Miten henkistyyttä voi harjoittaa?

Viime viikon blogissani listasin 10 syytä, miksi henkisyyden harjoittaminen on parempi keino hoitaa ahdistustaan kuin päihteet ja irtoseksi.

Kerroin myös sen, mitä henkisyydellä tarkoitan.

Mutta miten sitä yhteyttään korkeampaan voimaan voi sitten vaalia – etenkin siinä tapauksessa, että inhoaa kaikkea henkisyyteen vivahtavaakin. Uskonnollisuudesta nyt puhumattakaan.

Listaan tässä nyt kuusi helppoa keinoa, joiden avulla pääsee alkuun henkisyyden harjoittamisessa:

  1. Istu hetki hiljaa.

Hiljaisuus on ihmeellinen kokemus. Keskiajalla elänyt mystikko Mestari Eckhart sanoi, ettei mikään ole niin Jumalan kaltaista kuin hiljaisuus.

Ja siinä on hyvä pointti – jos nimittäin pystyy hetkeksi päästämään irti niistä mahdollisesti negatiivisista mielikuvista, joita sana “Jumala” herättää ja kykenee ajattelemaan kuten Mestari Eckhart, että hiljaisuus ei ole merkityksetöntä vaan itseasiassa päinvastoin, täynnä merkitystä. Silloin pääsee ehkä jyvälle siitä, miten hyvää hiljaisuus meille tekee.

Hiljaisuudesta ja tyhjyydestä koko tämä maailmankaikkeus on peräisin.

En jatka tätä enempää, etten pilaa koko asiaa turhalla höpötyksellä.

Kannustan sinua kokeilemaan. Hakeudu hetkeksi paikkaan, jossa sinua ei häiritä. Sulje silmäsi ja – ole.

Miltä se tuntuu?

2. Opettele olemaan yksin.

Yksinoleminen ei ole trendikästä eikä varsinkaan nyt pandemian jälkeen, kun niin moni joutui elämään eristyksissä.

Mutta toisaalta juuri pandemia osoitti, miten tärkeää olisi osata elää niin, ettei ole kenenkään seurasta riippuvainen.

Yksin oleminen on haastavaa homo sapiensin tapaiselle laumaeläimelle mutta senkin taidon voi oppia. Seuraavan viikon blogissa jaan vinkkini yksinolemisen opettelulle. Olen siinä taidossa jo melkoinen haka.

Mutta tässä kannustan sinua hakeutumaan tietoisesti omaan rauhaasi. Ajattele sitä ihanana paikkana, jossa saat olla täysin oma itsesi ja jossa kukaan ei sinua häiritse eikä vaadi sinulta mitään.

Sehän on aika ihanaa!

3. Mene metsään, rannalle, minne vain, missä voit olla yhteydessä luontoon.

Tästä asiasta ovat samaa mieltä niin tutkijat kuin henkiset opettajat: luontoyhteydemme on katkennut. Suurimman osan evoluutiostamme olemme eläneet osana luontoa, ei sen “herrana”(kuten olemme luulleet olevamme), ja kannamme yhä tätä perintöä DNA:ssamme.

Metsän maaperän biomit ovat tärkeitä hyvinvoinnillemme. Metsässä on rauhallista ja joidenkin mukaan siellä väreilee ns. Schumannin resonanssi eli sähkömagneettinen 7.83 Hz:n värähtely puhtaana – jos malttaa mennä sinne ilman kännykkää.

Schumannin resonanssiksi kutsuttu ilmiö on luonnossa ilmenevää radiotaajuista säteilyä, joka syntyy ukkosista ja niiden heijastumisesta maankuoren ja ionosfäärin välillä.  Ihminen voi kuulemma hyvin, kun on ympäristössä, jossa värähtelee tällä taajuudella ja siksi esimerkiksi avaruusaluksissa on Schumannin resonanssia tuottava simulaattori.

Ja siksi keskellä ikimetsää, kaukana radiomastoista, tuntuu niin hyvältä.

4. Antaudu ihmetykselle

Huomiomme on kansainvälisen liiketoiminnan suuren kiinnostuksen kohteena. Joka puolelta ja jatkuvasti meitä tykitetään viesteillä, joiden tarkoitus on ohjata se johonkin tuotteeseen tai palveluun, joka meidän halutaan ostavan joko suoraan tai välillisesti ja joka tapauksessa kiinnostuvan siitä ja puhuvan siitä sosiaalisessa mediassa.

