Koomikko Iikka Kivi julkaisi Facebookissa tilityksen masennuksestaan. Hänen mielestään on normaalia, että ihminen masentuu tässä kauheassa maailmassa. Tilitys levisi kulovalkean tavoin ja sai tuhansia tykkäyksiä.
Samana päivänä myös Jani Kaaro pohtii YLEn verkkosivulla maailman julmuutta. Rikkaat rikastuvat, keskiluokka kituuttaa, Afrikassa kuollaan nälkään ja eläimiä rääkätään.
Miten tällaista jaksaisi? Masentumatta.
Jokin aika sitten kirjoitin Michael Singerin kirjasta ”The Surrender Experiment” (Antautumiskokeilu). Siinä hän kertoo, miten hänen elämänsä alkoi mystisesti rullata, kun hän alkoi sanoa kaikelle kyllä. Blogini tästä löytyy täältä.
Aloin miettiä, toimisiko tämä menetelmä myös maailmanparannuksen suhteen.
Amerikkalainen opiskelijatyttö Maggie Doyne perusti 19-vuotiaana orpokodin Nepaliin. Hän kertoo lähteneensä sinne, koska kuuli kutsun. Bloggasin hänestä taannoin.
Entä jos sen sijaan, että murehdin maailman kauheutta ja ryntäilen sinne tänne etsimässä katastrofeja, (joista useimpien ratkaiseminen ylittää mahdollisuuteni), vastaankin maailmankaikkeuden kutsuun?
Entä jos otan vastaan aina sen haasteen, jonka löydän edestäni ja teen sen suhteen voitavani?
Ehdotan, että kokeilemme tätä menetelmää.
Ehdotan, että aloitamme kuten Michael A. Singer. Hakeudumme hiljaisuuteen. Pysähdymme. Hengitämme. Nollaamme (eli meditoimme). Uudenvuoden nollaukseni auttaa alkuun.
Ehdotan, että vietämme miniretriitin, vaikka yhdenkin päivän.
Retriitin aikana emme seuraa tiedotusvälineitä emmekä käy sosiaalisessa mediassa. Annamme maailman kerrankin mennä menojaan, ilman, että muodostamme mistään mielipidettä.
Sen jälkeen sitten annamme itsemme maailmankaikkeuden palvelukseen, kuten ihanteeni Buckminster Fuller aikanaan.
Teemme sen, mitä meiltä pyydetään tai mihin meitä kehotetaan tai kutsutaan, jos se vain on mahdollisuuksiemme rajoissa.
Jos saamme oivalluksen, joka ehkä auttaisi jonkun ongelman ratkaisussa, toimimme. Jos meiltä pyydetään apua, autamme.
Jos tämän lisäksi lupaamme olla myötätuntoisia itseämme ja lähimmäisiämme kohtaan, voimme onnitella itseämme.
Olemme tehneet voitavamme eikä masentumiseen ole syytä.
Jotkut meistä pystyvät isoihin tekoihin, kuten Maggie. Tai 16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg, joka on juuri nyt kutsuvieraana Davosin talousfoorumissa. Tai pakistanilainen Malala Yousafzai, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon 17-vuotiaana.
Se, että meidän tehtävämme ovat pienempiä, ei tee niistä vähäpätöisiä. Jokaista meistä tarvitaan maailmanparannustalkoissa .
Meillä jokaisella on oma dharmamme ja jokainen dharma on yhtä arvokas.
Maailman parantaminen on hyvin tuloksellista. Olemme yhdessä saaneet aikaiseksi suuria asioita. Suhteessa väkilukuun maailmassa on vähemmän köyhiä kuin koskaan ja määrä on rajussa laskussa.
Me olemme osa sitä hyvää, joka maailmassa vaikuttaa, vaikka siitä media harvoin kertoo.
Tehdään se, mihin meitä kutsutaan ja lähdetään siitä, että se riittää.
Mutta huom! Kun kutsu tulee, silloin on toimittava – heti! Aikaa on viisi sekuntia. Sen jälkeen peli on menetetty. Aivomme on saanut meidät vakuuttuneiksi, ettei mihinkään kannata ryhtyä, koska se voi olla vaarallista. Onneksi Maggie, Greta ja Malala eivät uskoneet aivojaan.
Onnea retriittiin ja onnea talkoisiin! Kerro minulle sitten, mihin sinut kutsuttiin!