Juttelin muutama päivä sitten henkilön kanssa, joka kärsi pitkään vakavasta masennuksesta. Hän kertoi olleensa usein lähellä päiviensä päättämistä.
Mikä esti sinua, kysyin.
Tiesin, että se olisi ollut väärä valinta, hän vastasi.
Jäin miettimään asiaa. Vastaus kuulosti liian järkevältä. Ei kai sitä ihminen epätoivonsa syvimmässä kuilussa jaksa miettiä valintojaan.
Mutta mitä enemmän mietin asiaa, sitä enemmän se alkoi resonoida sieluni kanssa.
Vaikka emme voi juurikaan hallita elämäämme, valintoja voimme tehdä. Mehän teemme niitä jatkuvasti, tietämättämme ja tietäen. Valintojemme seurauksiin meillä on vain rajoitettu valta, mutta se ei ole olematon.
Esimerkiksi se, että valitsee kuoleman elämän sijaan, on valinta, jolla on merkittävät seuraukset.
Mutta useimmat valintamme kohdistuvat vähäisimpiin asioihin.
Voimme valita, olemmeko ystävällisiä vai ilkeitä.
Voimme valita, menemmekö katsomaan mummoa hoitokotiin vai jäämmekö sohvalle makaamaan.
Voimme valita, syömmekö koko suklaalevyn vai vain yhden rivin.
Sanomme usein, ettei meillä ollut vaihtoehtoja. Mutta kyllähän meillä yleensä on. Jos esimerkiksi koiramme sairastuu parantumattomasti, emme vie sitä piikille siksi, ettei meillä olisi vaihtoehtoja. Mehän voisimme antaa koiran kärsiä. Me viemme sen piikille siksi, että valitsemme armeliaisuuden.
Se on hyvä valinta.
Me ihmiset olemme paitsi hieman hulluja, myös suuruudenhulluja. Kuvittelemme, että meidän pitää tehdä koko loppuelämää koskevia valintoja. Mutta sehän ei ole mahdollista. Emme koskaan voi valita muuta kuin mitä teemme juuri NYT.
Jos teemme valinnan lähteä ”lopuksi elämäämme” Kalkuttaan liittyäksemme Laupeuden sisariin, emme tee loppuelämän valintaa, koska se on mahdotonta. Mehän emme lainkaan tiedä, mitä meille Kalkutassa tapahtuu. Emme voi olla edes varmoja siitä, mitä meille viiden minuutin kuluttua tapahtuu.
Ainoa järkevä tapa elää, on sitoutua tekemään paras mahdollinen valinta juuri NYT.
Valitsen juuri NYT avioliiton tämän henkilön kanssa enkä vilkuile muita.
Valitsen juuri NYT sen, että keskityn tähän tehtävään täysillä.
Valitsen juuri NYT meditointihetken enkä mene Facebookiin.
On huojentavaa oivaltaa, ettei elämää anneta meille raskaana säkkinä, jota meidän pitää koko elämämme raahata perässämme.
Se annostellaan pieninä hetkinä.
Miten tietää, mikä on paras valinta? Ei sitä tiedäkään. Sen tuntee. Väitän sitkeästi, että meidän olkapäällämme istuu pieni Samu-sirkka, joka kertoo meille, kuten Pinokkiolle, mikä on oikein ja mikä väärin. Joskus oikea valinta voi tuntua raskaalta (kuten koiran vieminen piikille) mutta Samu kyllä sirkuttaa korvaamme totuuden.
Muista, ettei sinun tarvitse pohtia ”väärien” valintojen mahdollisuutta, jos sitoudut aina tekemään parhaan mahdollisen, juuri NYT. Muuta et koskaan voi tehdä.
Kannustan sinua tekemään seuraavaksi hyvän valinnan. Olisi mahtavaa kuulla, minkä teit!