Tänään on Pyhän Valentinuksen päivä, jota Suomessa vietetään lohdullisesti ystävänpäivänä.
Pyhä Valentinus on rakkauden, mehiläistenhoitajien, ruton, kihlattujen, epilepsian ja onnellisten avioliittojen suojeluspyhimys. Hänellä on siis hyvin monipuolinen tehtävänkuva.
Valentinuksen päivä voi olla raskas niille, joilla ei ole rakastettua, mehiläisiä eikä edes ruttoa, joita vaalia.
Onneksi meillä kaikilla on eräs asia, jota voimme tänään juhlistaa.
Se on ystävyys erääseen henkilöön, jota meillä on tapana kohdella välinpitämättömästi ja jopa julmasti. Hän ei ole koskaan tarpeeksi hyvä missään, hän epäonnistuu jatkuvasti, tuottaa koko ajan pettymyksiä eikä ole ikinä tarpeeksi kaunis, laiha eikä sujuvasanainen.
Suhtaudumme tähän henkilöön todella nyreästi ottaen huomioon, että emme pääse hänestä koskaan eroon. Luulisi, että pitäisimme tällaisesta henkilöstä hyvää huolta, mutta ei.
Ehdotan, että ainakin tänään keskityt tähän ystävääsi.
Hemmottele häntä vaikka Putouksen Tanhupallon äidin tyyliin: kuplakylvyllä, kurkkunaamarilla ja suklaalevyllä. Ei haittaa, jos naapurissa ei juuri nyt ole Timppaa antamaan jalkahoitoa.
Päivän voit aloittaa vaikka Louise L. Hayn peiliharjoituksella: mene peilin eteen ja katso tätä elämäsi tärkeintä henkilöä suoraan silmiin. Sano hänelle lempeästi, että minä rakastan sinua. Minä todella rakastan sinua!
Kun katsoo toista silmiin minuutin, katsoo hänen sieluunsa. Jos jaksaa katsoa neljä minuuttia, voi vaikka rakastua, sanotaan.
Ei haittaa yhtään, että rakastut tähän henkilöön – eli itseesi.
Narsismilla ei muuten ole mitään tekemistä itsensä rakastamisen kanssa. Päinvastoin. Narsisti on ihminen, joka vaatii muita rakastamaan itseään, koska ei itse siihen pysty.
Lähetän nyt paljon terveisiä elämäsi tärkeimmälle henkilölle ja ryhdyn viettämään Valentinuksen päivää omani kanssa.