Olen yksi miljoonista, jotka seurasivat henkeään pidätellen Titan-sukelluskapselin matkustajien pelastamisyrityksiä.
En oikein tiedä miksi. Ehkä etsin pakoa tästä Persuomesta, jossa nyt asumme?
Netti on nyt täynnä kommentteja, joiden sävy tuntuu olevan, että ihan oikein ultrarikkaille, joilla on varaa maksaa 250 000 USD päästäkseen melkein 4 km syvyyteen tiiraamaan vanhan laivan hylkyä pienestä räppänästä kapselissa, jossa ei pysty edes suoristamaan jalkojaan.
Kun nyt sitten samaan aikaan 600 pakolaista hukkui lähellä Kreikkaa, eikä se kiinnosta ketään.
Minunkin tunteeni ovat ristiriitaiset.
Tunsin hetken jopa vihaa niitä kapselituristeja kohtaan. Heidän takiaan käynnistettiin jäätävän kallis kansainvälinen pelastusoperaatio, jonka maksumiehiksi ilmeisesti joutuvat veronmaksajat.
Mutta sitten mieleeni nousi muisto vuosien takaa.
Kun olimme palaamassa kotiin Vanuatun keikaltamme, aina seikkailunhaluinen eksäni halusi lähteä viemään meidät Pentecost-saarelle, katsomaan ”aidon” benjihypyn.
Se oli yksi elämäni hirveimmistä matkoista.
Matkustimme saarelle pienellä kalastusaluksella ja jouduimme minisyklooniin. Olin niin merisairas, että vessanpönttöä halatessani (minun oli siis pakko pitää siitä kaksin käsin kiinni, etten olisi lentänyt vessan seinään) halusin vain kuolla.
Kun sitten selvisimme Pentecostelle, matkasimme avomaasturilla trooppisessa sateessa katsomaan tätä vanuatulaista initiaatioriittiä, josta on tullut suosittu äärimmäisyyskokemus tylsistyneille länsimaalaisilla.
Värjöttelimme litimärkinä hyttysparvessa mutaisella rinteellä sademetsän hönkiessä höyryään ympärillämme ja katselimme kun miehet liaani jalassaan hyppäsivät itserakentamastaan tornista.
Eräs nuori poika tömähti siinä sitten suoraan päälleen. Liaani oli liian pitkä. Tai jotain. Paikalle juoksi poppamies antamaan ensiapua. Hän teki kaikkea, mitä niskansa murtaneelle ihmiselle ei saisi tehdä, eli ravisteli pojan päätä rivakasti.
En voinut katsella. No, myöhemmin näin pojan sitten tanssivan muiden mukana, joten ehkä saarella tiedetään niskan murtumista enemmän kuin länsimainen lääketiede. Onhan siellä tuhansien vuosien kokemus asiasta 🙄.
Vieressäni tätä älytöntä spektaakkelia katsomassa seisoi samoalainen nainen.
”Antaisitko poikasi hypätä tuollaisesta tornista liaani jalassaan”, kysyin.
”En ikinä”, nainen vastasi.
Katsoimme toisiamme. Kaksi naista eri puolilta maailmaa kohtasivat siinä toisensa yhteisen mysteerin äärellä.
Ei niitä voi käsittää.
Ei ihme, ettei naisia päästetä lähellekään hyppytornin rakennusvaihetta. Olen varma, että joku nainen on joskus yrittänyt polttaa koko roskan.
Joku oli Titanin pelastusoperaation aikana postannut Tiktokkiin tämän:
Guess who’s not in the bottom of the ocean…women!
Niinpä.
Mutta onhan tässä toinenkin puoli.
Jumala loi ihmisen uteliaaksi ja seikkailunhaluiseksi. Tai siis ainakin miehet.
Kautta aikain miehet ovat tehneet tyhmänrohkeita asioita. Heidän on kuulemma suuremman testosteronipitoisuutensa takia pakko.
Alkuperäiskansojen uroot, jotka vielä ovat yhteydessä terveeseen maskuliinisuuteensa, kuulemma masentuvat, jos eivät pääse välillä metsästämään ja rähinöimään keskenään.
Miesten tyhmänrohkeudesta on seurannut paitsi ruumiita, myös keksintöjä ja innovaatioita. Tämä on pakko myöntää.
Joten päätin tässä nyt vain keskittyä tuntemaan myötätuntoa niitä seikkailijoita (ja erityisesti heidän omaisiaan) kohtaan, jotka kohtasivat loppunsa järjenvastaisessa yrityksessään kokea jotain ainutlaatuista (kun olisi voinut vain sohvalla istuen ihastella sitä limaista hylkyä vaikka Titanic-elokuvasta).
Ja samalla lähetän jaksuhalauksia kaikille vaimoille ja poikien äideille Samoasta Siperiaan
Koetetaan kestää 💔.
Naisen osa on sitoa haavat ja kerätä sirpaleet ja haudata kuolleet ja itkeä itkevien kanssa.
Se on luonnon laki.
P.S. Sain tämän juuri ystävältäni. Siinä se taas on, viisaan naisen viisaus:
Kyllä. Miehet olisi pitänyt panna taloustöihin:
he eivät olisi ehtineet sotia,
he olisivat ehtineet vain riidellä.
Ainakin heidät pitäisi panna pesemään
kaikki aikaansaamansa
veriset vaatteet.
(Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä)