Kuuntelin Riikka Purraa kun hän A-studiossa kertoi, että omaishoitajan pitäisi mennä ”töihin” eikä siinä vain hoidella omaistaan, erilaisten tukien toivossa.
Purra ei ollut lähetyksessä parhaimmillaan vaan selvästi hermostunut, koska toimittaja Marja Sannikka oli jälleen loistava, asiantunteva, selkeä ja rauhallinen, eikä päästänyt valtionvarainministeriä vähällä.
Voi olla (ja toivon), ettei Purra tarkoittanut mitä sanoi.
Jäin sitten miettimään tätä työllistymisjuttua, joka on hallituksen sydäntä niin lähellä.
Koska olen tämmöinen hippi, tunnen paljon taiteilijoita, kirjailijoita ja startup-yrittäjiä eli ns. luovaa luokkaa.
Monet heistä todella kamppailevat selvitäkseen ja tarvitsevat esimerkiksi asumistukea, ainakin ajoittain.
Monelle tulee ehkä yllätyksenä, että arvostetut ja tunnetutkin kirjailjat saattavat olla todella köyhiä.
Yhtä yllättävää voi olla sekin, että luova luokka tekee paljon töitä, usein kellon ympäri ja enimmäkseen ilmaiseksi. Jos he makaavat sohvalla (kuten hallitus väittää köyhien enimmäkseen tekevän), he työstävät siinä ehkä seuraavaa teostaan.
Tämä ei ole vitsi.
Luovat ratkaisut tapahtuvat aivoissa, eivät aina koneen tai maalauskankaan äärellä.
Tiedän, että Purran mielestä taide on luksusta johon meillä ei ilmeisesti kansana olisi varaa koska valtionvelka jne.
Tässä ollaan siis arvovalinnan äärellä.
Laitetaanko kaikki luovat suomalaiset esim. matalapalkkatöihin, ruokaläheteiksi ja mehubaareihin, rikastuttamaan kasvuyrittäjiä palkalla, joka ei riitä elinkustannuksiin, vai toteuttamaan kykyään ja lahjojaan, jonka Luoja on heille suonut?
Minä kallistuisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Uskoisin sen olevan jopa loppupeleissä kansantaloudellisesti tuottavampaa.
Luovuus on lahja – kaikille
Innovaatiot syntyvät luovuudesta. Taide on määritelmällisesti laatikon ulkopuolelle menemistä.
Taidetta ei synny laatikon sisällä tai ainakaan sellainen taide ei vie maailmaa eteenpäin.
Taiteilijat ovat siksi tärkeä osa yhteiskuntaamme. He rikkovat rajoja. He houkuttelevat meitä ajattelemaan uudella tavalla.
Taide-elämys tuottaa läsnäolon kokemuksen. Kun ihminen on läsnä, hän on yhteydessä luovaan kapasiteettiinsa. Hän kykenee ratkaisemaan ongelmia ja hän keksii uusia ratkaisuja.
Taide henkeyttää eli inspiroi, myös vastaanottajaansa.
Kukaan ei laiskuuttaan ryhdy taiteilijaksi enempää kuin yrittäjäksikään. Koko ajatus on absurdi.
Taiteilijan ja pienyrittäjän osa on niin rankka että siihen hommaan ei ryhdy ellei ole osaamista ja intohimoa. Se ei ole laiskan hommaa.
Uusi hallitusohjelmamme herättää monia kysymyksiä:
Miksi tukien vähentäminen johtaisi työllistymiseen.
Ja: jos ihminen tulee sosiaalituella paremmin toimeen kuin työtätekemällä niin eikö silloin syy ole palkoissa eikä tuissa?
Ja olisi myös mukavaa kuulla jonkun todella rikkaan (ei keskituloisen) selittävän, miksi muutaman satasen nousu veroissa olisi hänelle niin raskasta, että pitäisi muuttaa pois Suomesta jonnekin veroparatiisiin?
Näihin kysymyksiin emme saane vastauksia. Meidän pitää vain jaksaa kulkea eteenpäin, toisiamme tukien.
Lopuksi voimia kaikille, jotka nyt kamppailevat toimeentulonsa kanssa.
Erityisesti yksinhuoltajille. Ja omaishoitajille. Ja taiteilijoille. Ja ruokaläheteille. Ja mehubaarien työntekijöille.
Teissä ei ole mitään vikaa. Olette arvokkaita ja teitä tarvitaan 
Kuva: Carl Spitzweg: Köyhä runoilija (Wikimedia Commons).