tieteellisestä maailmankuvasta. Iso ajatus -kirjassani kerron ihastuttavan tarinan hänen ja erään pyhäkoulutytön kirjeenvaihdosta, joka käsittelee juuri ihmeiden ihmeellisyyttä.
Onko sinulle tapahtunut ihmeitä?
Minulle on.
Jos minulle olisi joku muutama vuosi sitten sanonut, että jonain päivänä lähitulevaisuudessa teen itse nettisivut, olisin sanonut sen olevan mahdotonta. Pidin itseäni tietoteknisesti täysin lahjattomana.
Mutta tässä ne sivut nyt ovat.
Tässä se mahdottomuus nyt on.
Sivut ovat siis ihme!
Ymmärrän, ettei saavutukseni ehkä ole samanlainen ihme kuin veden päällä käveleminen tai yksisarvisella ratsastaminen mutta ei sitä voi vähätelläkään.
Se on osoitus siitä, että pystymme aina paljon enempään kuin ikinä kuvittelemme.
Minulla ei ole tarvetta kävellä veden päällä eikä ratsastaa yksisarvisella. Sen sijaan minulla on suuri tarve elää mielekästä elämää.
Mielekäs elämä ei välttämättä edellytä mahdottomia. Mutta on hyvä muistaa, että monet mahdottomina pitämämme asiat ovat aivan mahdollisia. Syyt siihen, ettemme saavuta niitä eivät löydy luonnonlaeista vaan omista rajoittavista uskomuksistamme.
Ennen kuin ryhdymme tekemään yhtään mitään, päätämme yleensä etukäteen, millainen projektistamme tulee. Sitä käsikirjoitusta sitten noudatamme:
”Eihän tästä voi mitään tulla, koska en ole koskaan tämmöistä osannut. Eikä kukaan minun suvussanikaan. Ollaan kaikki synnytty peukalo keskellä kämmentä, ilman lauluääntä, matikkapäätä, kielipäätä, sävelkorvaa, viher- tai jauhopeukaloa mutta kaksi vasenta jalkaa meillä kyllä on. Arpajaisissa emme kuitenkaan koskaan voita koska meidän suvussamme ei kellään ole onnea”.
Ei riitä, että sabotoimme itse oman menestyksemme. Lähipiirimme osallistuu näihin talkoisiin yleensä myös. Ja valitettavasti sillä, mitä muut meidän toimistamme ajattelevat, on vaikutusta, kumpaankin suuntaan. Tällä on nimikin: Pygmalion-vaikutus. Sillä tarkoitetaan sitä, että kun muut uskovat sinuun, suorituksestasi tulee parempi. Ja päinvastoin.
Viime perjantaina kirjoitin Michael A. Singeristä, joka päätti tehdä jokaisen eteentulevan asian, huvitti tai ei. Osasi tai ei. Ihmeekseen (!) hän yleensä osasi vaikka kaikki ei aina mennytkään kuin tunnetussa suomenruotsalaisessa kotoiluohjelmassa.
On vapauttavaa ajatella, ettei jokaista eteentulevaa tehtävää tarvitse arvioida. Sen voi vain tehdä. Ja sitten siirtyä seuraavaan. Ja luottaa siihen, että tehtävistä muodostuu lopulta mielekäs kokonaisuus, joka on sitä mielekkäämpi, mitä vähemmän yritämme sitä ohjailla.