Tulen kaapista. Olen joulustressaaja. Näen ympäri vuoden joulupainajaisia. Niissä on aina jouluaatto ja luomukinkku on ostamatta. Lahjoja ei ole. Yhtäkään. Laatikot paistamatta. Olen myöhässä. Paniikki iskee. Säntäilen sinne tänne pala kurkussa ja tiedän epäonnistuvani tämänkin joulun suhteen. En avaudu tässä asiassa kuullakseni järkipuhetta. Tiedän, että joulustressi on tyhmää. Tiedän, että pitäisi ottaa rennosti. Tiedän, että voin delegoida…
Olen elänyt sinkkuna pian 10 vuotta. Tilanne vaivaa minua vain, kun mietin asiaa, koska kun mietin asiaa, päädyn aina vertaamaan itseäni muihin. Ja aina, kun vertaan itseäni muihin, kärsin. Sinkkuna eläminenkin on ennen muuta elämistä. Se on hetkien helminauhaa. Useimmat elämäni hetkistä ovat hyviä. Sellaisia hetkiä, jolloin aktiivisesti pohtisin sitä, mitä minulta puuttuu, on loppujen lopuksi aika vähän. Olen…
Seksi on terveellistä, mutta onko se välttämätöntä?Onhan lehtikaalikin terveellistä mutta suuri osa ihmisiä pysyy terveenä syömättä sitä.Tosiasia on, että me emme tarvitse seksiä. Mutta meillä on psyykkisiä tarpeita, joista yksi on tarve yhteyteen. Ja seksi, samoin kuin nyt niin paljon puheena olevat läheisyys ja kosketus, ovat eräitä keinoja täyttää tämä tarve.Maailman tutkitusti onnellisin ihminen on…
Olen tällä viikolla lukenut ensimmäistä kirjaani "Lyhyt matka perille" äänikirjaksi.Sen lukeminen palautti minut aikaan, jolloin aloitin tämän tutkimusmatkani. Halusin selvittää elämän mysteeriä ja sitä olen nyt jo joitakin vuosia päätoimisesti tehnyt.Tutkimusmatkani ei ole mennyt aivan suunnitelmieni mukaan, koska elämä ei mene suunnitelmien mukaan.Jos haluat naurattaa Jumalaa, kerro hänelle suunnitelmistasi, sanotaan.Minulla on kyllä suunnitelmia. Ne…
Me ihmiset olemme etsineet ammoisista ajoista lähtien Jotain, Joka Ratkaisisi Kaiken : Sampoa, Graalin maljaa, nuoruuden lähdettä, Kaiken Teoriaa.Etsintä jatkuu yhä sillä elämä on kovaa. Pyörimmekö me ikuisesti mihinkään johtamattomassa kehässä vai kuljemmeko me spiraalia pitkin, joka jonain kauniina päivänä vie meidät Totuuden äärelle?En tiedä. Tiedän vain, ettei ole mitään oppia, menetelmää, keinoa tai…
Perustin Nollaus-projektini kohta viisi vuotta sitten. Sillä oli yksi tarkoitus: opettaa suomalaiset meditoimaan. Koska tiesin, että meditoimiseen kohdistuu paljon ennakkoluuloja, aloin kutsua sitä nollaamiseksi.Meditoiminen on minusta nimenomaan paluuta nollatilaan. Ajattelen meidän kaikkien aloittaneen elämämme nollatilassa, lämpimässä lapsivedessä kelluessamme. Olimme silloin puhtaan olemisen tilassa.Nyt olemme enimmäkseen tekemisen ja ajattelemisen tilassa. Vietämme suuren osan ajastamme stressin…