Istun junassa merenrantakaupunki Cascaisista takaisin Lissaboniin. Ikkunasta näkyvät Atlannin aallot. Aurinko paistaa. Olen lomalla.
Kehoni on valmis nauttimaan olostaan mutta valitettavasti päälläni on muuta mielessä.
Itseasiassa pääni ei ole matkassa ollenkaan mukana. Se on jäänyt Suomeen. Se askartelee tekemättömien töiden ja hoitamattomien asioiden parissa.
Lopputulos on, että alan tuntea oloni kurjaksi.
Miten ihminen saisi ajatuksensa kuriin, tuskailen.
Seuraavana päivänä minua siunattiin vastauksella.
Sairastuin hirveään flunssaan. Kolme viimeistä lomapäivääni vietin airbnb-huoneessani, katsellen ikkunasta sinistä taivasta Lissabonin kattojen yllä.
Fyysinen oloni oli hirveä. En kyennyt syömään enkä nukkumaan.
Mutta henkisesti voin paljon paremmin kuin junamatkallani.
Minut valtasi ajoittain suoranainen euforia. Ehkä se johtui osittain kuumeesta.
Mutta johtui se muustakin.
Olin niin sairas, etten kyennyt ajattelemaan. Se oli ihanaa. Tekemättömät työt ja hoitamattomat asiat olivat menettäneet merkityksensä. Minun ei tarvinnut vaivata päätäni sillä, mitä tekisin koska en voinut tehdä mitään.
Olen paratiisissa, ajattelin. Kukaan ei voi vaatia minulta mitään. Kerrankin kaikki on järjestyksessä!
Ja kerrankin minä kykenen elämään hetkessä.
Sairaus jatkui viikon kotiinpaluun jälkeenkin. Euforinen olonikin jatkui. Tiesin, että se loppuisi aikanaan mutta en antanut sen haitata. Kaivauduin syvemmälle peittojen alle ja toivotin ulkomaailmalle onnea. Tehkää mitä haluatte!
Minä en tee mitään.
Nyt olen jo toipunut. Minun on kohdattava asiat, joiden hoitamista olen vitkutellut. Mutta sairauskokemukseni oli kirkastava.
Miten vapauttavaa olisi elää kuin kaikki maailman murheet sijaitsisivat jossain toisessa maailmankaikkeudessa. Jos niitä voisi katsoa etäältä kuin ne tapahtuisivat jollekin toiselle. Ja jos voisi uskoa kelpaavansa vaikkei tekisi yhtään mitään.
Voisiko niin elää?
Jäisivätkö asiat kokonaan hoitamatta?
Vai tulisivatko ne hoidetuiksi, mutta ilman intohimoja – kuin ne olisivat jonkun toisen asioita?
Ystävällisyyden vuoden alku on minusta hyvä pyhittää ystävällisyydelle itseään kohtaan. On hyvä pitää mielessä, että me kelpaamme vaikka emme jaksaisi muuta kuin yskiä tyynyymme ja juoda kuumaa mehua.
Flunssa opetti minulle tämän. Eläköön siis flunssat ja muut vaivat jotka tekevät meistä parempia ihmisiä!