Inhoan sanaa mindfulness.

En osaa ikinä kirjoittaa sitä oikein. Joko laitan liikaa älliä tai liian vähän ässiä. Jos älliä tulee liikaa, sana kääntyy itseään vastaan. Siitä tulee mindFULLness. Tarkoitushan on, että mindfulnessilla pyritään enemmänkin tyhjentämään, ei täyttämään mieltä. Niinpä etsin mindfulnessille suomenkielisen vastineen: läsnäys.

Läsnäys on mindfulnessin karvalakki- ja villasukkaversio. Se on sen sauna- ja sieniretkiversio. Se on sen murtomaahiihtoversio. Se on sitä tietoista läsnäoloa, jonka vallassa Jussi kuokki suota ja Paavon vaimo leipoi leipään puolet petäjäistä. No, ehkä nämä eivät olleet hyviä esimerkkejä. Läsnäys löytyy varmaankin paremmin esimerkiksi Aleksis Kiven runosta Kesäyö:

Siinä kauvan seisoin
 äänetönnä äänettämäs yössä;
 vasten valkeet
rankaa nojaten mä viivyin tyynehenä kuin tää yö, tää niittu.
Hengitystä povestani en mä kuullut,
 kuullut en mä lehden liikahdusta
koivus 
mutta usein, täällä vallitessa rauhan 
rinnassam ja kaikkialla
ympärilläm,
 rauhan syvän niinkuin haudan kammiossa,
 kuni ehtis
soma kuiskaavainen ääni meille hiljaisuuden kaaoksesta.

Läsnätessä kuulee soman kuiskaavaisen äänen hiljaisuuden kaaoksessa. Kaikki suomalaiset tunnistavat raukean sulautumisen saunankiukaasta nousevaan vesihöyryyn, sen tunteen, kun keho tuntuu liian raskaalta, jotta sitä jaksaisi liikuttaa eikä päässä ole yhtään ajatusta. Se juuri on läsnäystä. Läsnäystä on myös hiihtolenkin jälkeinen hikinen uupumus ja jouluaaton iltapäivän sinisyys. Läsnäys on kiireettömyyttä.

Suomalainen perinteinen elämänmeno oli täynnä läsnäystä mutta nyt on toinen aika. Läsnäämisestä on tullut niin vierasta, että siihen haetaan oppia Intiasta, jossa ryhdyttiin aikoinaan läsnäämään varmaankin siksi, että siellä ei ole hiljaisuuden vaan metelin kaaosta. Ei liene sattumaa, että meditointitekniikoita on kehitetty kunnianhimoisimmin siellä, missä hiljaisuutta on vaikeinta löytää.

Läsnäystä oppii nollaamalla. Nollaaminen on minun termini meditaatiolle, joka on toinen hankala sana. Mielestäni meditoiminen on nimenomaan nollaamista, palaamista siihen nollatilaan, jossa aloitimme elämäntaipaleemme, äitiemme vatsassa, lämpimässä vedessä, hiljaisuudessa. Turvassa. Sinne me sitten kaipaamme koko elämämme takaisin.