Kävin selvänäkijälläni.
Tiedän, outoa, mutta odota niin kerron hänestä hieman.
Selvänäkijäni tulee perheestä, jossa on ollut tietäjiä ja parantajia monessa sukupolvessa. Entisinä aikoina hän olisi ollut se vanha viisas nainen, jonka luokse mentiin saamaan neuvoja ja ohjausta.
Ennustamista pidetään usein humpuukina tai jopa syntinä. Aivan varmasti on myös huijariselvänäkijöitä ja sellaisiakin, jotka vehkeilevät pimeiden voimien kanssa.
Kokemukseni selvänäkijästäni, jonka luona olen käynyt vuosia, on kuitenkin toinen. Suomenkielen sana ”selvänäkijä” on mielestäni valaiseva.
Selvänäkijä näkee selvästi.
Mitä hän näkee?
Tätä olemme ystävieni kanssa usein miettineet. Miten hän voi tietää niin paljon meistä? Miten hän voi tuntea meidät niin hyvin vaikka vietämme aikaa yhdessä vain ehkä tunnin kerran vuodessa?
Luulen, että vastaus on yksinkertainen. Hän osaa lukea ihmisiä.
Hän käyttää ihmeellistä lukutaitoaan hyväkseen neuvoessaan meitä tekemään valaistuneita ratkaisuja.
Ja hän on harvoin väärässä. Ilmeisesti siksi, että hän näkee selvästi.
Minulle hän sanoi, että minun pitäisi ryhtyä antamaan enemmän tilaa naiseudelleni. Kun kerroin tämän eräälle ystävälleni, hän kimpaantui. Sinunhan pitää saada olla oma itsesi, hän kivahti.
Jäin miettimään asiaa. Oma itseni?
Mikä oikeastaan on ominta itseäni?
Kun selvänäkijäni alkoi puhua naiseudesta, jokin minussa läikähti. Minusta alkoi tuntua, että sisälläni todella on jumalatar, joka on kuin pullonhenki. Se ei pääse esille. Aito naiseus kun ei ole suuresti arvostettua kilpailuyhteiskunnassamme.
Mutta toisaalta – onko aito mieheyskään?
Osaammeko me todella olla omia itsejämme?
Vai olemmeko pullottaneet todelliset itsemme vaikuttaaksemme päteviltä toistemme silmissä?
Psykoanalyytikko Carl Jungin mielestä feminiinisyys ja maskuliinisuus ovat niin syvällä yhteisessä alijatunnassamme, että niitä voi pitää pyhinä. Ne eivät ole toistensa vastakohtia vaan toisiaan täydentäviä voimia. Meissä jokaisessa on näistä voimista kumpaakin.
Nykyisessä kulttuurissamme sekä naiseudesta että mieheydestä on tullut onttoja irvikuvia. Me emme enää osaa toteuttaa tätä jumalallista ominaisuuttamme.
Tämä viikonloppu on juuri oikea hetki vaalia sisäistä naiseuttaan ja mieheyttään.
Se on parasta aloittaa meditoimalla eli hiljentämällä päänsisäinen melu. Sitten voi antaa itsensä vapaasti leijua kohti sitä, joka todella on. Aito feminiinisyys ja maskuliinisuus heräävät kyllä, kun niitä vähän herättelee.
Sen jälkeen voi etsiä itselleen esikuvan. Se voi olla jumalatarhahmo tai supersankari. Pyhä äiti tai Teräsmies. Rakkauden jumalatar Venus tai John Wayne. Se voi olla kuka tahansa, jota ihailemme ja joka herättelee uinuvia voimiamme.
Muinaiset kreikkalaiset toimivat juuri niin. Elämänsä eri käänteissä he ottivat yhteyttä sisäiseen supersankariinsa ja voimautuivat.
Lennetään siis kohti ääretöntä ja sen yli kuten Disneyn Leluelämää-elokuvan avaruussankari Buzz Lightyear, juuri sellaisina kuin todella olemme,