Tässä huomiotaloudessamme emme ehkä aina tule kohdistaneeksi huomiotamme maailmankaikkeutemme ihmeellisyyteen, koska se ei kerjää meiltä huomiota.

Maailmankaikkeus ei myy meille mitään ja silti se, mitä se tarjoaa, on mittaamattoman arvokasta.

Me voimme häikäistyä jostain teknologisesta innovaatiosta mutta kulkea esimerkiksi tähtitaivaan alla kiinnittämättä siihen mitään huomiota.

Tekee todella hyvää pysähtyä tutkailemaan, millaisella planeetalla oikein asumme.

Jos vielä malttaa ottaa ihmetyksen vastaan ilman minkäänlaisia määrittely- tai arviointitavotteita, sen parempi!

Amerikkalainen älykkökirjailija Alfred Kazin kutsui Jumalaa Ihmetyksen nimeksi. Se on minusta loistava nimi sille, mitä ei voi selittää mutta jonka pohdiskelu kohottaa kokemuksemme elämästä mielekkäämmälle tasolle.

5. Päästä irti ohjaksista

Tässä on miljoonan dollarin kysymys: Ohjaammeko me elämää vai elämä meitä?

En tiedä vastausta mutta minulle on kokemusasiantuntijuutta siitä, että elämä sujuu paremmin kun sitä ei yritä ohjailla.

Kirjoitin tästä kirjani Vastustamaton.

AA-liikkeen 12-kohdan ohjelma perustuu juuri tälle periaatteelle. Se on tuonut avun miljoonille.

Me emme aina jaksa, osaa emmekä tiedä ja siksi ajatus, ettei meidän tarvitsekaan jaksaa, osata tai tietää on niin lohdullinen.

Me voimme joskus – ja ilmeisesti aina – vain antautua elämän virtaan. Levätä. Päästää irti.

6. Luota

Elämä on täynnä arvaamattomia käänteitä. Mistään ei oikein ole takeita.

Miten voi luottaa siihen, että tästä kaikesta – elämästä – selviäisi?

Mutta mitä oikeastaan tarkoitetaan selviämisellä?

Eihän meistä kukaan selviä, ainakaan elämästä, koska olemme kuolevaisia. Lisäksi suuri osa meistä kokee elämänsä aikana suuria haasteita eikä osa selviä niistä mitenkään liput liehuen. Osa meistä murtuu.

Minäkin olen murtunut.

Mutta niin kauan kuin on elämää, me voimme kävellä – tai ryömiä, kontata, madella – haasteidemme läpi ja jatkaa sitten siitä.

Ja tässä kohtaa kyky luottaa tulee todella tarpeeseen. Jos pimemmällä hetkellämmekin kykenemme luottamaan siihen, että pimeyttä seuraa aina sarastus ja että hirveinkään olotila ei jatku loputtomasti, meillä on hyvät mahdollisuudet, no,  selvitä.

Selvitä mihin? Seuraavaan hetkeen. Jokaisessa hetkessä on nimittäin lupaus. Elämä voi aina muuuttua koska se muuttuu joka tapauksessa, jatkuvasti. Mikään ei pysy samana, vaikka siltä välillä tuntuukin.

Ja jos tuntuu, ettei jaksa ryömiä seuraavaan hetkeen, niin hyvä uutinen on, ettei tarvitsekaan. Meitä nimittäin työnnetään eteenpäin. Jos vain antaudumme työnnettäviksi. 

Monet kuolemansairaat ihmiset hämmästelevät sitä, ettei heidän loppuelämänsä olekaan lohdutonta kuoleman odottelua vaan siinä on hyviä, jopa nautinnollisia hetkiä.

Tapasin kerran naisen, jonka lapsi oli sairastanut syöpää. Nainen kertoi tunteneensa syyllisyyttä siitä, että hänen elämänsä ei lapsen sairastaessa ollutkaan jatkuvasti kamalaa vaan hänellä oli joskus ihan mukavaakin, jopa sairaalan kahvilassa istuessaan.

Ja näinhän se on ylipäänsä elämän suhteen. Meillä ei ole mitään muuta kuin hetkiä, hyviä ja huonoja eikä ikinä kahta samanlaista koska maailmankaikkeudessamme ei tunneta käsitettä samanlaisuus.

Ja siihen me ainakin voimme luottaa.

ARKISTO: