Miten käsitellä ilmastoraivoa ja matkustushäpeää?

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Venla Rossi kirjoitti häpeästä, jota ihmiset tuntevat lähtiessään lentomatkalle ilmastokriisin keskellä, mutta joka ei kuitenkaan estä heitä matkustamista vaikka se hävettääkin.

Olen tässä jo vuosia kamppaillut sen hivuttavan tunteen kanssa, joka minut valtaa kun kuulen ihmisten lentomatkoista.

En ole itse lentänyt neljään vuoteen paitsi kerran työmatkalle Kittilään. Aina kun kuulen jonkun tuttavan lähtevän/lähteneen lomamatkalle kaukomaille, minut valtaa tunne, jolla ei ole ollut nimeä.

Joten keksin sille nimen!

Hitutus.

Hituttaako sinua?

Miten käsittelet hitutustasi?

Hyvesignaloitko hiljaa mielessäsi vai moraaliposeeraatko ihan julkisesti?

Toivotatko etelään matkaaville (aidosti!) hyvää matkaa vai toivotko heille turistiripulia ja karseita turbulensseja?

Niin minäkin 😆.

P.S. Minun hitulointiani monimutkaistaa tieto, että olen itse aikoinani tullut matkustaneeksi maailman ympäri monta kertaa, joskin perhesyiden, ei omien toiveideni takia. Minulla ei siis ole edes tarvetta matkustamiseen, ja inhoan lentomatkoja. Minun on siis helppoa elää hyveellisesti.

ARKISTO: