Abraham Maslowin nimi lienee useimmille tuttu. Kukapa ei olisi opintiellään törmännyt hänen tarvehierarkiaansa. Nyt hänen elämäntyötään on alettu tutkia tarkemmin. Maslowin tarvekartoitus oli paljon syvällisempi kuin olemme arvanneetkaan – eikä hän koskaan esittänyt sitä pyramidina.
Olemme oppineet tuntemaan Maslowin pyramidin rakennelmana, jossa tarpeemme esitetään tärkeysjärjestyksessä.
Ensin tulevat fyysiset tarpeet (kuten ravinto ja suoja) ja sitten turvallisuuden, läheisyyden, arvostuksen ja itsensä toteuttamisen tarpeet.
Viimeisinä vuosinaan Maslow lisäsi hierarkiansa huipulle itsemme ylittämisen (self-transcendence) tarpeen, mutta se ei esiinny siinä versiossa, joka on yleisesti tuttu.
Mitä tämä itsetranssendenssi tarkoittaa?
Niinpä.
Käsite on avoin tulkinnoille.
Olen itse ajatellut sen tarkoittavan yhteyden hakemista johonkin itseämme suurempaan.
Mutta sitä voi tulkita toisinkin.
Tarpeiden epäjärjestys
Muutama päivä sitten löysin kirjan, joka avasi sekä itsetranssendenssiin että Maslowin hierarkiaan uuden näkökulman:
Transcend:The New Science of Self-Actualization. Sen on kirjoittanut psykologi Scott Barry Kaufman.
Kaufmanin mukaan Maslowin tarvekehitelmä jäi kesken. Pyramidimalli ei myöskään ollut hänen keksintönsä vaan joidenkin konsulttien viritelmä.
Maslow ei nimittäin koskaan tarkoittanut, että tarpeet tulisi täyttää jossain järjestyksessä eikä hän tarkoittanut, että elämämme olisi saavutus ja/tai suoritus.
Tämä on hyvä uutinen, sillä juuri tuosta tärkeysjärjestyksestä Maslowin mallia on kritisoitu.
Asuessani Mosambikissa opin, että nälkäinenkin ihminen kaipaa läheisyyttä ja arvostusta, heti, kun hän on jotenkin tolpillaan. Ja heti kun hän on tolpillaan, hän voi haluta esimerkiksi tanssia. Tai vaikka rakastua.
Pakolaisleireillä, puutteen ja epävarmuuden keskellä, ihmiset hyvin pian alkavat etsiä romanttista rakkautta, kuten Elizabeth Gilbert kirjoittaa kirjassaan Committed: A love story. Niinhän tapahtui keskitysleireilläkin.
Pyramidista purjeveeneeseen
Kaufmanin mukaan Maslow korosti, että olemme aina ”tulemisen tilassa”.
Kehittymisemme ja kypsymisemme on jatkuva prosessi emmekä me koskaan saavuta mitään pysyvää.
Meillä on loputtomasti voimavaroja mutta emme ole niistä aina tietoisia koska meitä ei ohjata niitä tunnistamaan eikä meitä rohkaista niitä käyttämään, jos ne eivät ole linjassa yhteiskunnan sovinnaissääntöjen kanssa.
Ihmisen kasvu ei ole mikään sileä tie vaan kivinen polku, Maslow muistuttaa. Se on sankarin tie, koettelemusten matka.
Eikä ihmisyys ole kilpailu vaan kokemus.
Kaufman kuvaa elämää vanhalla tutulla vertauskuvalla mereksi. Purjevene sopii merellä seilaamiseen paremmin kuin pyramidi.
Kuten tiedämme, elämän merellä on mahdollisuuksia mutta myös vaaroja.
Seilaamme veneessä, joka muodostuu turvallisuudentunteesta, yhteydestä ja omanarvontunnosta. Jos veneen pohjassa on reikä, se uppoaa.
Erityisesti turvattomuuden tunne estää monia näkemästä kaikkia niitä mahdollisuuksiaan, joita tämä ylettömän runsas maailmankaikkeutemme tarjoaa.
Mutta onneksi purjeveneessä on purje. Vaikka veneemme vähän vuotaisikin, saatamme silti päästä eteenpäin, sillä me ihmiset olemme uskomattoman resilienttejä eli sinnikkäitä.
Hemuli ja Nuuskamuikkunen
Purjeen tarkoitus on viedä venettä eteenpäin. Eteenpäin mennessämme me ihmiset kasvamme. Ja kuten Kaufman huomauttaa, kasvamisessa on kyse suunnasta, ei päämäärästä.
Kaufmanin mukaan kasvua vetää exploration eli kirjaimellisesti tutkiminen. Olen kääntänyt sen seikkailuksi, koska tutkiminen tuo mieleeni Muumilaakson Hemulin, joka suurennuslasinsa kanssa tutki kasveja. Minusta seikkaileva Nuuskamuikkunen sopii tähän yhteyteen paremmin.
Seikkailussa on kyse uteliaisuudesta, uusien tilaisuuksien etsimisestä, avoimmuudesta ja rohkeudesta navigoida läpi epävarmuuden ja pelkojen aallokon.
Seikkailevan mieli on avoin myös rakkaudelle ja merkityksellisyydelle.
Seikkaileva haluaa tuottaa maailmaan jotain merkityksellistä. Ja hän on valmis antautumaan rakkauden ohjaukseen. Hän on valmis rakastamaan pyyteettömästi niitäkin, joita ei ole koskaan tavannut ja joilta ei ehkä tule koskaan saamaan vastarakkautta.
Tällainen rakkaus kasvattaa ja vie eteenpäin.
Ja se on erilaista kuin se rakkauden tunne, joka syntyy yhteydentarpeesta, kuten esimerkiksi romanttinen rakkaus.
Huipulla tuulee
Kaufmanin mallissa ei siis niinkään ole kyse tarpeista kuin kasvusta.
Ihmisen kasvu ei etene portaittain vaan se on kokonaisvaltainen kehityskulku, joka ei rajoitu vain yksilöön vaan vaikuttaa koko maailmaan.
Ja sitten joskus, kun tuuli osuu purjeeseemme ja meitä kuljettavat seikkailu, rakkaus ja tarkoitus, voimme kokea mystisen transsendenssin.
Maslow kuvasi transsendenssia huippukokemuksena (peak experience). Kaufman kuvaa sitä ykseydeksi, yhteydeksi itseen ja maailmaan.
Huippukokemuksia ja ykseyden tunnetta voi kokea esimerkiksi uskonnollisissa ja henkisissä elämyksissä. Se voi tuntua ekstaasina ja euforiana, puhtaana läsnäolona, minän katoamisena, sulautumisena maailmankaikkeuteen.
Maslowin mukaan rakastumisen tunne on esimerkki huippukokemuksesta vaikka en ole itse tästä aivan varma. Rakastumistahan seuraa usein lasku, eräänlainen tunnekrapula, ja se voi johtaa kiinnittymiseen toiseen ihmiseen, mikä ei koskaan ole hyvä asia.
Itsetranssendenssi on itsen ylittämistä mutta rakkaussuhteissamme me olemme hyvin läsnä omina vajavaisina ja epävarmoina itsenämme.
Tärkeintä on harjoitus
Kaufman tarkentaa, että transsendenssi on seurausta kasvusta eikä kasvu tapahdu itsestään. Sitä pitää harjoitella.
Tämä on mielestäni hyvä pointti. Me usein unohdamme, että meidän on opeteltava elämään ja oppiaksemme meidän on jatkuvasti harjoiteltava. Aivan aiheellisesti puhutaan elämäntaidosta.
Tämä kuulostaa kieltämättä oudolta kun ottaa huomioon, että pienet lapset ja jopa eläimetkin näyttävät osaavan elää ilman sen kummempaa harjoittelemista.
Ja kyllä me lapsina osasimmekin. Mutta aikuistuessamme unohdamme sen, mikä lapsina sujui meiltä luonnostaan.
Emmekä me, ikävä kyllä, koskaan enää saavuta lapsen supervoimaa: luottamusta siihen, että elämä kantaa.
Mutta me voimme harjoitella. Me voimme opettaa mieltämme uusille tavoille, tai oikeastaan vanhoille.
Harjoitella pitää joka päivä, pitäen mielessä, että emme koskaan tule valmiiksi. Aivomme nimittäin ovat kehittyneet pitämään meidät siellä, missä olemme, mukavuusalueellamme.
Mutta kuten useimmat self help-kirjat meille opettavat: kaikki se, mitä todella haluamme, on mukavuusalueemme ulkopuolella.
Ja sinne päästäksemme meidän on joka päivä harjoiteltava ottamaan elämämme vastaan kuten lapsi tai kuten buddhalaiset sanovat, aloittelijan mielellä.
