Englannikielessä on sana transformation. Paras suomennos, jonka olen löytänyt on syvämuutos.
Ihmiskunta on jälleen kerran syvämuutoksen äärellä. Meidän on muutettava tapaamme toimia, jotta selviäisimme, ja jotta syvämuutos tapahtuisi, meidän pitää itse syvämuuttua.
Kuten historiassamme, ihmiselämässäkin on aikoja, jolloin siirrytään vaiheesta toiseen. Vauvasta tulee taapero, taaperosta leikki-ikäinen, leikki-ikäisestä kouluikäinen, kouluikäisestä teini, teinistä aikuinen, aikuisesta keski-ikäinen, keski-ikäisestä….
No, meiltä puuttuu nimi sille vaiheelle jossa itse olen. Mutta nyt en aio kirjoittaa siitä vaan siitä, mitä syvämuutos eri ikävaiheiden välissä tarkoittaa.
Usein käytetty metafora on toukan muuttuminen perhoseksi – eli tunnetun lastenkirjahahmon Pikku Toukka Paksulaisen tarina. Luin sitä eilen lapsenlapselleni.
Ennenkuin toukasta tulee perhonen, joka lentää vapauteen, sen pitää muuttua mössöksi.
Minusta tuntuu, että ihmiskunta on nyt mössövaiheessa.
Tunnen suurta myötätuntoa ihmiskuntaa kohtaan koska olen itse keskellä syvämuutosta.
Olen muuttumassa joksikin toiseksi.
Minusta on tullut henkilö, joka on keski-iän ja vanhuuden välissä.
Minun on vaikea löytää paikkaani maailmassa. Esikuvia on vähän. Menneiden sukupolvien esimerkki ei enää toimi, vaikka hyvin moni ikäiseni sitä tuntuukin seuraavan.
Asemani perheessänikin on muuttunut. Viime vuonna Lontoossa töissä oleva poikani maksoi suurimman osan jouluostoksistamme. Jouluaaton vietimme tyttären anoppilassa. Sitä edellisen kiinalaisessa ravintolassa.
Olen siis vapautunut monista velvollisuuksistani ja se on vapauttavaa mutta siihen liittyy myös outoa luopumisen tuskaa, jopa surua.
Eikä sitä ole helppo myöntää.
Kun kirjoitin taannoin LinkedIniin siitä, miten hämillään moni ikäiseni on, se herätti niin paljon närkästystä, että minun oli poistettava kirjoitukseni. Moni piti hävyttömänä, että toin esille ajatuksen ikäisteni ihmisten kokemasta hämmennyksestä – vaikka en ole ainoa asiasta puhuva ja siitä on paljon tutkimustakin.
Jokaisella on tietysti oma kokemuksensa elämään liittyvistä syvämuutoksista. Jotkut solahtavat muutosvaiheiden läpi kuin lohet kutumatkallaan, vaivatta.
Mutta en minä. Eivätkä monet muutkaan.
Syvämuutos vaatii aikaa ja rauhaa ja myötätuntoa. Mutta ehkä tarvitsisimme jotain syvempää, jotain, joka kuljettaisi meitä eteenpäin entisestä, kohti uutta päämäärää ja tarkoitusta – todellista vapautta.
Kuten rituaaleja ja seremonioita. Aitoa kokemusten jakamista. Rohkeutta aurata latua sinne, jossa näkyy vain umpihanki.