Oudot ajat ja vieraat kodit

Syrjintä on kamala sana.

Syrjintää on se, että ihmistä kohdellaan huonommin kuin toisia jonkin henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella. Kaikilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja syrjintä kielletään monissa kansallisissa laeissamme, yhdenvertaisuuslaissa ja rikoslaissa sekä kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.

Näin sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.

Syrjintä on siis laitonta.

Siitä huolimatta syrjintää tapahtuu, jatkuvasti ja kaikkialla.

Olen pohtinut asiaa paljon, erityisesti kirjoittaessani uusinta kirjaani Iso äitiys.

Aloin tutkia ns. ikäsyrjintää ja opin käsitteen “ikäismi” (engl. ageism).

Oivalsin, että sana “syrjintä” on huono kuvaamaan sitä, mikä tasa-arvon esteenä tosiasiassa on.

Sana syrjintä herättää mielikuvan teosta, jossa joku kohtelee toista huonosti tietoisesti.

Mutta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tiellä on paljon kavalampia esteitä.

Me ja ne muut

Meidän ja toisten välillä on aina verho, joka muodostuu ennakkoluuloista ja asenteista ja peloista ja tietämättömyydestä jne.

Me emme koskaan kohtaa toisiamme sellaisina kuin he ovat, vaikka muuta väittäisimme.

Mutta koska meistä kukaan ei halua vaikuttaa ennakkoluuloiselta, verhoamme perustelumme ns “järkisyihin”.

Kuten:

Ei minulla vanhoja vastaan mitään ole. Tässä tehtävässä vain pitää pysyä ajan hermolla ja se saattaa olla yli 60-vuotiaille jo liian raskasta. 

Minulla ei ole mitään homoja vastaan, ajattelen vain Suomen parasta. Miten homo presidentti voisi edistää etuamme neuvottelemalla maassa, jossa homous on rikos?

Minulla ei ole mitään muslimeja vastaan mutta jos naapuriin muuttaisi maahanmuuttajaperhe vieraine tapoineen ja isoine perheineen niin se voisi aiheuttaa täällä kitkaa.

Ymmärrän hyvin ennakkoluuloisuuden, koska minullakin on ollut ja on yhä sitkeitä ennakkoluuloja.

Asuessani Mosambikissa, Vanuatulla ja Omanin sulttaanikunnassa tuskailin usein, että kaikki paikalliset olivat aina niin laiskoja ja epäluotettavia.

En ole tästä ylpeä mutta niin minä ajattelin aina kun paikallinen ja pohjoismainen työmoraali törmäsivät.

Niputin kaikki ne toiset yhteen nippuun. En arvioinut heitä yksilöinä vaan yhteisönsä ja kulttuurinsa osina.

Voimattomana seurasin omaa ajatuksenjuoksuani. En voinut itselleni mitään. Ennakkoluuloni ottivat minusta niskaotteen.

Sellaisia me ihmiset olemme. Varautuneisuus muita kohtaan on luonnollista olennoille, joiden aivot on koodattu hyväksymään oma heimo ja tuntemaan epäluuloa muukalaisia kohtaan. Se oli aikanaan turvallisuuskysymys.

Onneksi me voimme oppia. Onneksi voimme kouluttaa aivomme uusille tavoille.

Ensimmäinen askel opin tiellä on myöntää varautuneisuutensa.

Seuraava on miettiä, mitä seurauksia sillä on.

Filosofi John Stuart Mill puolusti naisten oikeuksia 1800-luvulla huomauttamalla, ettei ole mitään järkeä estää naisia tekemästä sellaista, mitä he eivät pysty tekemään.

Jokaiselle pitää antaa mahdollisuus tehdä työtä, jota he haluavat ja osaavat tehdä. 

Tämä on aina ollut minusta hieno ja looginen ajatus. 

Ja kuten yhteiskuntafilosofi John Rawles osoitti oikeudenmukaisuusteoriassaan, yhteiskunta, joka ei salli kaikille yhtäläistä mahdollisuutta tuoda osaamistaan kaikkien hyväksi, menettää sen, mitä he voisivat yhteiskuntaan tuoda. 

Sehän on tyhmyyttä! 

Empatiaa ennakkoluuloisille

Ennakkoluuloista on vaikeaa päästä eroon, mutta onneksi keinoja on.

Yksi on suhtautua niihin myötätuntoisesti. Mitä vastustaa, se pysyy, kuten Carl Jung sanoi. Ennakkoluuloja vastaan hyökkääminen ei yleensä tuota tulosta.

Hesarissa oli hiljan Anna-Stina Nykäsen empaattisuudessaan loistava juttu Vieras koti tästä aiheesta. Sen pointti oli, että nopeasti muuttuva maailma jättää monille kodittomuuden tunteen. Yhtäkkiä olisi sopeuduttava moskeijoihin ja homopresidentteihin ja vanhoihin ihmisiin työpaikoilla.

Ei se helppoa ole.

Mutta välttämätöntä se on.

Maailma ei muutu ellei sitä muuteta. Jos haluamme paremman maailman, meidän on se paremmaksi tehtävä, tuntui se kuinka oudolta tahansa.

Koska maailma, jossa on syrjintää ei ole kenellekään hyvä ja turvallinen. 

Kuva: John Stuart Mill pyytää närkästynyttä John Bullia päästämään naiset äänestämään (Wikimedia Commons)

ARKISTO: