Toisen kerran tänä ”talvena” alakertaamme nousi vesi rankkasateiden takia. Kun havaitsin tilanteen, vajosin hetkelliseen epätoivoon. Tiesin, mitä olisi edessä: kellarin tyhjentämistä ja ankaraa luuttuamista.
Tilanteessa oli kuitenkin se hyvä puoli, että se oli mikä oli. Ei ollut vaihtoehtoja.
Ryhdyin siis hommiin. Kun sain lattiaa hieman kuivatuksi, aloin kumilastalla laapata sitä kohtaa kellarin lattiasta, jonka läpi vesi nousi. Laappasin vettä rikkalapioon ja lorautin sen ämpäriin.
Ensimmäinen tunti oli vaikea. Harmitti koko homma. Laappasin ja laappasin mutta vedentulo ei vähentynyt. Heti kun sain lattian kuivaksi, vesi nousi uudelleen.
Jatkoin laappaamista.
Jonkin ajan kuluttua havaitsin mielentilassani muutoksen: olin täysin rauhallinen.
Olin vajonnut jonkinlaiseen transsiin.
Edellisen tulvan aikana joulukuussa, vanhempi poikani oli apunani. Hän hätisti minut pois kellarista. Hän sanoi haluavansa ”luututa rauhassa”.
”Tämä on hengellinen harjoitus”, hän ilmoitti.
Nyt ymmärsin, mitä hän tarkoitti.
Ymmärsin myös, miksi Intian ashrameissa mietiskelijät osallistuvat siivoamiseen. Yksinkertaisen, toistuvan työn tekeminen rauhoittaa. Se tekee myös hyvällä tavalla nöyräksi.
Japanilaisen zen-munkki Shoukei Matsumoton mukaan siivoaminen on väylä sisäiseen rauhaan.
Asiassa on kaksi puolta: ensinnäkin siisti ympäristö rauhoittaa mieltä. Toiseksi siivoaminen toimintana on hyväksi mielelle.
Siivoamista pidetään välttämättömänä pahana, joka vain pitää tehdä ”alta pois”. Entä jos siihen suhtautuisikin palveluksena? Hengellisenä harjoituksena? Vastapainona raskaalle nykyelämälle, jonka vaatimukset ovat niin sekavia?
Kuten kaikessa muussakin, vaikeinta siivoamisessa on sen aloittaminen. Vesivahinkotilanteessa tätäkään haastetta ei ole. Työ on vain aloitettava.
Miten vapauttavaa!
Viimeksi tunsin samaa vapauden tunnetta vaeltaessani Portosta Santiago de Compostelaan. Kävelin 25 kilometria joka päivä, satoi tai paistoi. Sattui tai ei. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut tehdä mitään päätöksiä. Ne oli tehty puolestani.
Minä vain kävelin.
Kun kävelet, kävele.
Kun syöt, syö.
Näin kuuluu vanha zen-viisaus. Tee aina sitä, mitä olet tekemässä äläkä mitään muuta.
Siivoamisessa tähän tilaan pääsee helposti. Se on mindfulnessia eli läsnäystä, jos mikä.
Kumma juttu, että kaikkein yksinkertaisimpien asioiden tekeminen näyttää olevan kaikkein palkitsevinta. Miksi siis tehdä elämästä monimutkaista!