YLEssä haastateltiin taannoin laulaja Jonna Christenseniä, jonka lupaavasti alkanut ura laulajana ei lähtenytkään sellaiseen nousuun, kuin 20 vuotta sitten ennustettiin, toisin kuin esimerkiksi Paula Vesalan, jonka kanssa hän aloitteli uraansa.
Jonna kertoo haastattelussa avoimesti tunteista, joiden vallassa hän seuraa menestyneempiä kollegoitaan.
Hän tunnustaa olevansa heille kateellinen.
Olin häikäistynyt Jonna Christensenin rohkeudesta. Vaatii todella paljon tunnustaa julkisesti olevansa kateellinen.
Kateuden tunnustaminen on yksi rohkeimmista asioista, jotka tiedän.
Olen kärsinyt kateuden tunteista niin kauan kuin muistan. Ja vaikka tätä on vaikea myöntää, tunnen kateutta yhä.
Enkä ole siitä ylpeä. Joskus kateus äityy niin pahaksi, että piilotan Facebookista päivityksiä, joissa iloitaan asioista, jotka herättävät minussa kateutta. Sellaisia ovat esimerkiksi pitkät parisuhteet, apurahat, menestyskirjat.
Sosiaalisen median tiedetään lietsovan kateutta ja kateudesta saattaa seurata masennus. Somemasennus on todellinen ilmiö.
Sosiaalisessa mediassa esitellään näkymää elämästä sellaisena kuin haluaisimme sen muiden näkevän (ja toivoisimme itsekin sen olevan), ei todellista tilannetta sellaisena kuin se koetaan.
Muut sitten ryhtyvät kadehtimaan tätä ihannekuvaa ja vertaamaan omaa todellisuuttaan siihen.
Ei ihme, jos masentaa!
Mutta kateus ei ole vain nykypäivän ongelma. Sitä on ollut olemassa aina.
Vanhassa testamentissa kateudesta sokaistunut Kain surmaa Abelin.
Antiikin kreikkalaisten piti kateellisten kuolevaisten lisäksi yrittää lepyttää kateellisia jumaliakin.
Eipä ihme, että kateus pääsi Katolisen kirkon kuolemansyntilistaan.
Kateuden erottaa muista synneistä se, ettei siitä ole mitään iloa, kuten kirjailija Joseph Epstein on todennut.
Se on pelkkää kärsimystä, josta sitten joutuu vielä helvetin tuleenkin.
Kateus ei todellakaan ole harmiton tunne. Siitä voi seurata katkeruutta ja katkeruus on vaarallista. Se saattaa johtaa jopa väkivaltaan ja syrjintään. Antisemitismi ja maahanmuuttovastaisuus ovat tästä eräitä varoittavia esimerkkejä.
Mitä siis tehdä, jos kateus vaivaa?
Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on myöntää kateutensa, kuten Jonna Christensen, ja sitten antaa itselleen se anteeksi. Kateus on kamala mutta hyvin inhimillinen tunne.
Kateutensa kohdetta voi sitten rauhassa pohdiskella ja kysyä itseltään, miksi minä kadehdin juuri tuota asiaa.
Haluanko sitä todella ja jos haluan, miksi? Vai olenko vain yleisesti ottaen kateellinen niille, joilla katson menevän paremmin kuin minulla? Ja johtuuko kateus siitä, että koen olevani yleisesti ottaen epäonnistunut suhteessa muihin?
Epäonnistumisen tunne on kokemukseni mukaan pelkkää aivosumua. Se on masennuksen oire. Sen taustalla on arvottomuuden tunne, joka on eräs masennuksen viheliäisistä ilmenemismuodoista.
Masennukseen on omat hoitonsa, joihin en nyt puutu.
Puutun nyt vain kateuteen, sillä löysin sen taltuttamiseen juuri loistavan keinon Psychology Today -verkkojulkaisun artikkelista.
Sen kirjoittaja Neel Burton esittää kateuden vaihtamista tunteeseen, jota hän kutsuu emulaatioksi. Sille ei ole tarkkaa suomennosta, mutta se tarkoittaa hieman samaa kuin jäljittely tai matkiminen.
Burton kirjoittaa:
Kateus on kipua, jota tunnemme, koska muilla on hyviä asioita, joita meiltä puuttuu, kun taas emulaatio on kipua, jota tunnemme, koska meiltä puuttuu hyviä asioita, joita muilla on.
Tämä näkökulman vaihtaminen johdattaa ajatukset muista ihmisistä niihin asioihin, joita haluaisimme.
Se on siis paljon rakentavampi tunne.
On ihan OK haluta jotain mutta ei ole OK tuntea katkeruutta jotain ihmistä kohtaan siitä, että hänellä on jotain, mitä minulla ei ole.
Ihailemani uushenkisyyden pioneeri Florence Scovel Shinn ehdotti seuraavaa voimalausetta kateuden synnin vallatessa mielen:
Minäkin voin saada kaiken sen, mikä tuolla (kadehtimallani) henkilöllä on – ja enemmänkin!
Ryhtykäämme siis kateuden sijaan emuloimaan eli tavoittelemaan sitä, mitä halajamme sen sijaan, että vellomme katkeruudessa!
Emulointi on toimintaa. Kateus taas pelkkää laiskuutta.
Florencelta saa emulointiin hyviä vinkkejä. Lue hänestä lisää täällä.
Tuo bloginkuvitus on muuten Pieter Bruegelin maalaus Seitsemän kuolemansyntiä (Wikipedia Commons).