Perustin Nollaus-projektini kohta viisi vuotta sitten. Sillä oli yksi tarkoitus: opettaa suomalaiset meditoimaan. Koska tiesin, että meditoimiseen kohdistuu paljon ennakkoluuloja, aloin kutsua sitä nollaamiseksi.
Meditoiminen on minusta nimenomaan paluuta nollatilaan. Ajattelen meidän kaikkien aloittaneen elämämme nollatilassa, lämpimässä lapsivedessä kelluessamme. Olimme silloin puhtaan olemisen tilassa.
Nyt olemme enimmäkseen tekemisen ja ajattelemisen tilassa. Vietämme suuren osan ajastamme stressin vallassa, murehtien ja peläten asioita. Koska meille on opetettu, että elämän menestyksekäs suorittaminen vaatii maailmankaikkeuden prosessien jatkuvaa ja määrätietoista ohjaamista, olemme paitsi stressaantuneita, myös uupuneita.
Meditointi liittyy prosessiin, jota kutsutaan Mindfulnessiksi. Se on suomennettu tietoiseksi läsnäoloksi. Minä aloin kutsua sitä läsnäämiseksi. Se ei ehkä ollut kovin hyvä ajatus. Monet nimittäin inhoavat sitä sanaa. Mutta minä en aio luopua siitä ennen kuin joku keksii paremman.
Läsnäys ja nollaus eivät nimittäin ole vain suomennoksia. Ne ovat suomalaisia menetelmiä. Väitän nimittäin, että suomalaiset osasivat aikoinaan meditoida ja olla tietoisesti läsnä siinä missä intialaisetkin. Koska Suomessa on tilaa ja rauhaa, toisinkuin Intiassa, asiasta ei pidetty sen isompaa meteliä. Suomalaisethan ovat muutenkin vaatimatonta kansaa. Täällä ei ole tapana tehdä asioista numeroa.
Läsnäyksen ja nollauksen idea on harjoitella pelkän olemisen taitoa. Sen luulisi olevan todella helppoa – siinähän ei tehdä mitään – mutta meille puuhakkaille ihmislajin edustajille se näyttää olevan todella vaikeaa. Esimerkiksi leijonat osaavat nollata aivan luonnostaan. Nehän viettävät suurimman osan elämästään levollisen tarkkaavaisuuden tilassa, joksi guruni Sarah McLean meditoimista kutsuu.
Hyvähän se leijonien on meditoida. Niiden ei tarvitse saada mitään erityistä aikaan. Mutta entä me ihmiset? Meidän pitäisi esimerkiksi nyt ratkaista ilmastokriisi. Eihän se nollaamalla onnistu?
Ei onnistukaan. Tarvitaan tekoja. Mutta hyvä uutinen on, että nollaamalla viritämme aivomme sellaisille taajuuksille, että haasteisiin alkaa nousta ratkaisuja.
Nollaaminen ei nimittäin ole päämäärä. Se on menetelmä. Nollaaminen lisää harmaan aineen tiheyttä aivojen kehittyneessä osassa, siellä, missä ongelmien ratkaiseminen tapahtuu. Se vähentää sitä aivojen primitiivisimmässä osassa eli siellä, missä pelko, paniikki ja ahdistus asuvat.
Nollaamisella on myös toinen hyvä puoli. Kun ihmiset nollaavat yhdessä, he palaavat pelkän olemisen tilaan. Siinä tilassa ei ole vastakkainasettelua. Ei hyviksiä eikä pahiksiä. Ei meitä eikä muita. Ei toisinajattelijoita eikä samanmielisiä.
On vain ihmisiä. Joita yhdistää ihmisyys ja se, että he kaikki ovat osa tätä ihmeellistä planeettaa.
Nyt jos koskaan me tarvitsemme rohkeita ratkaisuja. Me tarvitsemme myös yhteistyötä eli toisiamme. Siksi olen päättänyt tulla ulos kammiostani ja alkaa nollata ihmisten kanssa.
Ilmastoahdistusnollaukset alkavat maanantaina 11.11. ja 18.11. klo 17:00 Diakonissalaitoksen D-asemalla Helsingissä, osoitteessa Castreninkatu 8.
Tilaisuudet ovat maksuttomia ja kestävät noin puolitoista tuntia.
Olen lisäksi valmis tulemaan minne vain nollaamaan, joten jos teillä on tiedossa sopiva paikka, voimme neuvotella asiasta. Ottakaa siis yhteyttä!
Ja muutenkin: jos teillä on porukka, joka haluaa nollata kanssani tai työpaikallanne tarvittaisiin hieman nollausta, ottakaa yhteyttä. Raha ei kuljeta minua vaan halu kantaa korsi kekoon rauhallisemman ja luovemman maailman puolesta.
Toivottavasti näemme pian. Toivottavasti pääsemme pian nollaamaan yhdessä.